Vieraana oli Suomen teatterin eräänlainen Grand Old Lady, Eila Roine. Juttu toki luisti mukavasti ja Hardwick itse osasi suhtautua pieteetillä. Mutta se paikalla jostain syystä pyörivä naiskokki vetäisi aiwan huikeat tyylilipat.

Ensin lyyli tarjoili alkupaukun jälkeen suklaakiisseliä (!) ja sen päälle, ohjelman lopussa, kirjaimellisesti huitaisi kaksikon eteen... niin: palapaistia, perunoita ja punajuurta. Ja saatesanat olivat kyllä varsin legendaariset: »Tässä on nyt palapaistia — ja lisäroippeita, niin kuin sanonta kuuluu.»

Siis mitä h**vettiä?! Missä kuuluu tuollainen sanonta! Betoniraudoittajien työmaaruokalassa? Mitä näille nykytypyille raflakouluissa oikein opetetaan? Tsättislangia? Kyynärpäätaktiikkaa? KokkiSOTAA?

Ainakaan ei tyyliasioita eikä oikeanlaista kunnioitusta. Moukka-asteella rypevät kokkikimulit eivät olisi kelvollisia edes avaamaan surkeaa turpaansa, ennen kuin madam Eila Roine siihen (pitkään viivyteltyään) antaa luvan! Puhumattakaan, että paiskitaan onnettomia menuja legendojen syliin katukielellä ryyditettynä.

Eila Roine osoitti oman suuruutensa pitämällä pokkansa täydellisesti. Mutta Neil Hardwickin olisi syytä herätä. Mitä halvattua se räpeltävä »kokki» siellä pyörii jaloissa? Mikä on funktio? Äläkä ala jupista jostain »kodikkuudesta» tai »epämuodollisesta otteesta»! Arggh.