Nettiplari – luetut päiväni

su 6.6.2004

Velttoilua

Safkaa, kirjaa ja punkkaa. Kylsse täst. Puutarha uupuu, saiskos duunattuu?

Viimein sitten eräs tietty Ronnie-boy heitti ruokailuvälineen kulmaukseen. Ekana tulee mieleen Mark Knopfler: »And we have just one world/but we live in different ones.» Meinaan, Mauno Koivisto on vuodatellut ratijossa puol päivää jokseenkin että »Ronald Reagan oli suuri valtiomies, syvästi tunteva, aito ja itsenäinen ajattelija ja asioihin paneutuva linjanvetäjä». Jahas! Maltan tuskin odottaa millainen ajattelija Puskasta paljastuukaan.

Onpa erilainenkin mielikuva. Minä muistan herran nimeltä Ronald Reagun, joka selviytyi esiintymisistään vain koska oli näyttelijä ja omasi valokuvamuistin; joka kehitti härskin budjettivajeen ja repi tuloerot taivaisiin; joka haikaili käsittämättömän »Tähtien sota» -projektin perään ja vehkeili Nicaraguan contra-sissien kanssa myyden samalla aseita Suurille Saatanoille Iraniin. Ja joka nimitteli aikakauden toista suurvaltaa »Pahan valtakunnaksi» ja hypisteli colttejaan siinä määrin, että koko muu maailma vaipui apocalyptiaan. Sellaisen äijän minä muistan. Different world, indeed.

Tuo 80-luvun alun latentisti angstinen fiilinki on todellakin hyvin muistissa. Elo tuntui jotenkin alakulolta, joskin sen huomasi vasta sitten kun ryhdyttiin jupeiksi (hah). Ja kuuluuhan se edelleenkin, aikakauden musassa. »Kansakunnan salattu muisti», vai miten von Pah asiaa määritteli. Pellen levyillä tuo tietty on aistittavissa ja vaikka Hectorin Eurooppa -lätyllä [1981]. Ja jopa, uskomatonta kyllä, Taiskan(!) albumilla Oma tie [1982]. Siinähän on Hiroshima ja muitakin tuhokuvauksia. Taisi jopa Raul Reimani-vainaata ahistaa oikeesti. Joo, jos minulta kysytään: R.I.H.

***

Arto Pietilä: Pätkä — Masa Niemi [Kustannus HD, 2003]

Kuten sanottu, kirjoja on tullut kahlattua viime viikkoina. Enimmäkseen hyviä, mutta mätä omenakin lodjussa tietenkin lojui. Ja vaikka kehuopuksia siis löytyisi montakin, lienee sittenkin paree varoittaa tuosta viereisestä.

Ei jaksa runoilla, pannaan metrin halkoa. Tämä tekele on täyttä sontaa.

Kirjassa ei ole rakennetta eikä muutenkaan tolkun häivää. Asioita toistellaan siellä täällä täysin sattumavaraisesti ja punainen lanka on kadonnut heti kättelyssä. Vaikuttaa siltä että tämä »kirjailija» on purkanut haastattelut suoraan tekstiksi vaivautumatta stilisoimaan päällekkäisyyksiä.

Tai ehkä materiaali ei sitten olisi enää riittänyt kirjaksi, mistä kielii se että fonttikoko on suurinpiirtein 14p. Vähän siis sellaista kuin kirjaston »isolukuiset» erikoispainokset. Niin tai näin, kymmenen sivun jälkeen alkaa jo hamuamaan nuoraa.

Tekijän epätoivoa kuvannee sekin, että opuksen esipuhujaksi on raijattu Ulvilan suuri toivo Pekko. Ja jotta hapankermakakun kuorrutus olisi liki täydellinen, on tämä Satakunnan Eisenstein vieläpä äitynyt lykkäämään läpyskän alkuun oman peruskoulutasoisen virityksensä Koomikon kyyneleet. Rappio on täydellinen.

Tämän rip-offin tekoon varatut eurot olisi pitänyt ryypätä samalla kun olisi katseltu wanhoja Puupää-leffoja. Tehkää niin. Masa Niemen puolestaan kuulen hakkaavan lautojaan: »Asiahan ei tietenkään minulle kuulu, mutta olisihan minusta voinut tehdä kirjan.»

***

Jaa se puutarha? Kerrostalon gardeni huumailee tietty parvekkeella. Tai ei vielä, mutta jos sais aikaiseksi, pari kesää on tullut löysäiltyä. Rojut olisivatten valmiina. Idättelyä, karaistelua, purkkiin ja kohtakin loppumultiin. Juhannuksena täyttä väriloistova... Haa!

- - -
Ai niin. Tätä Suurta Valtiomiestä muistellen: lukaiskaapa nyt vaikka Bob Woodwardin kirja VEIL: CIA:n salaiset sodat 1981-1987.

Lautasella, Ronnie-boyn muistoksi: Hector — Omassa kotona [1981]
Punkassa: Naomi Klein — Vastarintaa ja vaihtoehtoja [2002/2003]