Jan Troell: Ikuistetut hetket

Innostusin tosa eilä ehtool taas Troellist, ko plarasin Amatsoonis. Sit muistinki, ett yks pätkä sentäs hyllys jo makka. Eiko vahtama.

[Maria Larsson kameraliikkeessa] Jan Troell: Ikuistetut hetket
(Maria Larssons eviga ögonblick [aka Everlasting Moments] 2008)

Niimpal hiano leffa. Lämpöne ja inhimilline. Kehotta ankarast kaipailema wanhoi hyvei aikoi, enne dikitaalihömpötyksi ja ahristavi somejorpakoi. Mailma taskus? Ha.

1900-luvun alus se mailma oli viäl joka pualel ihmisen ympäril, huakus arjen tekemist, pisti elämä. Baaska haisi ja banjot soi. Köyhän elämä oli tiätyst vttumaises jamas, riistäjän ruaskaki viuhus, mut tulkka hei sanoma vaa, jos nykyjäs paremmi? Sata vuat myähemmi 2017. Oy Suomi Ab makka lihat levjänäs myyntitiskil ja helppoheikit hakka tahti.

Filmin fookkus tarkkene yhteen naiseen. Maria Larsson (huikia Maria Heiskanen) on pahane piika, ketä luuttuu perhettäs ettippäi. Juappohurmuriäijä ei pal avita, eikä valtsu kakaralaumaka. Mutt kui ollakka, löytyy toine päähenkilö. Kamera. Kuva ruppe laajenema.

[Maria Larsson finaalissa] Färimailma on hiano, vanhanaikane seepia. Näyttelijät loistaa, ei yhtäkä huano. Eikä haliwuud-sondaa missäkä kohras, ei tarinas, ei kohtauksis, ei missä. Koko stoori olis ollu helppo sokeripyntät »elokuvamaisil» juanenkäänteil ja merylstreepeil. Onneks ei. Vaivattomast pääse uppoma nostalkian syävereihi, mutt pahemmi ei filmi kärtsä.

Enempä en viitti pilotta. Mutt see verra inttensiivine oli, etei munt eres häirinny, juur huamannukka, et ne kaikk helvatin tyypit väänsi ruåttinmaan kiält… :b

Jätä kommentti