Ummagumma
Lueskelen täsä just yht tiiliskive. Nicholas Schaffner: Pink Floydin Odysseia [Saucerful of Secrets – The Pink Floyd Odyssey], Johhny Kniga, 1991/2006. Nätti 500 A5-sivu. Ja niinko ain, ni tämmöste opuste plaramine saa haikailema levyitte perä. Niitte, mikkä viälki hyllyst uupu.
Om mul senttäs Pinkkareitte kaks parast, ja viäl kolmaski passeli (The Wall, 2-LP, 1979). Mut niit alkuaikoje lätyi, niit ei löyry. Onks se suurka ihme. Viimeks levymessuil mää jo hypisteli sitä ensmäist mestariteost The Piper at the Gates of Dawn, 1967, mut… tuatnoi. Hintta ol rapiat 450 mk! *käret pystys*
Tartte sit vaa toistaseks tyyty siihe mitä kirjas lukke, ja hekumoit itttekses. Ja mahrolisest men viäl uurestas hiplama kirpparil sitä yht lekenralätty. Lehmä kannes. Atom Heart Mother, 1970. Vaik se onki joku hunnipainos ja siks varte hinnas (80 mk) on ainaski 30 rossa liika.
Ummagumma? No juu, kirjast selvi mitä seki tarkotta, niinko mont muutki assia. Iha hyvi kirjotettu, lukeka poijes, vaik muute hyvä suamentaja (J. Pekka Mäkelä) ei olkka tykänny naputel enklanni prepositioi piänel kirtsul. The Piper At The Gates Of Dawn. Arkkh. 
Pink Floydi on kyl hyvä porukka. Kovaste vaa harmittaa ku on nii nuar sälli ettei ollu koskaa mahrollisuut kattoo kasvoist kasvoihi.
Onneks mää kummiski sain itelleni hankittuu Pulse DVD-pläjäyksen, mis pääsee aika lähel ku pistää valot poies ja luurit korvil.
Gubbet saattavat hyvinkin vielä pläjäyttää keikan jossain Tukholmassa tai Roskildessa. Eikun menox.
Minulle kyllä riittää tuo mainitsemasi: valot veks, lätty lautaselle ja kohtakin ollaan Kuussa.