Piräskös alotta tämmöne sarja. Ruvet hiukka taas kattoma et mitä vattuu meijä kaupunkis oikke tapahtu.

Rupesin tätä assia funterama, ko luvin kommentei tosa jutussan »Autoton päivä». Mää ole kylläki koittanu viime aikoin pirel nokkani pikkase soukal, ko hatutta sev verta pal — tämä oikeistomulkeroitte koohamine. Mut vissi parrikaareil ruvettais pikku hilja tarttema porukka.

Alotetas kummiski kepjämmi. Tämä meijä uus lainastotalo, ökypalatsi. Et voi yhre kerra…

Mää ole kerkiny käymä siäl ny kaks kertta. Ei naurat. Varmatenki o hiano ja moterni ja kaikke muut komja, ja toivota et henkilökunnal o helpomppa. Mut mää en tykkä siit platsist. See o kolkko, kummalline, sukkela ja merkilline. Mää en tiärä ketä varte see o mahrettu suunnitel, mutei ainaska munt varte. Tavalist kävijä.

Alakerras o tiloi hurumykke. Horisontti ast o rivimital komputterei ja pöytti misä voi lukke lehrei. Iha kiva. Mut liki kaik kirjat, nee ovakki toises kerrokses. Sin päästäkses tartte käpytel jumalatttoman pitkät rappuset. Eikä hupa lakka siihe. Kaik tiatokirjat, nee ova viäläki ylempän. Siihe kerrokse joutu kapuma simmose helvati kapian petonise tornin kaut, kiärrerappussi pisi. Ihanko jossai DeeDeeÄrräs, vaa toisse suuntta. Vaikken käyrä kerennykkä.

Mää ihmettele. Onk se alakerta turistei varte? Et näkevä kui hiano talo? Vai miks varte munt tartte noust taivaissi puuskuttama, jos tahro kaapat hyllyst Mäkki-kirjan. Toisen kaut, onk joku joskus nähny elävän arkkitehrin lainastos?

Mää luule etei munst tul ikän sen talon kaveri. Siält uupu tolkku, elämä ja korikkuus. Mää käyn sivulainastois ja autol — nii kauva ko niit ny viäl missäkä o.