Nettiplari – luetut päiväni

to 12.8.2004

Jukka Sipilä in Memoriam

Ohjaaja ja näyttelijä Jukka Sipilä sitten poistui joukostamme viime sunnuntaina. Täytyy sanoa, etten vuosien varrella miestä liiemmin osannut ja ehtinyt arvostaaa. Mutta mieli muuttui, kalkkiviivoilla.

Syykin lienee selvä. Sipilän varsinainen elämäntyö syntyi enimmäkseen varsinaiselta pintajulkisuuden kuohuilta piilossa; teatterissa ja opetustyössä. Lähinnä muistin herkulliset sivuosasuoritukset Risto Jarvan menestysleffoissa »Mies joka ei osannut sanoa ei» [1975] ja »Loma» [1976].

Sipilän ominaispaino meni kuitenkin uusharkintaan ihan viime kuukausina. Satuin näet näkemään miehen kaksi uusintana tullutta, ilmeisen harvinaista TV-elokuvaa: »Aliisa» [1970] ja »Hiekkakuningas» [1972]. Etenkin ensin mainittu oli todella vaikuttava »työläiskuvaus», jossa Siiri Angerkoski irrotti Sipilän ohjauksessa sellaisen suorituksen, että tippa valui. Pieni suuri elokuva, joka pitäisi kaikkien nähdä ja jonka arvo vain korostuu nykyisen maailman kollektiivista hulluutta murehtiessa.

»Hiekkakuningas» oli hyvä sekin, mutta kun kässäri levisi jo puolessa välissä ja »sosialistisen realismin» osoittelevuus alkoi hipoa stalinistien ajatuskulkuja, niin juttu lopahti. Merkittävää ajan kuvaa yhtä kaikki. Mahtoiko Sipilä itse olla ns. stallari, tiedä en, eikä leimakirvestä taida päästä helpolla heiluttelemaan yleisestikään. Aiheesta tarinoi mm. Ylioppilaslehti jutussaan Tuhannen ja yhden totuuden taistolaisuus.

Intresantti ilmiö tuo stalinismi kaikin puolin. En ihannoi enkä tuomitse, semmitenkin kun en aiheesta tarpeeksi tiedä. Mutta kun tiirailee liikkeen silloisia puuhia v. 2004 perspektiivistä, niin ei se fanaattisuus ainakaan yhtään pahemmmalta vaikuta kuin nykyinen hysteerinen itsekkyys ja markkinasokeus.

Voisi jopa ajatella että kommunismi — ja laajemmin työläisaate — onnistui ainakin siirtämään nykyistä järjettömyyttä tuollaiset 30 vuotta. Ja ainakin oli edes teoriassa olemassa semmoisia oikeita arvoja kuin solidaarisuus ja heikomman ihmisen olosuhteiden parannus; arvoja joista on jäljellä enää tuskin tuoksahdusta. Alkaisi siis kummasti kiehtoa... taidankin perustaa maanalaisen illegaalin solun right away.

Kiitos Jukka Sipilä. Pelkästään »Aliisa» riittää minulle — sen humaania, esikaurismäkeläisen herkkää kosketusta eivät nämä kaikki törhöset, aleksimäkelät ja harjolat voi milloinkaan tavoittaa. Pieni on ikuisesti kaunista.

Lautasella: Hector — Ruusuportti [1979]