Nettiplari – luetut päiväni

su 29.8.2004

Ossian Kuusisen maailma

Kuuntelin budjettia naputellessa Kansanradiota, proggista josta ei oikein tiedä vihaisiko vai ihastelisi. Anyway, eräskin gubbe valutteli taas kovin tyypillisen lorun kuinka köyhät on Suomessa unohdettu rahaa jaettaessa, vaikka herrojen autoihin löytyy etc. Voipi olla ja usein onkin.

Kaikki on silti kovin suhteellista. Makkarilukemisena aloittelin eilen pikku kirjasta Ossian Kuusisen maailma, jossa kustavilainen kalakauppias Ossian Kuusinen (s. 30.5. 1873, k. ?) kertoilee ajoista n. sata vuotta sitten. Heti ensimmäisellä sivulla Kuusinen paaluttaa tylysti (Lokalahden murteella):

Ja sillo [Kuusisen lapsuudessa] ei ollu minkänkaltast appu yhteiskunnan pualest. Että jossei ne sit eläny, ni saiva kual. Eikä sillo vaadittu siltaval, ko ny. Et ko ol ruisjauho ja peruni ja silakka, ni ei sillo mittä puutteest viäl puhuttu. Mut sit, kute niitäkä ollu, ni sit ruvetti puhuma puuttest.

En ihannoi köyhyyttä senttiäkään. Se ei todellakaan jalosta ketään vaan nöyryyttää ja painaa uhrinsa kumaraksi. Ihmisarvo katoaa. Mutta kun olen muutaman kerran itsekin oikeasti tutustunut köyhään elämään, niin muutama fakta verrokkina:

Anno Domini 2004 sosku maksaa työttömän henkilön kohtuullisen vuokran (+ sähkö-, vesi- ja kotivakuutuslaskut), reseptilääkkeet ja akuutin hammashoidon. Lisäksi muuhun elämiseen n. 2000 menetettyä markkaa (~ 350 euroa). Lapsen tapaamisessa avustetaan ja monista erityistapauksista voi neuvotella.

Tuollaisesta paratiisista Ossian Kuusinen ei kyennyt näkemään edes märkiä unia. Mutta heti perään:

Sillo ihmise oli semmossi tyytyväisemppi ko nyy ja koko ismiselämä ol kokonas toisenkaltane, ko ny. En mnä oikke sovi enä nykysse elämä olemanka.

Haastattelun ajankohta on 1950-60-luvulla, mutta kovinpa tutulta tuntuu. Teollistumisen myötä alkanut »kehitys» on mitä ilmeisimmin kehittynyt niin hienosti, että ihminen vieraantuu jo hyvissä ajoin ennen eläkeikää — omasta elämästään. Aihetta käsittelee ehkä terävimmin kovasti diggaamani Juha Siltala, varsinkin uudessa kirjassaan Työelämän huonontumisen lyhyt historia.

2000-luvun Suomessa ei enää kukaan kuole nälkään, ja ainakin jos pitää korkin kiinni riittää pöytään muutakin kuin potaattia ja ruotoja. Sen sijaan henkisesti lähes kaikki voivat huonosti.

Järjettömässä oravanpyörässä ihmiset ovat muuttuneet kuin varjoiksi, sinne tänne ryntäileviksi lepakoiksi jotka eivät näe, kuule tai tunne mitään. Kiire on mutta minne? Ahneuden ja typeryyden synnyttämä talouden neutronipommi on totaalisen tehokas: kuoret liikkuvat, sisällä ei enää ole mitään.

Ehkäpä Ossian Kuusisellakin olisi meille jotain opetettavaa.

***

Maailman nuorisokin sitten kokoontui männä viikkoina Hellaksen raunioille douppingkisoihin testaamaan näytteitään. EVVVK. Tosin seurailin kilvoittelua satunnaisesti netin ja ration välityksellä; piristävää kun ei ollut kuvien armoilla ja etenkin kun välttyi — veli-erkki-walleniukselta.

Joku ölumppiaparasiitti (urheilujohtaja) loihe lausumaan että kyseessä oli Suomen kaikkien aikojen pohjanoteeraus. Hah. Kun katsoo noin yleisesti voittajien lihaskimppuja, pitää omata melkoinen elovena-habitus uskoakseen niiden kehittyneen mustikkasopalla. Mutta tuskin kannattaa puhua enää myöskään suomalaisesta sisusta, kun lähes koko jengi juuttuu karsintoihin ja paras suoritus kuullaan haastattelussa.

Melko ennustettavaa muutenkin. Suomen nuoriso ei enää juuri tee fyysistä työtä eikä myöskään liiku luonnollisella tavalla; kävellen, juosten, fillarilla tai suksilla. Ei synny peruskondista. Hyvä indikaattori tässä on varusmiesten kunto, joka on jo semmoisella tasolla että sopii vain toivoa vanjan pysyvän kiltisti rajan takana. Pizzaa, cokista ja pleikkaria. Hohhoijaa.

Olisi helppo setäillä ja vouhottaa ja toki omistakin humppakahvoistani voi jo hamuta otetta. Mutta totuus on myös, että meikäläinen aikanaan käveli/fillaroi/hiihti ala-asteella pelkästään skoleen pari kilsaa suuntaansa ja pelasi 17-vee asti futista, lätkää ja lentistä. Niinpä intin koittaessa juoksin Cooperin testissä huipputuloksen, hiihto sujui vaikeuksitta ja pystyin jopa uimaan pari kilsaa vaikken mikään vidun maisteri ollutkaan. Tehkää perässä, pullanössöt. 8-^

***

Kimi Raekkoenen on sitten äsken ajanut röökikaarallaan ympyrää kovempaa kuin muut. Hurra. Paljon riittää varsinkin femareilla puhetta siitä että Miehen pitäisi löytää sisäinen lapsensa. Kannattaisi suunnata maailman varikoille, siellähän niitä istuu läjissä — miehiä jotka jäivät hiekkalaatikkoon. Touhu naurattaa, mutta kun siitä puhutaan urheiluna niin hyytyy hymy. Urheilun perusprinsiippi on että osallistujilla on samantasoiset välineet. Montako recordia Wayne Gretzky olisi iskenyt tylsillä luistimilla? Alamittaisella mailalla? Ilman hanskoja?

Joopa joo, sanoivat roistot englanniksi.

Lautasella: Procol Harum — Exotic Birds and Fruit [1974]
Punkassa: Ossian Kuusinen (toim. Eva Lettinen) — Ossian Kuusisen maailma [1999]