Nettiplari – luetut päiväni

ke 18.8.2004

Kun valhe on tarpeeksi suuri

muuttuu se totuudeksi ja niellään karvoineen päivineen. Jo Göbbels sen tiesi ja todeksi osoitti, mutta ilmiö on yhtä läsnä kuin ennenkin. Tietenkin.

Pientä filosofista pohdiskelua siis seuraavassa. Jätetään nyt kuitenkin pois koko Ultimate Lies -osasto: globalisaatio, jenkkien naivistinen sotapropaganda ja muu vastaava. Eiköhän materiaalia löydy ihan läheltäkin, suomalaisesta arjesta. Sellaisista pikku aiheista kuin:

Taru kaloriteoriasta ja ruokaympyrästä
Radion soittolista
Talouskasvu on välttämätöntä
Tangokuninkaallinen
TV-Chat, laillinen ryöstö
Kultalevyn myyntiraja
Blogeja luetaan ja ne ovat merkittäviä

Taru kaloriteoriasta ja ruokaympyrästä

»Aterioihin pitää kuulua leipää, lihaa, perunoita ja täysmaitoa. Mieluusti makeata jälkiruokaa kaiken päälle ja kenties konjakki ja sikari.»

Kukapa olisi voinut välttyä tältä legendalta, jota jo 1950-luvulta lähtien ja lapsesta asti kalloihin iskettiin. Valmis! Seurauksena on sulatusongelma (ähky) ja väsymys: (ruoansulatus)elimistö shokkitilassa, pahimmillaan 3-4 kertaa päivässä. Ajan kuluessa seurauksena on pyknikon ura.

Ruoka-aineet ovat sinällään (lähes) oikeat, mutta ne on yhdistetty täysin väärin. Oleellista on myös erottaa »hyvät» ja »huonot» hiilidydraatit. Sokeri on puhdasta myrkkyä, valkoisten vehnäjauhojen ravintoarvo on nolla ja peruna on todellakin kehno ravintoaine. Nämä vain perusesimerkkeinä.

Tuosta kaikesta elintarviketeollisuus vasalleineen vaikenee visusti edelleen. Oikeaa tietoa pitää hakea muualta. Kaloriteorian virheellisyydestä kirjoittaa mm. Timo Ahjos ja ruoka-aineiden oikeasta yhdistelystä kertoo kattavasti kirja Michel Montignac: Syön hyvin ja siksi laihdun.

Toteanpa vielä, että olen kokeillut itse Monticnac'n ohjeet. Kaikki pätee: paino putosi, ähkyt katosivat ja energiataso pysyi tolppana aamusta iltaan. Jos et usko, niin siitä vain testaamaan — 1-2 vk riittää mainiosti.

Radion soittolista

»Soittolistat ovat monipuolisia ja perustuvat kuuntelijoiden toiveisiin.»

Soittolistojen puolustajat (ohjelmapäälliköt) jankuttavat liki päivittäin tuota argumenttia. Väite on uskomaton, mutta joka paikassa toistettuna on muuttuunut »totuudeksi».

Ennen listojen keksimistä radiosta oli edes teoriassa toivoa kuulla tasokasta musaa. Toimittaja saattoi toki soitella suosikkejaankin, mutta ammattitaitoiset ja fiksut tyypit (Nyman, Harma, Haarma, Popp, Holle etc.) pitivät kyllä huolta myös monimuotoisuudesta. Pointti oli juuri siinä että hemmot saivat itse päättää mitä eetteriin jakoivat; ohjelmat olivat toimittajansa näköisiä.

Tuo kaikki on mennyttä. Listoille valitaan teollista kertakäyttökamaa pienimmän yhteisen jaettavan nimikkeellä. Listarunkkarit hinkkaavat Power Play -periaatteella biisit loppuun, samat tympeät styget kaikilla kanavilla. Rappio on täydellinen.

Listaruton keksijä pitäisi taluttaa saunan taakse. Eipä silti, olen varma että vouhotus tukehtuu omaan kuonaansa ja vuosien kuluttua oikeasti ihmetellään aikakauden typeryyttä. Piste.

Talouskasvu on välttämätöntä

»Vaihtoehtoa ei ole ja jos näin ei tehdä, sataa tulikiveä ja seuraa vedenpaisumus.»

Länsimaisen henkisen rappion kulmakivi. Talous on korotettu pyhistä pyhimmäksi arvoksi ja sen alttarille kaikkien pitää kilvan ja iloiten uhrata.

Tämä propaganda on toteutettu ovelasti. Viimeisen parin vuoden aikana on vaivihkaa tellyn kaikille kanaville ujutettu talousuutiset -niminen saastaproggis. Varsinaisissa uutisissa kuullaan myös yhä useammin sellaisia tärkeitä tietoja kuin Hex- ja Nasdaq, joiden naurettaville numeroriveille kaikki inhimillinen ja henkinen on alistettu.

Olen satavarma, että länsimainen sivilisaatio tukehtuu vielä tähän harharetkeensä. Kyse on vain ajankohdasta, voi olla etten ole tuhoa enää näkemässä.

Tangokuninkaallinen

»Suomessa on niin runsain mitoin lahjakkaita laulutaiteilijoita, että yksi pitää korottaa joka vuosi. Taso on kova, kilpa reilu ja paras voittaa.»

Heh heh. Tasokkaan tangon kanssa skaballa on vain vähän tekemistä. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta nämä »kuninkaalliset» ovat pelkkiä keskinkertaisuuksia ja ansaitusti kadonneet historian hämärään. Reilusta kilvoittelustakaan ei ole aina ollut takeita, kiusalliset huhut kulissien takaisesta sopimisesta elävät edelleen.

Vaan tylystä bisneksestä on kysymys. Levyjä pitää saada kaupaksi ja mainoksia myydyksi, muu on sivuseikka ja kuorrutusta. Puuhaan on valjastettu valtava koneisto tv-kanavaa myöden ja menestystä ei voi välttää. Leipää ja sirkushuveja ja kansanosa on niellyt koukun siimoineen päivineen. Ansaitusti varmaan.

TV-Chat, laillinen ryöstö

»Vihdoinkin! Intttttteraktiivinen telly! Tätä kansa on kaikki vuodet kaivannut.»

Huh. Kenties pelottavin esimerkki aikakauden ahneudesta ja typeryydestä ja henkisestä tyhjyydestä joka talousspitaalin lailla on levitetty kaikille kanaville. Kun Homo Futures joskus tulevaisuudessa tutkailee tätä ilmiötä, ei voine hän kätkeä hämmästystään. Ihmiset näpyttelemässä kännykojeella kuin vaikutuksen alaisena ruudulle ilmestyviä hengentuotteita, semmoisia kuin »Valvoja näytä tissit» tai »Ööö mä oon tääl».

Jos kyseessä olisi ilmainen huvi (?), niin ehkä sen juuri ja juuri voisi ostaa. Mutta ei sinne päinkään — kyseessä on operaattorien ja tv-kanavien massiivinen bisnes. SMS on operaattoreille käytännössä ilmainen, mutta viestin kännykällä ruudulle lähettävä maksaa toiminnosta maltaita. Tai, useimmiten, lähettäjän vanhemmat, kauhusta selvittyään.

Juuri tämä onkin ehkä »palvelun» vaikeimmin nieltävä piirre: operaattorien ja kytkösten täysin moraaliton rahastus lapsilla. Ilman väitöskirjaakin viesteistä voi päätellä niiden kirjoittajien ikähaarukaksi n. 6-15 vuotta. Tuossa iässä ei voi edellyttää suurta ymmärrystä paitsi yleensä elämän, niin varsinkaan rahan arvon ja käytön suhteen. Seurauksena on tolkuttomia GSM-laskuja, kiroilua ja murhetta ja tietenkin: operaattorien täydellinen vetäytyminen vastuusta. Vihaksi pistää, prkl.

Entä mitä kertoo vanhemmuudesta/lapsuudesta seuraavanlainen viestitys, helposti bongattavissa muutamalla vilkaisulla: »Valvoja voisitsä olla mun chätkummi.» Kännykkäpäivähoitoa? Hrrrr...

Kultalevyn myyntiraja

»Hyvät naiset ja herrat! Artistimme Suuri Laulaja menestyy mainiosti ja siitä osoituksena vastaanottaa tämän kultalevyn ja...»

Kuinka mainio kusetus. Kun nimittäin 1990-luvun alussa markkinoille alettiin suoltaa enimmäkseen täyttä sontaa, ja yhä kiihkeämmällä tahdilla, niin tietenkin myyntimäärät putosivat. Bisnesponinhännille tuli hätä. Kuinka markkinoida tylsiä tekeleitä kun kukaan ei enää päässyt lähellekään kultalevyn rajaa (25.000?). Tietenkin heitettiin tylysti kikka kolme, laskettiin rajaa niin että nykyisin se on enää 15.000.

Toimiihan se. Kun kohderyhmä diggailee jotain gimmel-idols tasoa, niin moniko tietää tai edes piittaa. Pääasia että tuisku rulaa. Tehtäiskös niin että raja olisi 1.000 kpl. Kaikilla olisi kivaa ja mitskuja seinät täynnä ja joka viikko pärstä tellyssä. Huoh.

Blogeja luetaan ja ne ovat merkittäviä

Hahhah! 8-)

Lautasella: Supertramp — Breakfast in America [1979]
Punkassa: Alan Jones & Jussi Kantonen — Saturday Night Fever: The Story of Disco [1999]