Nettiplari – luetut päiväni

ti 21.9.2004

Tiistaita

Taivas kuin anttikalliomäki. Muutenkin ketuttaa. Syksy ei ole minun juttuni, todellakaan.

Suami sitten hävisi World Cupin finaalin 2-3. Who cares. Ratkaisin tellyttömyysongelmaani lopulta raijautumalla sittenkin paikalliseen vahtaamaan. Miksi, ymmärrä en. Kuten jo aiemmin sanoin, on Raivo Summasen johtamien jengien puuhailu tyystin EVVVVVK. Voi olla että saavutus on Suomen lätkässä korke(imm)alle rankattava, mutta pal välii hei. Ei TUNNU miltään.

Raivo-Niinimaa -hässäkän lisäksi ilmeni muitakin kummallisuuksia: Saku Koivu valittiin All Stars -viisikkoon! En ymmärrä. Se mitä itse näin kertoi ihan muuta — väsynyt ja ponneton mies joka oli lähes Suomen huonoin sentteri ja yhdessä Jere Lehtisen kanssa joukkueen suurin pettymys. Kanukit eivät kai sitten tunteneet jengistä ketään muuta, mutta kyllä niin on ettei koskaan aiemmin ole nimitystä saatu yhtä kepoisesti, wanhojen meriittien perusteella. Huoh.

Finaalitappio toki harmii, erityisistä syistä. Kaikkihan oli katettu jälleen kerran Kanadalle ja USA:lle: NHL-säännöt (kahden viivan syöttö ja pitkä kiekko), NHL-tuomarit, tutut NHL-hallit, ei matkustamista ja aikaerorasitusta, massiiviset kotiyleisöt ja kuorrutuksena öiset käytännönpilat vastustajien balanssin pudottamiseksi.

Silti USA otti turpiinsa ja kanukit olisivat olleet hyvinkin lyötävissä. Mitä tämä kertoo?

Ainakin sen, ettei Suomen suoritus suinkaan ollut niin legendaarinen kuin taulukosta tai lajiniilojen hehkutuksista voisi päätellä. Kanadan ja USA:n joukkueet eivät olleet lähelläkään aiempien vuosien tasoa. Entä mitä tämä kertoo jääkiekon nykytilasta? No niin...

Mutta yleisesti ottaen, kiinnostamattomuuden syy lojuu varmaankin konttorituolin ja screenin välissä. Viime maanantainakin olisi Kupittaalla ollut periaatteessa kiinnostava futismatsi TPS-Haka; hyvän kauden pelannut turkkulaisjoukkue ja tuleva mestari. Mutta ei, en saanut lähdetyksi.

Aikani pohdittuani totesin ettei kummassakaan jengissä ole pelaajaa jonka näkemisestä haluaisin maksaa. Ei synny enää tähtiä, sellaisia kuin vaikka Heikki Suhonen (jonka maaliennätystä [206] tuskin koskaan rikotaan). Tai kaksinkertainen maalikunkku Mika Lipponen. Edes uusi Mika Aaltonen? Joten, miksi vaivautua.

***

Markka takaisin! Mitä enemmän kuluu aikaa sitä enemmän sitä kaipaa. Omaa rahaa. Eikä kyse ole edes pelkästä nostalgiasta tai pyhistä arvoista joita siihen liittyy. Ongelma piilee arvottamisessa. Vaikka itsekin hurskaasti etukäteen aikanaan ajattelin että so what; jos purilainen maksoi aiemmin kuusi (6) markkaa ja jatkossa yhden (1) euron, niin entäs sitten. Mutta ei, ei se niin mene.

Vuosikymmenien käytön jälkeen ne numerot ovat alitajunnassa eivätkä sieltä poistu. Kahdenkymmenen (20) euron käyttö mihin tahansa ei oikein tunnu miltään, koska se 20 rinnastuu puoliautomaattisesti siihen miltä se näyttää ja vaikuttaa: 20. Kunnes yläkerran (hidas) laskuri vääntää sen markoiksi, 120. Jo tuntuu! S-tana...

Seurauksena on sekoiluja ja budjetinylityksiä. Itse törmään arviointiongelmaan jatkuvasti esim. vinyyliostoksilla. Tänään törsäsin juurikin tuon 20 euroa. Saihan sillä kuusi levyä, joista yksi klassikko (Santana: Abraxas), mutta olen satavarma että 120 markkaa ei olisi levinnyt yhtä helpolla.

Hetken olin myös jo upottamassa 14 euroa Juice & Coitus Intin debyyttiin, mutta viime hetkessä tulin järkiini: lähes 90 markkaa. Varmaa on, että lähes jokainen joka on 40+ tai enemmän ja jolla ei plätää ole ripoteltavaksi painii saman probleemin kanssa. Eikä dilemma poistu euroilemalla. Markka takaisin! Karjala takaisin! Kekkonen...

***

Elämme muutenkin mielenkiintoisia aikoja. Kuten tiedetään, viinan hintaa alennettiin alkuvuodesta. Oli vaikeuksia uskoa. Nyt kävi laajakaistayhteydelle alkot: Auria pudotti sen hintaa 40:stä eurosta 32:een, vapaaehtoisesti.

Aikas uskomatonta — maan tapahan on ollut että hintaa ei milloinkaan lasketa vaan sen sijasta yhteyden nopeutta nostetaan, ikään kuin kompensaationa. Osaselitys lienee että homePNA-pohjaisen kiinteistökaistan nopeutta kaiketi ei voi nostaa, mutta sittenkin. Pitäisikö tässä jo alkaa uskoa markkinatalouden kaikkivoipaisuuteen... No ei, sillä tätäkin naputellessa samainen nettiyhteys on ollut juntturassa yli kuusi tuntia. Saas nähdä milloin tämäkin oikeesti julkistuu.

Lautasella: Santana — Abraxas [1970]
Punkassa: Emmanuel Todd — Imperiumin jälkeen [2003]