Nettiplari – luetut päiväni

su 22.2.2004

Mutta mitä tapahtui Jake Nymanille?

»Ei ole Kööpenhamina kuin ennen» väitti Junnu Vainio ammoin. Saattaapi olla, mutta ainakaan ennallaan eivät ole sunnuntaiaamut, sillä Jake Nyman on kadonnut ja korvattu Seppo Pietikäisellä. ONNENpäivä takaisin!

No ei pahaa sanaa Pietikäisestä. Asiallisehko heppu vaikka »kipale» -sanan ryöstöviljely aknea aiheuttaakin. Mutta Jake nyt vaan on Jake. Suomen paras rocktoimittaja. Soitteleiksee maukasta kamaa fiksuja teemoja viljellen ja pudottelee väliin mukavia stooreja. Ei ehkä ihan parhaimmillaan suorissa lähetyksissä, mutta toimitetussa aineistossa Suomen ykkönen.

Minä olen viettänyt yli puolet radioelämästäni Jaken luotettavaa, sensuellia (!) ja seksikästä (rauhoitu!!) murahtelua kuunnellen. Monia unohtumattomia hetkiä on muistoissa. Kaiholla käy mielessä, että silloin joskus rockradio oli todellakin ROCKradio ja monina aamuina parikymppisen, maailman kahvaa hamuavan rockkukon herätti uuteen valloitusaamuun Rokkivekkarin upea Beatles-intro. Ja kukapa voisi unohtaa Jaken järkytystä sinä aamuna kun loser-Chapman teki selvää Lennonista.

Sekin ilahduttaa, että Jake ei ole sortunut ohjelmansa toteutuksessa kaikenkarvaisiin kotkotuksiin vaan on pitänyt linjansa. Hapuilen haulikkoa sinä päivänä kun Onnenpäivä muuttuu Surunpäiväksi eli innnnttttteraktiiviseksi. Kuunnelkaapa vain Radio Suomen neronleimausta Päiväntasaaja, niin tiedätte tarkalleen mitä tarkoitan.

Mutta missä siis on mies? Onko äijä maailmanympärimatkalla vai onko YLE taas »kunnostautunut» ja siirtänyt huipun hyllylle? Tuu takas Jake, ja unohda mitä siitä kirjastasi sanoin...

***

Eilisessä Uutisvuodossa sitten Satakunnan suuri toivo Anna Eriksson loisti. Oli varmaan hienoa päästä sanomaan valtakunnallisessa lähetyksessä että »perse». Niinpä niin, kunnollinen kotikasvatus on jo kauan ollut katoavaa kansanperinnettä.

Mutta mitäpä meikäläisen setäilystä. Mielenkiintoisempaa sen sijaan on, että historian valossa myös moraalikoodit taitavat esiintyä sykleissä. Valo siis on tässäkin joskus koittava, joskaan en ole hetkeä enää todistamassa. Välivaiheen ja aallonpohjan olen ehkä sentään kuuleva. Jokaikinen välimerkki on jo korvattu V-sanalla ja nurkissa kuiskaillaan punahdellen ilmauksia »takauma», »kuunkatve», »hivelyboltsit» ja »hanurissimo».

Mutta oi Anna, kaunokaiseni. Jospa kuitenkin ignoreeraisit kaikki nuo tuutin hömppäilevät sirkustelut ja suoltaisit jatkossa vain laulua; sen tasostahan ei pahaa sanaa. Tom Jones-syndroomakin hellittänee kun ikää kertyy?

Lautasella: Frank Sinatra — Greatest Hits [1971]