Nettiplari – luetut päiväni

su 9.5.2004

Söndaageni — päämäärätöntä lätinää

Harmillinen havainto. Kirjoittaminen, edes tämmöisen Nettiplarin, ei ole kuin pyörällä ajamisen taito.

Ei lainkaan — touché katoaa häkellyttävän helposti, lopulta vain hiekka rahisee hidastetussa filmissä. Anyway, kadonneen kirjoittajan paluu.

Pari kuukautta lipsahti hämäräperäisissä konsulttipuuhissa ja muissa epäilyttävissä akteissa. Energia siinä hupeni ja aikataulut sekosivat, ajatuksen kadosta puhumattakaan. Kirjoittamisesta katosi hohto eikä pollamittauksessa viisari olisi värähtänyt. Ullakko uinaili tyhjllään.

En olisi uskonut. Velttoile, sinä ihminen!

***

Jääkiekon MM-kisat ovatten sitten kalkkiviivoilla. Helkkarin hyvä ja who cares. Ei löytynyt soffalla fiiliksiä juuri missään vaiheessa. Summasen habitus, tyyli ja joukkueen täydellinen värittömyys lannistivat wanhan friikin heti kättelyssä. Huoh.

Naurettavasti hypetetyn »uuden pelitavan» ja »joukkueena pelaamisen» näkyvin tulos toteutui ikävällä tavalla. Kaikkinainen luovuus oli kuristettu hengiltä ja peli-ilo loisti poissaolollaan. Niinpä parhaimmistoa (heh) olivat tietenkin sellaiset tasapäät kuin Peltonen, Jokinen, Niemi ja Hentunen. Eivät herrat Karalahti, Salo, Hagman, Rintanen, Pirnes tai (käsittämättömästi vetkuteltu) Viuhkola. Minkäänlaista väriä ei ilmiselvästi ollut lupa tunnustaa.

Ei hyvät herrat. Minä EN halua nähdä robottimaista puolustamista ja ilotonta puurtamista. Semmoista voin katsella narultakin, entisen DDR:n otteluja. Haluan nähdä semmoista kuin 1994 keväällä: menevää, vauhdikasta ja ja tekemisen iloa pursuavaa lätkää. Curre-henkeä! Silloin en piittaa, vaikka ei tulisi mestaruutta tai edes mitaleita. Henkevä esitys lodjussa on tärkeämpi kuin väkisin väännetty »tulos».

No niin. Jos Summasen kaudella (muka) nähdään moista, lupaan imaista ne wanhat DDR-nauhani.

Hyvästi, no hard(ly any) feelings.

Lautasella: Paul Simon — Paul Simon [1971]