Nettiplari – lukemattomat päiväni

pe 29.4.2005

Snookerin MM-skabat – antikliimaksi

Herkkua on ollut tarjolla koko viikon, jokaisena päivänä. Aluksi olin innoissani, mutta puhti on hiipunut. Hommasta on kadonnut maku ja hohto.

Perusdilemma taitaa olla selviö: olen selostajarajoitteinen. On laji mikä tahansa, en siedä huonoa kerrontaa. Selostajan on hallittava hommansa. Pitää tuntea laji; on tiedettävä mitä ja miksi kehissä tapahtuu ja tietenkin kielenkäytön on oltava hanskassa. Olen usein sanonut, että selostus on huippu-urheilua ja huonosti harjoitelleet amatöörit pystyvät pilaamaan minkä tahansa kisan. Niin on nyt ainakin osin käynyt. Grr.

Jo parin vuoden ajan olen hehkutellut Aki Kauppisen suorituksia. Hemmo hoisi homman pitkään mainiosti, ilman mainittavia kupruja. Juttu luisti ja ihan kohtuuhyvällä suomella, sopivasti äänessä, oleelliseen keskittyen. Jotain on kuitenkin tapahtunut. Possessiivisuffiksi on liki kadonnut, punastuttavia ilmaisuja solkenaan ('vielä muutama pallo pitää pystyä tehdä'), ja monesti jopa verkaherrojen nimet ovat vaihtuneet(!).

Äijä ei ole kuosissa. Minä en ole katsomossa.

Moni suosikkini sen sijaan on. Stephen Hendry otti lukua, samoin Jimmy White. Laulukuoroon lähtivät myös Steve Davis ja John Higgins. Aluksi näytti kyllä hyvältä kun kuonoon saivat sekä Paul Hunter että etenkin Mark »Haddock» Williams. Jatkokin maistui kun Peter Ebdon pieksi Mr. Arrogant O'Sullivanin. Nyt on kuitenkin jäljellä enää neljä perin väritöntä heppua: Ebdon, McCullough, Murphy ja Stevens. Valmis.

Sekoilevan selostuksen lisäksi alkoi pikku hiljaa mättää myös eräs omituinen piirre, katsojien kysymyksiin eli txtareihin vastaaminen. On ihan okei, jos muistellaan vaikkapa snookerin historiaa (mielenkiintoista), mutta turneen jatkuessa hra Kauppinen alkoi valuttaa joka helekutin lähetyksessä snookerin sääntöjä. Käsittämätöntä touhua. Lajeja ei saisi ehkä verrata, mutta hetikään ei tule mieleen yhtään huippulajia jossa selostaja vuodattelisi katsojille sääntöjä. Eikä pidäkään. Selostajan tehtävä on kehitellä tapahtuman tunnelmaa. Mahdollisen urpokatsojan toistuva perusvalistus ei siihen kuulu. Mertaranta runoilemassa paitsiosta, joka ottelun aluksi?

Juu, kepeet mullat. Mutta miten on mahdollista, että kun mainitulla hra selostajalla aivan ilmiselvästi ei sittenkään ole suomenkieli oikeasti hallussa, niin kuitenkin mies onnistui fuulaamaan monenkin turnauksen ajan. Weird.

Soundi listasi suosikkilevyt

Korkeasti kunnioittamamme (hah) Soundi-lehdykkä täytti 30 vuotta. Juhlan kunniaksi lehden toimittajat ja avustajat äänestivät keskuudessaan kaikkien aikojen 50 parasta suomirockin albumia. Haa, mielenkiintoista.

Tämä olisi oman, piiitkän juttunsa arvoista, mutta heitetään nyt tärkeimmät. Lista on osin yllättävä, mutta pääosin ei. Koko lailla tuttua ja turvallista. Ja intresanttia kyllä, aika lailla sama kuin oma listani. Hmmm...

Voittaja on kyllä hauska ylläri: Tuomari Nurmion debyytti Kohdusta hautaan [1979]. Mainio levy, ollut aina minunkin listallani TOP 20 -kamaa, mutta että Soundinkin hemmot... Ja ettäkö se olisi kaikkien aikojen albumi?

Muutama valinta — ja joidenkin puuttuminen — löi kohtuullisella ällikällä. Sijalta 6 löytyy sellainen upeuslätty kuin Liekki -orkesterin Korppi [2003]. Kaksi vuotta vanha levy! Ja joudun kättelyssä tunnustamaan tietämättömyyteni ja kapea-alaisuuteni: ainoa Liekki jonka tiedän kantaa etunimeä Rakel tjsp. 8-^

Pannaas lisää kummajaisia. Synkkäily-yhtye Mana Mana ja albuminsa Totuus palaa [1989], sija 16. Ja lisää tuiki outoa kamaa: Musta Paraati (26.), Keba (29.), Dingo (30.), Karkkiautomaatti (34.), Tarot (36.) jne.

Olen varmaankin lojunut umpiossa. YleX-hutun ulkopuolella.

Entä missä oli muudan Juice? Ei ainuttakaan albumia. Alatalon Siirtomaa -sarja? Kojon loistava soul-klassikko So Mean? Badding? Balls? Ultra Bra?

No jaa. Olisi se lista kehnompikin voinut olla. Zen Cofeeta ja muuta tuubaa ja soundilaisten lempparibeibe CMX (50.) jossain mitalisijoilla. Tai vidun (c)räppiä peräti!

Naiset? Älkkäs ny. Se on karvaisten rockdinojen listaus.

Lautasella: Garbo — Julma maa   [1986]
Punkassa: Tapio Tamminen — Pahan viehätys:  natsismin ja terrorin lähteillä   [2004]

<< otsikot  |  seuraava >>