Pualiklassikko, pualivahinkos, hyllysse. Kyäräsi meina piremmä aikka sitä seuraavan vuare kuplettikiakko Onnenpoika. Kui ollakka, yhyti männä viikol kummakki.

Lehmipoika-lätty sattus aikoinas huano rakose. Alatalo–Rinne rustas rakkauslauloi, muu mailma huuratti Pelle ja Clashi. Multaki meni itte alpumi sillo ohitte, mut kolme kappala ei: »Hannelore», »Pequeña» ja »Hyvästi, Mona». Toho voi lisät nimibiisin (minkä kuulin eka kerra vast ny), ja siin onki killeerit. Oli näköjäs kyl tiaros. Ne o kummanki puale alotus- ja lopetusvedot.

Mää olin nuari ilma nettei. Musan kuuntelemises riitti pikkase haastet. »Hannelore» oli iha liäväst erikoine hunnihumppa, ja vaik sainki sen kaseetil, ni aikast moni kohta ei kyl auvennu. Tuubingeni? Zaizaizai?? Leebenvurstin marenki???

Sama koske osalttas »Pequeñaa». Siinhä o hispaanomeininki. Kertsis verellä espanja, (hiano) sovituski o lattari. Noit molemppi onki kiva tutkail tekstiliitteest nyte. — »Hyvästi, Mona» ei o mun suursuasikki, mut se jäiki miäle muust syyst. Kappala veivatti aikoinas Levyraaris ja Klasu Järvine oli kauhuisas. »Tuossa melodian kohdassa EI VOI OLLA kromaattista laskua!». Vähäks olkkaris naurutti.

Toistan itteeni, mut pakko sanno. Näit ei enä tehrä. Ei osat, ei eres Alatalo–Rinne. Esmes toi »Hannelore» o ältsyn hiano stoory ja ittesäs ko piäni novelli. Kyse onki tarinankerronnast. Se taas ei onna, jolsei o lukenu muutki ko Suomi24-palsta. Mää luule, et jos mene toril kysymä joltai 25-veelt, et kuka oli Immanuel Kant, ni tulos o karu. »Putosik se BB:st?». Kui sillo vois eres ymmärttä laulun, tekemisest puhumatika?

Mää ole onnesan. Uuretas pyärimä. »Hannelore, Hannelore, sä tunsit vetoa marenkiin…»

Täst riitti aikoinas paljoki poru, villoi vissi vähempi. Eikä mittä uut sunkka. Jos teke erinkaltasest ko porukka, ni lynkki o likel. Majestettirikos.

Nuaremmil voi kertto et kuvio oli köykäne. Mr Ferry ny vaa kyllästys hoilamisse Roxy Music -orkesteris ja päätti kiskast sooloplata. Välipalaks niinko. Muute hyvä, mut hän päätti levyttä muitte kappaleit. Aikast moni oli sitä miält et tuli valkattu huanost, käsittelyst puhumatika. Rovio pysty!

Kannest kattele viatoine Travoltan näköne sälli, enne Travoltta. Enkä hämmästyis, jos Elvarilt löytyis tomne kanssi. Moni veti palkokasvit jo tostki, mut kuunnelles meni kuppi nuri kättelys. Eka raita o heti Dylanin »A Hard Rain’s A-Gonna Fall». Eikä eres hävenny. *wirn*

Eletti pikkase erilaissi aikoi sillo. Oikkia rockki oli Pyhä Toimitus, ja karsinan määräs katekismus — NME, MM ja kotoperäne Musa. Sontaaki sai lykät jos tunnusti heti, mut airan yli ei ollu assia. Jumalte tekemissi ei ollu koskemist. Tervaa ja höyheni löytys noppemmi ko kerkis sano Zimmerman…

Ja sit tule tämä yks Ferry. Raappi nenustas punast. Eikä piitta baaskaka.

Alpumi meni mult aikoinas vähä ohitte, mut kohkamiset muistan. Onks se kummaka, ko kuunttele fraseeraust: »Ha, ha, ha, haard rain…» LOL. Ei siis mittä kunnioitust. En tiärä miltappa äijä kappalat valkkas, mut saiskos arvat et »Otetas muutama noit nuaruure suasikeit, veretä mirri kaula ja hönkästä.»

Liki 40 vuat o menny. Kertäpyärityksel ei olleska huano. Kappalat o hyvi kaivettu, pari klassari, jokune tuntematon ja muut siit välist. Taustat veretä mallikkaast, sovitukset toimi. Passa oikke hyvi luukutta autos taik päiväl taustaks ko paiski hommi.

Mahta se aikalaiste jumalansana ol hupa lukemist ny?

Kyl mar se ny hyvi tiäretä eten mää ol mikkä jatsimiäs. Vinyleit makka hyllys nafti 2 500, mut mahtaks löyty eres 50 jatsi-alpummi?

Neeki mitä siält yhyttä o tutui ja turvallissi artisteit ja enemäkses heijä kokoelmi. Satchmo, Ella, Billie Holiday… Anita O’Day ny senttäs. Mut pikkase niinko parantamise vara.

Vissi siks varte tilasi yhre kirjalooran mukan ton tupla-CeeDeen, vuarelt 1997. Dinah Washington: The Masters.

Livautin sen tosa soimaanki viikonloppun, tyähommitte taustaks. Taisin kuunnel siit syyst huanost, ainaski tuntus kovi kuivalt. Sitäpaitti, olin ain luullu et hän oli valkone *flush*, ja jollantappa kuulostiki. Sauhut silmil siis, mut panna sen tili, et (eka) kiakko startta heti nyyhkyklassaril »Smoke Gets in Your Eyes». Sehä kait o enämpi valkoste juttu, vaik The Platters viisun toppailiki (1958).

Mut jäi vaivama. Ei sunkka Dinah ny noi *köhh* färitön ol? Ja erelles, netiski jutella, et hän olis ollukki oikkestas blues- ja R&B-hoilaja, ja jazzari vast kolnneks niinko. Jaaha. Pakko putsat vaikut ja veivat uurestas.

Kanetiks voi sanno, et musat loju JiiBees ny pahan kerra kikkaroitte al muuteski. Rutkast o petrattava ens vuarel!

Määhä totanois vannosi. Eten ruppe heiluma Luurin kans, julkisil platseil nuarat korvis. Enkä meinakka. Mut tuli vihroviime koklattu miltappa vaivasest mötikäst kajahta. Ei hassummi.

Bruce Springsteen:
The Rising (2002)

Rupesi sit kaivelema ämppärivarastojan ja CeeDeit kans. Onha niit pino flintallas kert liki 15 vuat takaperi niitki jo väsäsi. Aluks oli meina intto. Tuli keräiltty mojoova arkisto nuaruure harvinaisuksi. Vinylihommat ei ollu sillo viäl tapeetil eikä läheskä kaikki olis löytynykkä. Plätästki oli vähä pula. Mut kirjastois jo kaikemoist oli ja kavereil tiätyst. Ja jos ny oikke tippaleipääs kaivele, ni saatoin napsautta netiski pari kertta. :b Siihe aikka oli kaikemoist viäl tyrkyl, konnei jetsonei peljätty.

Turina jatkuu »

Rapiat kuukausi lipsahti taaskin taukoa vinyylihankinnoissa. Ryhtiliike tarpeen. Kyllä kerran viikossa pitäisi jotain kaivella. Kolme valkkasin eilen reppuun, tässä eka.

Deep Purple — Shades of Deep Purple [1968]

Purplen alkuaikojen kiekkoja ei ole ihan läjäpäin tyrkyllä. Hinnoissakin löytyy. Syystä noista en ole niitä aktiivisesti etsinyt, enemmänkin seuraillut sivusilmällä tilannetta. Mutta yksi asia johtaa kahdeksanteen. Äskettäin Quizin kommenteissa Erja yltyi hieman kehuskelemaan, lätty jäi siitä mieleen, ja kun vastaan tuli niin eikun kassiin.

Kyseessä on bändin debyytti, mikä kyllä kuuluu kaikessa. Omasta linjasta ei ole juurikaan merkkejä ja kiekko on vuoden 1968 kaikuja tulvillansa, psyke-kantta myöden. Eipä uskoisi, että vain neljä vuotta myöhemmin lähes sama kokoonpano kiskaisi killerialbumin Machine Head. Toisaalta oleellinen erokin on pläkkiselvä: Ian Gillan puuttuu.

Turina jatkuu »

La 11.9.2010 hommattujen levyjen arviointi jatkuu. Ja vihroviime päättyy: osa 4/4. Nivaskassa oli yhteensä 21 kiekkoa.

Kuuntelussa ja kälättelyssä ovat seuraavat viisi lättyä:

• Deep Purple: Made in Japan [live, 2-LP], 1972
• Jethro Tull: This Was, 1968
• Bruce Springsteen: Born to Run, 1975
• T. Rex: The Slider, 1972
• Kaseva: Kun maailma elää, 1976

Deep Purple: Made in Japan (1972)

Purple on tietenkin nuoruuteni Suuria Bändejä. Se kuuluu sarjaan, joka on aikast timmi: Zep, Procol, Beatles, CCR, T. Rex, Geordie, Bad Company, Heep, Nazareth, Bowie, Slade — muutama mainitakseni. Noiden loistoon eivät ole vuodetkaan juuri purreet. Ja jos pitäisi valkata Kaikkein Vaikuttavin musavuosi ikinä, olisi se epäilemättä juuri 1972. Silloin rytkäistiin vino pino kuolemattomia vetoja, kiekkoja, joita yhäkin veivailen.

Niinpä joudunkin toteamaan outoja juttuja: en ole tätä Purplen liveä koskaan ennen kuullut. Noihin aikoihin ei ollut vielä omaa levaria, eikä porukoissakaan kukaan lättyä hommannut. Tilanne on toki tuttu. Kuten usein olen todennut löytyy edelleen useita satoja ajankohdan levyjä, joita en ole kuullut, ja jopa kymmeniä artisteja ja bändejä. Mikäpä hienompaa!

Purppura-combolla oli takanaan kova sarja. In Rock, Fireball ja Machine Head, joista viime mainittu oli juuri julkaistu vuoden 1972 alussa. Samoilta albumeilta ovat myös live-kiekon biisit. Kelpasi siis lähteä Jaappaniin ja kokoonpanokin oli se klassisin: Gillan, Blackmore, Paice, Lord ja Glover — joka äijä elämänsä vedossa.

Ja sitten siis livenä…

Turina jatkuu »

La 11.9.2010 hommattujen levyjen arviointi jatkuu, tässä osa 3/4. Nivaskassa oli yhteensä 21 kiekkoa.

Käsittelyssä eli kuuntelussa ja kälättelyssä ovat seuraavat viisi lättyä:

• Doors: The Doors, 1967
• Doors: Other Voices, 1971
• Bob Dylan: At Budokan  [live], 1978
• Heads Hands & Feet: Old Soldiers Never Die, 1973
• Pink Floyd: The Final Cut, 1983

Doors: The Doors (1967)

Doors-orkesteri ei ole ollut ihan übersuosikkini. Kyse ei tietenkään ole siitä etteikö combon kaanoni ja etenkin musansa taso riittäisi. Sattui vaan nuorna poikana käymään niin, että CCR, Zep, Sabbath, Purple ja jopa Heep (ubs) menivät ohitse; niitä kun soitettiin porukoissa. Omiin levyihin ei pahemmin teinarilla varaa ollut.

Oharit (sic) eivät jää tähän, vaan seurauksia on koitunut läjäpäiten. Joudun varttuneessa iässä hoivaamaan hyllyni kolotusta jaagaamalla mm. sellaisia artisteja ja orkestereita kuin Band, Dylan ja Zappa, pienemmistä puhumatikaan. Hyvä tietysti, ettei kuonaa tarvi kaivella.

Tästä Doorsin aika uskomattomasta debyytistä ei kantsi valutella. Kaikki tietävät ja ellei, väärä blogi. Melkein puolet stygeistä on klassikoita, ei ainuttakaan filleriä ja lopetuksena majesteettisen kohtalokas »The End».

Häpeäni on sentään vähenemässä…

Turina jatkuu »

La 11.9.2010 hommattujen levyjen arviointi jatkuu, tässä osa 2/4. Nivaskassa oli yhteensä 21 kiekkoa.

Tässä osassa II ovat käsittelyssä eli kuuntelussa ja kälättelyssä seuraavat viisi lättyä:

• David Bowie: Pin Ups, 1973
• David Bowie: Low, 1977
• King Crimson: Lark’s Tongues in Aspic, 1973
• Nazareth: Play’n’ the Game, 1976
• Rod Stewart: Gasoline Alley, 1970

Mister David Bowien koko (vinyyli)tuotanto on keräilyssä tietenkin. Oleellisin eli 70-luku alkaakin olla pinossa. Pin Ups (Pinups, Pin-Ups, ju neim it) on eräänlainen tribuutti, eli kuten kannessa seisoo: »These songs are among my favourites from the ‘64-67’ period of London – -». Bowie siis versioi muiden biisejä. Albumia taidetaan Bowie-katalogissa pitää välityönä jollei rip-offina, mutta minäpä diggailin! Kuulosti yllättävän hyvältä. Ainakin joutuu koville saman vuoden Aladdin Sane, jota pidän rankasti yliarvostettuna. Pitääpä kaivaa ja verrata.

Yksi syy muikeaan menoon istuu patteriston takana. Keskitason TSFM-kannuilija Mick Woodmansey on pantu pihalle ja tilalla kapuloitsee mestari Ansley Dunbar. Kyllä kulkee.

Tuttuja vetoja löytyy varsinaisesti vain kaksi. The Merseys -hitti (ja älpyn toimivin pala) »Sorrow», jota on kuulokuvatoosassakin veivattu vuosikymmenet. Ja The Easybeatsin »Friday on My Mind». Siitähän hra Harma teki yksi-yhteen finniversionsa. Mutta kameleontti Jones selviytyy kyllä muistakin biiseistä täysin kunnialla, ja onnistuu muuttamaan ne omansa näköisiksi. Sillisalaattia, toimivaa.

Staroja tippuvi: *** ½

Turina jatkuu »

…»hän palaa taas, tuskin kaduttaa.»

Ei baaskempi reissu. Parin tunnin kiivas rupeama ja 21 kiekkoa kainaloon. Halpiskaukaloonkin tuli poistuessa sorruttua, mutta sitä kautta löytyi (vierestä) nivaskan mansikka, joten ollaan häpi. Yhtä lukuun ottamatta tullee jokaista kuunneltuakin, he.

Sen verran on tuossa plattaa, että jaetaanpa kuuntelut ja turinat neljään osioon. Tässä ekassa ne halpikset. Draaman kaari, siis. :b

• Joni Mitchell: Dog Eat Dog, 1985
• Outi Popp: Astu siniseen huoneeseeni, 1985
• Steve Miller Band: Book of Dreams, 1977
• Talking Heads: Fear of Music, 1979
• Turo’s Hevi Gee: Santapaperia, 1989

Turina jatkuu »

Pitkämäkke oli eilä pitkä matka. Keske reissun tuli meinate hairahruttu viaraissi. Kyl mäkkeenki keretti, mut kiirus tuli.

Vartti jäi aikka plarat. Ei kerenny kauhiast mittä funderat. Toisen kaut goaliki oli pläkkiselvä: nii moont Queen-kiakko fölisse ko vaa löyty. Hinnastka ei ny nii… *wirn*

Elikkäs jottan senttäs:

• 10CC: How Dare You!, 1975
• Joni Mitchell: Wild Things Run Fast, 1982
• Queen: Jazz, 1978
• Queen: Flash Gordon [soundtrack], 1980

Turina jatkuu »

Olin sotkemas Pitkämäkke mut kui ollakka. Koukkasi kirjaston ja Yliopistonkaru kaut ja mitäs siäl sit näkyskä: antikka misä en ollu ikän käyny. Eiko korkkama. Aikast nätti saaliski, sano.

Suara assia:

• Harry Chapin: Verities & Balderdash, 1974
• Emerson, Lake & Palmer: Pictures at an Exhibition  [live], 1971
• Jackson Browne: Late for the Sky, 1974
• Moody Blues: On the Threshold of a Dream, 1969
• Smith: Minus-Plus, 1970
• Who: The Who by Numbers, 1975

Pakko vähä hehgutta. Toi setti on kyl yks parhaist mitä ole kaapannu. Kaik o vähintäski passeleit ja joukos jokune klassariki (saa valkat). Hinnakki menetteli, 30 markka/laaki. Erikoise innoisan olen tiätyst Mr Chapinist — vihroviime tuli avattu hänenki katalookis ja viäl parhhast pääst. Tost löyty esmes hittiveto »Cats in the Cradle» ja ain vaa yht loistokas »Six String Orchestra».

Ja toi Smith, baitöwei, ei tiätyskä sit olsse Brittilän The Smiths. Tämä o Ihmemaan soulaava rytmipluusiorkesteri ja miki varrest löyty rokkidonna nimeltäs Gayle McCormick. Mul o yks häne soololättys, helkuti kovaa kamaa seeki. Ehkei ny iha Janis kalvetu, mut esmes Elkie Brooks ja Maggie Bell joutu jo kovil. Mihe vaa mahro lyyli karottu, eres nettikä ei tiät juur mittä.

Ai ne mun himoittemat Queenit? Noo, jatku huame. *virn*

Olen täst vissi ennenki jutellu. Assia johta toisse. Kirja levysse, vaik.

Pikkase aika takaperi sain oikke hiano opukse lahjaks. Queen: Koko ura. Helkuti nätti pualtiileskivi, arvokas, rahaski. Ja entäs ko rupes lukema. Ziis. Jo koht himo hommat lätytki.

Ei mittä uut sunkka. Käyny enneski. Boss, Clash, Pinkkarit, ainaski. Leffapualel Bogey, Bacall, McQueen ja juur viimetteks, Clint. Äkki kaik hyllysse.

Tommoses tapahtu jotta sukkela. Ko lukke musakirja, hyvi naputelttuu tiätyst, ni musaki ruppe elämä iha oma elämäs. Toiselaist ko mitä kajareist enne kuulus. Tippaleiväs vääntty joku bitti eri asentto, huama eri assioit, kuunttele eri taval. Helkutist vaikutta tiätyst, et tule kaikemoist inffo. Kuka kappalan kyhäs? mitä häne elämässes kuulus? miks varte jutut meni niinko meni?

Ilma taustoi o pelkkä musa. Hyvä ittenäs, paremp laajemmi. Mut tostha ny voiki jo arvat mitä seuras!

Ryntäsin viime viikol vakkarikauppa hommama uupuvi Queen-lätyi. Äää! Yks ainova. Suht parhast pääst kylläki (A Kind of Magic, 1986), mut see ny oli vähä sama, ko alkkomahoolistin pilssu. Mää oli ajatellu kaapat nätti 4–5 kiakko *ehe-ehe*.

Queen ei ollu, pakko sanno, kovi tärkkiä mul alumperi. Pari eka platta meni ohitte ja tiätyst se ainova Suame keikkaki, 1974. *Kuka siäl muka oli?* Mut »Killer Queen» oli jo kova juttu. Sitä veivatti angaraste Turun diskois 1974–75. Ja sit tuliki »Bohemian Rhapsody» ja perässe huippulongari A Night at the Opera, ja… äijä oli myyty. Mutei siinkä kauva menny. Taso putos, hohto katos, tuli punk ja… ei oikke enä innostanu. Stadionrokki rupes valuma joka tuutist, sem pääl viäl halvatu »musikkivireoit», ja viäl senki pääl 80-luvu syntsatrummut. Kudpai! *brkl*

Tämmöne pumppu  jaka tiätyst porukat. Yks dikka ja toine viha. Ja totanoiskis, tonki opukse sivuilt voi kyl kaivel pari intresantti quotet, 80-luvu pualest välist:

Mister Roger Taylor: »Meillä on vielä rock’n'rollissa mustalaisten mentaliteetti.»
Hra Mercury: »Kun meidänlaisemme tyypit menevät levytysstudioon, voisi yhtä hyvin vetäistä sokan irti: pakostakin räjähtää.».

Ehh. Noi kyl kuuluis, IMO, enämpi Sex Pistols -houruje hypetykse.

Mut. On vaikke sanno mitä Queen — siis musikki — on taik ei ol. Joka äijä o virtuoosi omas hommassa ja kolme tyyppi hoila, jokane omal saundillas. Kappalat mene lairast toisse ja joka helvati genre käyrä läpitte: hard rock, pop, balladi, music-hall, proge, ooppera ja stadionhoilatus — Deep Purple, BCR, Fred Astaire, Caruso ja later Bon Jovi. Kappaloitte ja kiakkoje sovituksetki o enemäkses iha ylittämättömi. Mittä ei puutu ja kaikke o ylemääri. Kukka ei ossa samalaist tehrä. Nonni?

En ossa ittekkä päättä. Siks varte tahronki kaik levyt. Mut jokune assia o varma. Samalaist pumppu ei enä ikän tul, eikä varsinka toist Mercury. Tykkä taik ei, turha koitta koton. *pannas seurava soima*

Tyähommis tuli paussi. Pöyräl uus levari. Sinkulat soima!

Sinkku soitta sinkkus, siit o kyse. Siis et vetä kaik läpitte, ainaski kursorisest, ja sit arvotta ne asteikol 1–5 ja lykkä infot nettisse. Helkutinmoine jopi. Kiakoi makka hyllys yli tuhat. Eilä kaappasi hyllyst 10 senti nipu, nätti 50 platta, ja pual ehtoot meni heti karoksi. On kyl hianooki, ei silti. Mukavi aikamatkoi.

Sinkui o tommone läjä kert pääosa jäi velivainaalt. Hänhä oli diskodeejii ja siin puuhas tartti hommat oma arssenaali. Valtsu osa pyärylöist o vv. 1977–1980, silloha se peilipoltsimailma oli voimisas.  Veljen poijesmenost, baitöwei, tule tiistain tasa kolme vuat. Et niinko passeli paikka taas luukutta.

Rojekti etene juur niinko sillo alus arvailinki. Suunniles 70 rosentti o diskotuupaa, 20 rossaa okey ja lopuist kymmmenest löyty ylläreit. Lisäks joku 5 rossa o mun miälikeit, niit mitä tuli aikoinas veivattu urakal. Aikast siisdii ko niit tule ny vasta, aaftör 30  jiörs…

Katotas nivaska pikkase.

Eka ylläri koitti liki heti. Joutusin, tota, anttama Ken Washingtonin räppistykel Saturday Night Fish Fry liki täyret! Noo, toi onki niit pioneerijutui (1980), ei mittä myähemppä kuana. Oikke hauska ja ilkkiäki veto. Ja sit seuras Madness, kene »My Girl» svenka ain vaa hianost. Loistolöytö o Eddie Floydin sialukas kiskasu vuarelt 1968 »I’ve Never Found a Girl» — täyret pinnat. Mist helkutist veli o sen mahtanu kaiva? Kraftwerkin The Robots kolisee seeki, samaten ko viatoine hölkkääjä Lene Lovich ja häne »Lucky Number». Femma putos Marilynillekki vaik on tiätyst uusinttajulkasu. Ja lisää ska-jolkuttelu, Specialsin loistokas »Gangsters». Stingii siädän yht vähä ko Bono, mut Policen »Walking on the Moon» o nätti pomputtelu. Ian Duryn Rytmikeppi uppoo viäläki, vaik hohto o karonnu Paten jälkke. Ja lopuks viäl se Mistralin iki-iihana poppis mitä kaikkist enite orotinki. :b

Näist listailuist o muute seurannu hauskane harmi. Liki joka viikko valu meilis uteluit, et voisiks millä myyrä sen taik sen levy, ja oikke erikses kysytä niit kauheimppi tiskituupajolkutuksi. Syyki käve äkki selväks. Mää oli erhettyny lykkämä niil vaa yhre pojo. »While it seems you don’t like [the record], I’d kindly ask if…» Tarttiki äkki ruvet dikkama.

Session päätteeks pääsin viäl tosiyllättymä. Hyllyi kohnates löyty nätti paketti: Elviksen EP-kokoelma. Olin aikoinas muuttohässäkäs unhottanu sen älppyhyllysse, uffs. Ison kirjan paksune kanssio, 11 levy. Ja vaikkei ne ny alkuperässi julkasui tiätyst olekka (kenel niit muka o), ni ei baaskempi homma. Pelkästäs jo kannetki riittäis. Ei puhettaka mistä photarikitcist taik comic sansseist, helvati hianon näkössi taiteilui silt ajlt ko viäl osatti. 50-luvul. Jee.

389 sinkulaa tähä mennes veivattu. Onneks orotta viäl kaks kertta sama verra.

Nonni. Jatketas erellisest.

Listan alkupääst kälätetti viikko takaperi. Täsä tule loput.

• Elkie Brooks: Pearls II (1982)
• Eric Burdon: Darkness–Darkness (1980)
• Randy Crawford: Abstract Emotions (1986)
• Fairground Attraction: The First of a Million Kisses (1988)
• Guess Who: Rockin’ (1972)
• Joe Jackson: Look Sharp! (1979)

• Vera Lynn: The World of Vera Lynn (1969)
• Moon Martin: Shots from a Cold Nightmare (1978)
• Bette Midler: Thighs and Whispers (1979)
• New Seekers: Now (1973)
• Graham Parker (And The Rumours): The Up Escalator (1980)
• Tina Turner: Queen (1975)
• Van Morrison: No Guru, No Method, No Teacher (1986)

# Vera Lynn
One-hit wonder, niinkos kaik hyvi tiätä. Täsä löyty tiätystki se, Tohtori Outolempi -loppu. Eikä enemppä tarttekka. Joskus kantsi maksa yhrest klassarist 12 markka.

# Moon Martin
Täst herrast kohkatti ankarast aikoinas. Lupauksi ei vissi iha lunastettu eikä äijäst juurka myähemmi kuultu. Nätti lätty kumminki. Avaus »Hot Nite in Dallas» rulla mukavaste ja samahenkist tavara löyty. II-pualen ekast »Bad Case of Lovin’ You» teki kovan hitin Robert Palmer -vainaa, Elkien paartneri Vinegar Joes.

Taidan arvat miks varte MM katos. Hän ei ol kovi persoonalline laulaja. Liika pal biisitte varas.

# Bette Midler
Bette o persoona. Häne levyjäs olen kauva keräilly. Madame Midler o parhaimmillas liven, mut kyl lättyjäski kelppa kuunnel. Täsä mennä viihdelinjoil, mutei valittamist. Toimii taustamusan oikke hyvi.

# New Seekers
Hehheh. Oli pakko osta. JukeQuizin vakkari Tipu nääs meni toukokuun quizissas kysymä ilkkeit: »Mikä yhtye, 1973: »Pinball Wizard – See Me, Feel Me»? Vaik mää taisinki ol ainova ketä tiäsi/pualiarvas oikke, ni kappala en ollu ikän kuullu. Nyte löyty. Dih!

# Graham Parker
Parker pumppuines (The Rumour) paiskos 70-luvun lopulla rytmikäst bluussi. Isoin hitti tais ol »Hey Lord (Don’t Ask Me Questions)». Sittemmi puhti tais hiukka hiipu; sama homma ko Marttinil tosa yl. Mut toimii kyl. Ja kiakot keräilys.

# Tina Turner
Kova kimma! Varsinki 60- ja 70-luvuil enne kaupallissi hittipätki. Lätyn eka puolisko o sekopää-aviopualisko-Iken kappaleit, mist ei paljo sanomist, mut frouva teke parhas. Ei klassikko, mut kova dokkari donnan alkuajoist.

# Van Morrison
En ol varsinaine funny. Mut äijä on kova, legenda, ja kaik lätyt tartte hommat. Klassikot varsinki o kovis hinnois. Tämä passa hyvi pinosse.

- – -
Et tommottis niinko. Ihan kiva, ko kokonaisuuttas funtera. Toine juttu o sit, ko mene vaik levymessuil. 150 markka lähtö…

»Syksyn tullen sie…» ppari riehuu kirpparin loorastossa.

Vihroviime sain aikaseks, kohnattu lätyiki. Koko kesä o valunu tiatokantoi raivates ja tiäs misä epäpuuhas. Alko näyttä taaski silt, et koht tartte muutta plokinime. Opus- ja whineploki.

Repust löytys kiakoi lopultas 29 kpl. Paiskatas tähä muutama ja kälätyst perässe.

• Elkie Brooks: Pearls II (1982)
• Eric Burdon: Darkness–Darkness (1980)
• Randy Crawford: Abstract Emotions (1986)
• Fairground Attraction: The First of a Million Kisses (1988)
• Guess Who: Rockin’ (1972)
• Joe Jackson: Look Sharp! (1979)
• Vera Lynn: The World of Vera Lynn (1969)
• Moon Martin: Shots from a Cold Nightmare (1978)
• Bette Midler: Thighs and Whispers (1979)
• New Seekers: Now (1973)
• Graham Parker (And The Rumours): The Up Escalator (1980)
• Tina Turner: Queen (1975)
• Van Morrison: No Guru, No Method, No Teacher (1986)

Niinkos hyvi näky ei mittä erikoist sunkka. Jokune kova tyyppi o mukan mutei killereit heiltkä. Toisen kaut, tosa o kaks mitä ole hinkunu kauva aikka, ja kaik lopukki täyrenttä hianost kokoelmi.

Jokune sana. Paha kyl yhtikä kuulemati, kert makkarin kinuskilevari myy taaski ei-oot — neula ei stana suastu. Nyte kärtsäki närvi, ja viäl täl viikol käyn veivamas jostain keskustan puljust USB-vempaime. Halpis taik sika, pal väli. Kyl täyty jo ruvet kuuluma, brkls! :O

# Elkie Brooks
Elkie o mun nuaruure rakkaus. Vinegar Joest lähtie ja vähä samaltappa ko Randy Crawford (kene kiakoi löyty pinost kolme). Kummakki o loistavi lyylei ja pikkase sivus valtsusuasiost. »Pearls» vinkka tiätyst Janissi päi eikä olleska turha; äänt löyty kyl Brooksiltaki. Näky oleva muutama inresantti veto: Coffin–Kingin (Dusty Springfield) -hitti »Going Back», Moody Bluesin »Nights in White Satin» ja Pinkkaritte »Money» (!). Ei donnal ainaska päät palel, sano.

# Eric Burdon
Kaik tiätä et Burdon o kova sälli. Soolokiakot vaa o tahtonu valu plörinäks, ainaski mitä listoihi tule. Aikoinas oli pari tosi siistiiki (»Monterey», »San Franciscan Nights» ja »Spill the Wine»), mut muit en sit muistakka. Täsä levyl o säveltäjist päätelle wanhoi vähä tuntemattomamppi rockbiisei (Leiber–Stoller, Berry etc.). Eric goes rock’n’ roll?

# Randy Crawford
Juu, kolme plattaa Randylt. Täsä mainitus o iki-IHQ siirappiballadi »Almaz». JO!

# Fairground Attraction
Tartti otta kert kuurel markal sai. Ei pal hajuka. Olik tämä pumppu simmone hiukka goottine enne gootei, uut aaltto 70-luvu lopus?

# Guess Who
Haa. Jokane lätty mist kajahta Burton Cummingsin raspi, o hintas arvone. Eric who?! *no, krhm* Pikkase o rupuses kunnos, mut avattavat kannet ja sanotuksekki tallel. Kanukkikokoelma täyttyy…

# Joe Jackson
Nonni. Tätä kyäräsi moont vuat mutei vaa sattunu. Herr Jackson oli tanakka uuden aallon rytmipluusheepo, sikäls ko muistan. »Sunday Papers» oli nätti hitti. Orotuksi o!

- – -
Mut mitäs piru, ehtoo uhka. Pannas rutinat poikki ja jatketa joku päivä uurestas. Toine puali listast ja pikkase ylläri loppuki. *wirn*

 Post skriptumi
Älkkä kumminka vaivautuko. New Seekerssil o (tulos) iha hyvä selitys.

Ja juttuha jatku: kakkososa.

No ei varsinaisest. Mut luukku kolahti tänäpä, jokune oli tilaukses Huutiksest.

Niinkos hyvi tiäretä ni Huutikses olsis lätyi hurumykke. Onkelma o postarit. Yhre älpyn kuskamine maksa liki 40 markka. Siks varte tarttis ostel lähemmäs 15 kerral, pakettilooras (nätti 50 mk), ja mialuste kalleiki, et per-hinta olsis passeli. Ei tul hinkuu äkkikä.

Mut sinkut o hiuka eri juttu. Kirjemaksul tule 1–4 kappala, ja Helposti-kuares 5–9. Siin kantsi jo harkit. Harkittinki:
Turina jatkuu »