Traijasi vaihteeks Itelliaanost loora. Rapiat seittämän kilo. Lairast laitta, ja honukki mukan. *wirn*

Tämä satsi o sikäls erikoine et mukan o nätti pino CeeDeit. Määhä en niist juurka piitta, pitelen väli. Mutko tyrkyl tuliki Thö Kinks-orkesterin koko 60-luku, ni eiko säkki. Hinttaka ei ollu paha. Ennestäs ei ollukka ko vuare 1966 Face to Face. Nyte löyty seittämä ekaa, 1964–1969. Tohonko viäl tykö Animalssin kokoelma, misä o kaik pravuurit, ni valmis. Vinyylit, noist? Driim on…

Leffoiki oli fölis jokune. Kolmannes kotomaissi, vanhoi. Lopuist löytys koko paletti. Tairepätki (Greenaway-poksi), noiri (Bogey) ja muzakki (Elvari). Erukkai tiätyst, sunkka ny muute!

Turina jatkuu »

Pualiklassikko, pualivahinkos, hyllysse. Kyäräsi meina piremmä aikka sitä seuraavan vuare kuplettikiakko Onnenpoika. Kui ollakka, yhyti männä viikol kummakki.

Lehmipoika-lätty sattus aikoinas huano rakose. Alatalo–Rinne rustas rakkauslauloi, muu mailma huuratti Pelle ja Clashi. Multaki meni itte alpumi sillo ohitte, mut kolme kappala ei: »Hannelore», »Pequeña» ja »Hyvästi, Mona». Toho voi lisät nimibiisin (minkä kuulin eka kerra vast ny), ja siin onki killeerit. Oli näköjäs kyl tiaros. Ne o kummanki puale alotus- ja lopetusvedot.

Mää olin nuari ilma nettei. Musan kuuntelemises riitti pikkase haastet. »Hannelore» oli iha liäväst erikoine hunnihumppa, ja vaik sainki sen kaseetil, ni aikast moni kohta ei kyl auvennu. Tuubingeni? Zaizaizai?? Leebenvurstin marenki???

Sama koske osalttas »Pequeñaa». Siinhä o hispaanomeininki. Kertsis verellä espanja, (hiano) sovituski o lattari. Noit molemppi onki kiva tutkail tekstiliitteest nyte. — »Hyvästi, Mona» ei o mun suursuasikki, mut se jäiki miäle muust syyst. Kappala veivatti aikoinas Levyraaris ja Klasu Järvine oli kauhuisas. »Tuossa melodian kohdassa EI VOI OLLA kromaattista laskua!». Vähäks olkkaris naurutti.

Toistan itteeni, mut pakko sanno. Näit ei enä tehrä. Ei osat, ei eres Alatalo–Rinne. Esmes toi »Hannelore» o ältsyn hiano stoory ja ittesäs ko piäni novelli. Kyse onki tarinankerronnast. Se taas ei onna, jolsei o lukenu muutki ko Suomi24-palsta. Mää luule, et jos mene toril kysymä joltai 25-veelt, et kuka oli Immanuel Kant, ni tulos o karu. »Putosik se BB:st?». Kui sillo vois eres ymmärttä laulun, tekemisest puhumatika?

Mää ole onnesan. Uuretas pyärimä. »Hannelore, Hannelore, sä tunsit vetoa marenkiin…»

Täst riitti aikoinas paljoki poru, villoi vissi vähempi. Eikä mittä uut sunkka. Jos teke erinkaltasest ko porukka, ni lynkki o likel. Majestettirikos.

Nuaremmil voi kertto et kuvio oli köykäne. Mr Ferry ny vaa kyllästys hoilamisse Roxy Music -orkesteris ja päätti kiskast sooloplata. Välipalaks niinko. Muute hyvä, mut hän päätti levyttä muitte kappaleit. Aikast moni oli sitä miält et tuli valkattu huanost, käsittelyst puhumatika. Rovio pysty!

Kannest kattele viatoine Travoltan näköne sälli, enne Travoltta. Enkä hämmästyis, jos Elvarilt löytyis tomne kanssi. Moni veti palkokasvit jo tostki, mut kuunnelles meni kuppi nuri kättelys. Eka raita o heti Dylanin »A Hard Rain’s A-Gonna Fall». Eikä eres hävenny. *wirn*

Eletti pikkase erilaissi aikoi sillo. Oikkia rockki oli Pyhä Toimitus, ja karsinan määräs katekismus — NME, MM ja kotoperäne Musa. Sontaaki sai lykät jos tunnusti heti, mut airan yli ei ollu assia. Jumalte tekemissi ei ollu koskemist. Tervaa ja höyheni löytys noppemmi ko kerkis sano Zimmerman…

Ja sit tule tämä yks Ferry. Raappi nenustas punast. Eikä piitta baaskaka.

Alpumi meni mult aikoinas vähä ohitte, mut kohkamiset muistan. Onks se kummaka, ko kuunttele fraseeraust: »Ha, ha, ha, haard rain…» LOL. Ei siis mittä kunnioitust. En tiärä miltappa äijä kappalat valkkas, mut saiskos arvat et »Otetas muutama noit nuaruure suasikeit, veretä mirri kaula ja hönkästä.»

Liki 40 vuat o menny. Kertäpyärityksel ei olleska huano. Kappalat o hyvi kaivettu, pari klassari, jokune tuntematon ja muut siit välist. Taustat veretä mallikkaast, sovitukset toimi. Passa oikke hyvi luukutta autos taik päiväl taustaks ko paiski hommi.

Mahta se aikalaiste jumalansana ol hupa lukemist ny?

Kirjahyllyssä lojuu edellensä tammikuinen kirjahankinta eli John Harrisin Hail! Hail! Rock’n’ Roll (2010). Sen aikaansaamassa muistelussa eli juttusarjassa on vuorossa osa 3.

Vuodelle 1992 osoitetaan kirjassa seuraavat valinnat:

1992

Empty kiljukaula ja hieno walesilaiscombo vierekkäin. Albumeissa on vähintäänkin outoa, että sama SR-kiekko on kahtena vuotena myydyin. Ja kuka on this PJ?

Turina jatkuu »

Erellises stoorys juttelin aarteist ko Huutiksest löytys kirja. Mut ette sattus vähä muutki. Kaks Alatalon kiakko.

Onnenpoika. Mää. Olen meina kyäränny tota Alatalon lätty Onnenpoika ainaski viis vuat. Ja jo enneski 2000-luvul, vaivihka. Mut ikän en ol nähny sitä liven missä looras, en kirpparil enkä mualka. Olen ollu ihmeisäs. Ei sen ny NOI harvinaine pitäny ol. Huutikses sitä yhtäkki tyrkytelti koko alkuvuasi, ussemppiki myyjä. Mää panttasi. Hinnat sinäns oli suht kohrallas, mut Itelliaano-kuskaus tuplas ne. Homma venus.

Ja sit venttas vuaroas yks toinenki platta, vuat aikasempi: Viimeinen lehmipoika. SE onki jo see verra harvinaine, et olin unhottanu eres ettikkä. Pikkase o platta erikoinenki. Niinko kanneski seisso ni tekijä o Mikko Alatalo ja Coitus Inc (ei tod Int). Mikko olevanas koitti ruvet rivisoittajaks mutei IHA onnannu. *wirn*

Mut kui ollakka. Tosa yhten pvän näkyski Huutis-ilmo, misä myyti molemmat, samas säkis. Mää hualel kyttämä. Hinta kiskotti lopultas yli tolkullise, mut minkäs mahro. Toine viis vuat jonos vai? — Syränhä siin märkäni, mut tänäpä kolisi.

Vähäks ole häpi. Kannet o helkuti hyväs kunnos. Lehmipojas ON mukan liite. Ja ainaska päällisi puali ei levyiskä mittä vikka.

Hamsteri hykerttä. Levyihi palata, kunha kerkkin veivama.

Kirjahyllyssä lojuu äskettäin hankittu John Harrisin opus Hail! Hail! Rock’n’ Roll (2010). Tässä juttusarjassa valutellaan joitain sen herättämiä muisteluksia. Osa 2.

Vuodelle 1991 löytyvät kirjasta seuraavat valinnat:

1991

Myydyin single • Bryan Adams: (Everything I Do) I Do It for You
Myydyin albumi • Simply Red: Stars
Rokkaava single • Nirvana: Smells Like Teen Spirit
Rokkaava albumi • Teenage Fanclub: Bandwagonesque

Hohhoija. Keskinkertainen leffhitti, keskinkertainen brittibändi, ilmiö joka meni minulta ohitse, ja combo, jonka nimikään ei sano yhtään mitään. Tervetuloa 1990-luvulle.

Turina jatkuu »

Hommasin äskettäin erään John Harrisin opuksen Hail! Hail! Rock’n’ Roll (2010). Kyseessä on lähinnä salaatinomainen fanikirja ja tasokin ehkä kevyt, mutta lukeminen oli mukavaa ja eräs sen osio sai aikaan liikettä. Meinaan että… milloinkas minä erkaninkaan nykyisestä »rockista»?

Kirjassa on muun rosollin ohella reppavasti nimetty pikku osio Rockin pitkä maailmanhistoria. Se on eräänlainen listafaktojen ja Harrisin »eiku»-mielikkien lyhykäs yhdistelmä. Aikajakso on 1956–2008 ja kullekin vuodella omansa. Tähän tyyliin:

1956

Myydyin single • Pat Boone: I’ll Be Home
Myydyin albumi • Karuselli-elokuvan soundtrack
Neuvostojoukot tunkeutuvat Unkariin, Suezin kriisi alkaa, rock’n’ roll rantautuu mainion Minkäpä tyttö sille voi -leffan myötävaikutuksella.
Rokkaava single • Chuck Berry: Roll Over Beethoven
Rokkaava albumi • Elvis Presley: Elvis Presley

Turina jatkuu »

Kyl mar se ny hyvi tiäretä eten mää ol mikkä jatsimiäs. Vinyleit makka hyllys nafti 2 500, mut mahtaks löyty eres 50 jatsi-alpummi?

Neeki mitä siält yhyttä o tutui ja turvallissi artisteit ja enemäkses heijä kokoelmi. Satchmo, Ella, Billie Holiday… Anita O’Day ny senttäs. Mut pikkase niinko parantamise vara.

Vissi siks varte tilasi yhre kirjalooran mukan ton tupla-CeeDeen, vuarelt 1997. Dinah Washington: The Masters.

Livautin sen tosa soimaanki viikonloppun, tyähommitte taustaks. Taisin kuunnel siit syyst huanost, ainaski tuntus kovi kuivalt. Sitäpaitti, olin ain luullu et hän oli valkone *flush*, ja jollantappa kuulostiki. Sauhut silmil siis, mut panna sen tili, et (eka) kiakko startta heti nyyhkyklassaril »Smoke Gets in Your Eyes». Sehä kait o enämpi valkoste juttu, vaik The Platters viisun toppailiki (1958).

Mut jäi vaivama. Ei sunkka Dinah ny noi *köhh* färitön ol? Ja erelles, netiski jutella, et hän olis ollukki oikkestas blues- ja R&B-hoilaja, ja jazzari vast kolnneks niinko. Jaaha. Pakko putsat vaikut ja veivat uurestas.

Kanetiks voi sanno, et musat loju JiiBees ny pahan kerra kikkaroitte al muuteski. Rutkast o petrattava ens vuarel!

Onk söndaakis mittä hyvä? Juu. Niit o vaa yks viikos…

Mittä saanu aikaseks. Näpytelly turha-aikassi, plarannu opust. Nykässy pari leippä ja huuhaillu. Ha.

Oikke hyvi o linjas sit tämäki.

Avasi vahinkos rario. Kadonneen levyn metsästäjät. Kappala just loppus, tutu tunttune. No äijät siihe hölöttämä, et see oli Kojo ja »Liekkihotellin linja». Helvatas! Sitä veivatti ankarast mun nuaruures, hetke verra, rarios. Mää oli otettu. Joskus myähemmi rupesi sit ettimä sitä, eikä yhtä missä. Löysin kyl aikanas Koivistoisen kiakonki misä se kappala o, Kallista on ja halvalla menee (vuarelt 1988), mutei Kojost tiatoka. Mitätöine Sakari Kuosmanen! Eikä eres mittä tiatoika missäkä, ei netis eikä katalookeis.

Munt jäi se pahan kerra vaivama. Olevanas oli satavarma, et kylsse Kojo oli ketä sen hoilas. Brkls. WIÖRD…

No, nyte selvis. Häiskä oliki kiskassu sen rarion kantanauhal! :O Ei ihme, jolsei ollu olemaska. Et sikäls ole häpi ny, kert selvis. Mut kyl mää aikast miälelläs olisin sen kuunnellukki. Söndaaki…

Päivitin tosa joutessan taas kappalatiatokantto. Sama kaiku on… säveltten. Toosi sukkeli laulaji!

Tätäki assia jo tuli ihmeteltty jokune pv takaperi. Mun vanhoist laulukirjoist ja nuateist ja muist — mist noit kappalatiatoi naputtele — löyty iha ältsy määrä hoilaji kenest en ol ikän kuullukka. Pannas vähä lissä rotla. Pertti Junna, Sinikka Koskela, Anita Kuusi, Hanni Ora, Antti Rautu, Leea Solja. Otsikkoki o sikäli harhas, et moniki noist o laulanu ussemppi levyi, ja kaikemoissi duetoi ja simmossi siihe tykö. Mut mihe he ova karonne? Ettei vaa olis ollu Tairelaulaji, kova ja korkkialt… *hipla korvatulppias*

Ookey. Täsä puhuta 1950-luvu alust. Pikkase o huuperi valunu Aurajoes enkä sunkka ollu syntynykkä. Mut kummiski. Ja olsiskos viäl niinki etei noit esityksi ol enä tallel missäkä, paitti savikiakoil. Sointu-puljun aartet esmes o pelastettu ja Olavi Virranki. Kui mahta ol noitte kans?

Toinenki assia, mist siitki jo jutteli. Melankoolia. Iha kauhia luakka. Ainha siit ny puhuttu o, mutko naputta satakaupal kappalanimei ni ruppe jo nauruttama. Yhres kymmenest o assiat hyvi, 2/10 nii taik näi, mut 7/10 kaik väärimpuali. Pualisko o pettäny jättäny, plätät o ryypätty, tauti o iskeny ja talo palanu. Stereotyypit o hauskassi neeki: nainen o joka laulus petoline lunttu taik ihanaine uni, kulkuurijätkä mitta maantiät naama mutrus ja laiha o soittajanki soppa. Mut espanjatar se vaa o sorja ja Honolulus laine liplatta. Äijät o tiätyst tehny liki kaik sanat.

Mää ole urakastan reerannu vast nafti 5 rossa. Kert viäl ei olsis iso homma, ni tekis miäli kyhät Ekseelisse yks arvottamissarake. Posa, neutra, neka. Mahraisko lopuski seisso 7/10?

Huuperi valu ko aissa. Tee siin sit mittä. Ei silti et tosisas haittais; satten sattues pirellä tilaisus sisäl.

Verinki samantiän sit seljälles, Läppy sylis. Rupesi naputtama. Lauluitte sanat -rojekti o maannu jo pari kuukaut ööö-mapis, ei ol kerenny. Eikä ny suurest huvituttanukka — hiano MacBook Air loju erelles kaupa hyllys (6 000 markka). En ol saanu aikaseks, huuhaillu vainen, juu vai ei. Mut Läppy o MBA:ha verrattun ko DOSsil ajelis… :b

Rojektosha o sinäns simppeli. Kaivella kaik lauluvihot, -kirjat, nuatit ja monistukset ja napsutella kappalatiarot ylös — Ekselisse. Niithä o ussemppi tuhat, nii et mittä mahist ei o enä muista mikä styke missäki. Sitko valmist o, ni pari sekentti. *köhh* Sitko valmist o.

Lauluvihkoist o hoirelttu kymmenkunt ja 1950-luvu alus olla. Miälenkiintossi tyypei o tullu vasta, tod! Kuim moni tiätä, et siihe aikka o (sellakka)levyil hoilannu esmes simmoset ko Aune Antti, Pirkko Jaakkola, Iiris Kangasniemi, Aarne Kavilo, Jukka Lönnqvist, Virve Nortia, Pikku-Tapani, Tamara, Kalevi Tauru ja Poju Turakainen. Mää ainaska. Meinaan kyl otta heist tolku aikanas. Olsiskos vaik toi Tamara se yks Metro-Tytöt?

Pari muut hauskast huamiot. Enklantti ei torellaka ollu iha hallus siihe aikka, joka kolmannes tartte korjat. Ja entäs sit kuulusa finkkimolli? Ko otta vaik viimiset kymmenkunt kappala, mitä juur naputi, ni tämmössi: »Murtunut elämä», »Kun tuuli huokaa», »Särkynyt sydän», »Pettymys», »Älä, tyttöni, itke!» ja »Onnen hinta». *ruppe vollama*

Mitäs täsä muut juu. Antta taivakse pysytel auk, näppis laulama!

Kesä ruppe uhkama, meina keret naputtamaanka. Pannas pikkane otos ny. Tuli sotkettu keskusta ja saaliski aikast makia.

Kert erellisest lättyostost oli liki kaks kuukaut, ni rundi alko kohnamal. Käveki kenkä. Heti kättelys levyheepo kaiveli varastostas loora, mihe hän oli paiskanu just tullei, halpisosasto. Ei ny juur kummosika. Mut valkkasi kolme, Cats-tupla (se musikaali), Suzanne Vega ja Whitesnake, et jos vaik kolmel kypäl. Vaa kuis ollakka kasast löytyski kummajaine: Lautanen Guatemalan verta. Ai kui nii kummajaine?

Ensikski, kui varte se oli halpiksis? Toiseks ja varsinki, mää luuli et siit uupus kansi (!). Se oli iha simmose sisäkotelo näköne, pehmiä pualikartsa. Otin sen sit fölisse neljänneks pualipiloillas, et jos vaik kaupa pääl *he*. Mut käveki nii etei mittä kant puuttunu ja hintaaki veivatti passelist. On meina aikast harvinaine ja arvokaski kiakko. Häpi mää.

Kattasi sit Lautasel Bobby Gentryn Way Down South vuadelt 1968, ja… no juu, äijä sai puhuttu Veganki mukka. Mut koko kolmen nakki 90 markka. Ei paha, sano.

Seuravaks toril. Määhä tein pari viikko sit Silakkamarkkinoil hiano löyrö, taik siis, öhh, aluevaltaukse. Savustettu lahna. Ai jumankaut et o hyvä ja hintaki kohrallas, 30 mk/kilo. Simmone siis uurestas reppu ja samal tykö sinkkumital silakka, huamiseks. Olenki päättäny, et kerra viikos tartte lahna hakke. Siin o kyl pikkase enämpi ruatoi ko muis kalois, mut äkkik nee ny oppi perkkama taik räkimä helvati pitkä sylkki. Kudpai K-vesimuavilohi.

Täyty kyl katto peilisse ny. Meikäki koitta ol kovi ekolookine, suassi lähiruaka niinko. Ja sit mene ostama Kanadast kiikutettu fooliosiika, dissannu tämmöse herku. Ei pal päät pakot. Ajatella positiivisest, ain voi oppi.

Ja kerta viäl. Akateemises orotti opus jo hakemistas. Miettinen: Hilse — suomipunkin alku ja juuri, 2009. Kirja o simmone A4-kokone »näköispainos», valkatui Hilse-lehre jutui, rintattu simmosenas. Äkkäsi sen onneks heijä tarjouslootastas netis. Tostha pyyretä esmes Huutikses iha järjettömi, pahimoillas 130 mk ja siihe postarit 25 mk pääl. Hah… (…haa, meikä makso hikisest kolmannekse).

Ei baaskemmi. Herkui ventta joka paikas, kaapis, lautasel ja punkas. Anti tul vaa, vappu. Tämmöttis juhli wanhha pro.

Männä viikol se taaski huamatti. YLEl o kauhia levystö, mut he pantta. Onneks ei hättä mittä — panna omat soima. Jutust tosa käy selväks et homma vähä lipes. Ko kälätyski o paikallas, ni pulla paisus. 18-osane sarja. Täsä ekas o piiitkä pulina taustoist, jatkos mennä suara musiikeihi.

Innostusi siis kaivama ämppärivarastoit. Homma lähti piänest. Ensteks YLE veivas Carola muistoissamme -ehtoon, mut siälhä viuratti etei kaks tuntti riit. Ei ni. Miksei he verä Artistipäivä? Tokaks, tuli koklattu Luurin musajuttu (aiPodi). Iha suht hyvi tuntus toimiva.

Siithä se lanttu sit heilahti. Et, mitäs jos vaik joskus keväl veräis nostaalkia-ehtoon? Iha vaa ittekses ja omist kamoist. Ei tarttis vänist etei ol aikka. Ämppäreitki riittä hurumykke, ei tartte ko valkat. »Biisit jotka olen aina halunnut kuulla».

Toimeks. Viattomaisest aivan.

Turina jatkuu »

Määhä totanois vannosi. Eten ruppe heiluma Luurin kans, julkisil platseil nuarat korvis. Enkä meinakka. Mut tuli vihroviime koklattu miltappa vaivasest mötikäst kajahta. Ei hassummi.

Bruce Springsteen:
The Rising (2002)

Rupesi sit kaivelema ämppärivarastojan ja CeeDeit kans. Onha niit pino flintallas kert liki 15 vuat takaperi niitki jo väsäsi. Aluks oli meina intto. Tuli keräiltty mojoova arkisto nuaruure harvinaisuksi. Vinylihommat ei ollu sillo viäl tapeetil eikä läheskä kaikki olis löytynykkä. Plätästki oli vähä pula. Mut kirjastois jo kaikemoist oli ja kavereil tiätyst. Ja jos ny oikke tippaleipääs kaivele, ni saatoin napsautta netiski pari kertta. :b Siihe aikka oli kaikemoist viäl tyrkyl, konnei jetsonei peljätty.

Turina jatkuu »

Rario Suami, Pasi Hihtola ja prokrammi Kerro pieni tarina.

Juice ja Mikko: »Klovni heittää veivin» (1975).

En enä muistanukka kui HVETIN hiano se kappala onka…

Mää hualestu. Mun… eee … viihrehankinnat o menos vinosse. Vinyyliheepost o tätä meno tulos opusjannu, jolsei dvd-sälli. Wot tö hekk?

Pariki assia. Ekaks o tiätyst se nummerojutska, mist ole enneski jutellu. Eurdo. Ykköne näyttä helvati pal piänemmält ko kutone ja nollist vaa pahene. Mää ole varma, eten pääs nupissan tost ikän ero. Täyty orotta et markka tule takasi, jokune vuasi.

Toiseks pahukse netti. Kirjakaupat. Huutis! Lätyi ei voi ostel, kert kuskamine maksa honukki, mut kirjois ei pal haitta. Kikkaroist puhumatika. Yhrel eurdol tule kaks DeeVeeDeet luukust sissä, mittä tekemäti. Paha siin o hokke, et älä napsaut.

Tartte käyrä ittes kans piäni palafeeri. Kurinpalautus. Mut joskus ny vaa elämäs puuttu piäni suuri assioit. Niinko se 32-senttine luukku oves.