# your rockin' Net source #

updated 25.3.2005

Firefox – paras selain.

vielä

Ottelusarja HIFK-Lukko

En ole mikään besserwisser Tamminen tai painollisen puolen Sihvonen, mutta muutama sana kumminkin.

Ottelusarja päättyi 1-4. Korutonta kertomaa. Mutta miksi ilmeinen suosikki otti pattiin lähes 100-0? Monen asian summa, tietenkin.

HIFK teki aika hurjia hankintoja kesken kauden. NHL-kausihan peruttiin, joten tarjontaa oli. Rahaa poltettiin. Vokoun, Jokinen, Lydman, J. Ruutu. Kovia nimiä ja ilmeisiä vahvistuksia kaikki. Mutta miten kävi joukkueen kemian?

Arvaan, että huonosti. Alkukaudella vastuuta kantaneita joutui sivurooliin. Muutoksia tuli liikaa ja liian myöhään. Joukkue ei enää ehtinyt hitsautua yhteen ennen kovia pelejä. Paletti levisi ja tulos nähtiin.

Lukko toimi päinvastoin. Isoja hankintoja ei (Rolosonin lisäksi) tehty. Jengi sai kehittyä ja keskittyä tekemiseen. Syntyi JOUKKUE.

Ilman hyvää veskaria ei voi voittaa. Roloson pesi IFK-kaksikon aivan 100-0. Mutta miksi Vokoun romahti? Runkosarjan perusteella tasossa ei ollut eroa. Roloson piti kutinsa ja jopa venyi, Vokoun ei. Lundell puolestaan ei kyennyt tilaisuuden saatuaan nousemaan huipputasolle. Vokoun on kuitenkin huippuvahti, joten joukkueessa on tapahtunut jotakin radikaalia?

Menestystä ei kuitenkaan tule ilman maaleja. Ratkaisevilla hetkillä mm. Jokinen, Pärssinen ja Kuhta olivat täysin yössä. Muista ei ollut korvaajiksi, kukaan ei astunut esiin. Joukkueessa on ollut jotain pahasti pielessä.

Lukko oli yhtenäinen ja pelasi sydämellä, järjellä ja tunteella. Lähes jokainen nosti tasoaan ja ratkaisijoita löytyi jokaisesta kentästä. Ei diivoja, ei staroja, ei kiukuttelua. Jatkopaikka!

Voidaan tietysti spekuloida »media-paineilla» ja altavastaajan edulla, mutta selitykseksi niistä ei ole. Joukkue voitti lauman, kuten aina.

Pelkän rahan voimalla tai haulikolla ei mestaruuksia voiteta, se tiedetään. Miksi HIFK silti sortui täydelliseen vauhtisokeuteen, iski päänsä Pohjois-Karjalan mäntyyn ja kaivoi oman hautansa? Sen tietävät vain punaiset itse. Jos tietävät. Jos myöntävät.

Nettiplari – lukemattomat päiväni

pe 25.3.2005

Pitkäperjantain lätinää

eli kärsimysnäytelmiä.

M icrosoft-allergia alkaa vallata. Kävin näet talomme minua pikkasen seniorimman emännän kanssa opiskelusessiossa ja hymy hyytyi. Koneessa on käyttiksenä Windows XP + uusin Word, tietysti. Oli ihan hiton hauskaa kun edes rutiinitoiminnot eivät toimineet samalla logiikalla kuin itselläni (Windows 2000). Tai edes logiikalla.

Vaikkapa kevyt komentelu valikosta Lisää | Kuva | Clip-Art ei suinkaan avannut selailtavaksi kiintarin Clip-Art -hakemistoa, vaan heitti ruudulle älyvappaan Etsi-toiminnon. Kaikki XP-valikot ovat aivan kirotun »dynaamisia» eli muuttavat järjestystään koko ajan ja tietenkin imbesilli »avustaja» tunkee Wordissa joka väliin. Saappaat kuluu. Ziljoonien asetusruksien kaivelu ja muuttaminen ziljoonissa valikkojen alivalikoissa veisi keppeesti pari tuntia. Arggh.

Yleisemminkin sanoisin, ja sanonkin, että alkaa olla oikeasti ikävä niitä 10 vuoden takaisia DOS-aikoja. Aikaa, jolloin pressat eivät olleet sentään Kekkosia, mutta sovellusohjelmat olivat melkoisen pieniä ja ketteriä. Kukaan ei haikaillut älyttömiä tiloja kiintareilla. Ja ennen kaikkea, niitä koneita ja ohjelmia pystyi vielä jurttikin jotenkin ymmärtämään. Jos ja kun tuli probleemi, kannatti koittaa.

Minun vuoden 1996 koneessani (Pentium 120, 16 Mt) oli 1 Gt:n kiintari. Sovellukset veivät ehkä 200 Mt, joten tilaa oli vaikka hurumycke. Pystyin sillä tekemään lähes kaiken mitä nytkin: kirjoittamaan, surffaamaan, skannaamaan, tulostamaan, puuhaamaan nettisivuja ja pitämään budjettia. Ainoastaan graafiset sovellukset (Photoshop) pikkasen nytkyttelivät. Nyt ei edes käyttöjärjestelmä mahtuisi sille kiintolevylle. Ja lähes mistä tahansa (muusta kuin graafisesta sovelluksesta) käytän (ja osaan) n. 10%. Kaikki ne muut »hienot» ominaisuudet lojuvat turhan panttina, toki Bill-sedän ja tekijöiden tiliä kartuttaen. S-tana.

Kaiken kuorrutuksena myös lähiympäristöni on siirtymässä XP-käyttäjiksi. Joutunen siis hommaamaan sen itsekin, muuten neuvontaharrastus tyssää. Kirottua, aseeni ei laukea. Mutta kärsimyshän on pääsiäisen teema. Nah.

***

Aito vahingonilo ei ole järin kristillistä, mutta puolustaudun väitteellä suomalaisesta geeniperimästä. HIFK-Lukko päättyi eilen 2-5. Jess! Sportti voitti, edes. Absurdi, arvoton punainen näytelmä nähtiin, mutta kepeet mullat. Ehkä tapahtuneesta osataan ottaa oppia, jopa kehä Kolmosen sisäpuolella. Jaa, sehän onkin ainoa paikka jossa ei vielä(kään) uskota? Että valuutan voimalla niitä mestaruuksia voitetaan vain silkalla tuurilla.

Punainen hurma on haihtunut. Keskustelupalstojen urbot ovat vaienneet. Core-funnyt heräilevät edelleenkin punaisin silmin, kuka mistäkin. Entäs muudan kuudeksi päiväksi glorifioitu PENAlty Matikainen? Tämä Äijien ÄIJÄ, jolla oli KANTTIA ja SÄRMÄÄ — pistää koko paletti sekaisin. Haudataanko patsahanke, kavennetaanko Mannerheimvägen? Kätketäänkö viiksivahat, föönit ja käädyt? 8-)

Okei, ei väännetä puukkoa haavassa enempää. Ehkä tapahtumat opettivat edes hippusen nöyryyttä, joskin rankasti epäilen. Vaikka HELLsinki on lopultakin vain snadi, omaan luuloteltuun suuruuteensa sairastunut mauton kivikylä, jossa snadi inehmo hukkaa itsensä ja perspektiivinsä, niin moniko snadi sen sieltä käsin oivaltaa? Who cares?

Minusta tuli kuitenkin laakista Lukko-funny. Laadukasta peliä kovalla latingilla. Ei diivoja, ei kukkoilijoita, vain Joukkue. Ei provoa eikä pullistelua vaan nupit viileinä oleellinen. Joka jätkä kasvoi kaksi metriä vaikka ei IFK-koppiin astunutkaan. Uusia ratkaisijoita ja luukulla maaginen Roloson. Ja koska Tepsin otteissa ei ole kehumista, toivon kybällä että ganalin bojat menevät loppuun asti. Way to go!

***

Ratijolle ei riitä näköjään Matteus-passion valutus alkuunkaan vaan kuulijan tuskaa maksimoidaan Kallio-Kärkinen duon tekeleellä Nojaa minuun. Huoh.

Lautasella: George Harrison — Living in the Material World [1973]
Punkassa: Matti Kassila — Käsikirjoitus ja ohjaus: Matti Kassila [2004]