Jokku piirtävä kuvioit jääl
Marleena kaihottel jutussas luistelun perässe. Nii-i.
Mää rupesin vähä muistelema. Et kuink hiano se kans aikanas ol päästä niitte luistie kans jääl. Taik no. 
Ensmäine muistikuva o hiukka huano. Meinate, siihe mailma aika ei ollu vara osta penskoil juurka mittä sopivi luistei. Ja mää taisin ol eka luakal, Teräsrautelan koulus. Jalvois ol jokku käytetyt hokkarit, kaks numero liia suuret. Siit sit kaukaloon ja suara makopritsi. Kaik messinkil, paitti mää.
No sit muutetti Littoisiin. Periferiaan. Siäl tartti penskojen kekat itte tekemises, ja kui ollakka me oltti yhtäkki yhren seuran harjotuksis: Littoisten Loiske. (Juu, mää en kekannu tommost nime). Siäl mut pistetti maalivahriks, en tiärä miks varte. Varustet lykätti pääl siin viäreises autotallis ja siit vaa suara jääl. Kutei alko sarel. Mää koitin pääst alt poijes.
Jälkkikätte mää ole varma, et mut tyrkätti maalil ko mää olin kaikkist huanoin luistelija. Kaikis oppais kylläki sanota, et simmottos ny ei ainaska sais tehrä. 
Mut mitäs siit, kyl munst tuli aikas hyvä kassar. Siäl Littoisis ol kaks seuraa ja me niinko vähä kilpailtiin sen toisen kans. Grönruusin Tapsa, mikä oli LTU:n maalis, sen kans torjutti yhtaikka. Tiär sit. Me kyl hävitti ussest se paikallismatsi.
Monei ottelui käyti, mut yks ei unhotu. Mentti Paimio, siihe viäreisse kunta, parikymment kilsa. Tiukka matsi, ja tilanne tosi kauvan 0-0. Sit kolmanne erän lopul heijä pakki huiskasee siniviivalt simmose löysän lätyn, ja joteski se valu mun hanskan alt maallisse. Den glider in. 1-0. Ja siihe päätty ottelu.
Matsis oli kans yks merkilline episodi. Paimio sai rankkarin. Me ei oltu ikän harjotuksis taik muutenka juteltu mistän simmosest. Mää en tiätäny mikä se o! Ja ko se vastustaja leipos sitä kiakko siäl keskiympyräs, ni meijä valmentajan tartti rynnät sinne mun maalin taakse ja ulvos kauhhial äänel ohjeit: “Pysy pystys! Älä liiku!”
No, mää muuttusin patsaks, ja se veto meni yli. Hah. Mut simmost oli tiätämys sillo.
Linkkarimatkal sit takas kotti, ni kaik levis. Mää olin nii turhissas, ja mää menin sinne linkkarin etupenkil yksinäs murhettuma. Mää yritin pirel siäl pokka, mut heti koht alko valuma. Kaik se pettymys! Ja sama aikka auton ratijos hoila Seija Simola et »sulle silmäni annan»… Mää olsin antanu taivasosuure siit yhrest torjunnast.
No, kersat tekentty äkki. Mää olin koulujoukkuees ja mua kyselti muuhunki porukka ja iha pikkasen tul haavelttu peräte TuTon ja Tepsinki joukkueist. Mut sit kaik kypsys. 12-vuatiaan mul huamatti likinäköonkelma, eikä siihe aika kukka tiänny mittä piilolinsseist. Eikä olsis ollu rahaka. Slut.
Huano luistelija, joka ei ollu kovi hyvänäköne maalivahti. Huano yhristelmä, jo 1970-luvul. Mut ainaski mää olen yks veskari, joka ikän o koittanu torjuta 15-vuatiaan Jortikan lämei siniviivalt. Tairetti hävit jottai 0-15. 
Ei mua ol koskan harmittanu. Mää pelasin 13-vee asti, ja se ol helvatin hianoo aikka. Ei keikattu mummoi, ei veretty tupakki. Ja siit syntys rakkaus jääkiakkoo, mikä kestiki ain siihen ast ko lätkäst tul wrestlinkki: 1990-luvul.
Enempi mää olen kylläki futistyyppi. Sitä aletti harjotel samoihi aikoihi, ja se kestiki piremppä. Mut y analiza esta historia.
Juu, Marleena. Hyppä sää vaa sin jääl. Ei siäl kukka mittä kuvioit kaippa eikä konekivär. Siäl orottava raitis ilma ja mukavat muistot.
Mä yriti jo eile laitta sul kommentti, mut koko ploki ol mykkänäs.
Kyl sul kans noit muistoi piissa
Ei sit muut ku takas jääl. Ei siäl kai tartt mittä restlinkki harrasta, eihä? Mäki tykkäsi joskus katel kiakko, varsinkki sillo nuaren, ko pari luakkakaveri ol iha maan huipui. Nykyä se kiakko on iha oikkiast painimist ja hakkamist. Iha sitä sama, ko telkkaris näke joka päivä – äksonii.
Kyl tekis miäl viäl jääll, ko luistinkenttä o kans iha melkke viäres. Tuleks pitämä kii, ette lenn pyrstöllen?
Ni, ja hauska uutt vuatt ja paremppa ko entine, kamraattini hyvä!
Houkutteleva ehdotus, mutta ensin tarttis ainakin käydä hokkari- ynnä mailakaupassa. Mittä ei ol komeros jäljel.
Nastaa Vuotta sinullekin, friend.