Tuli tuossa tehtyä muudan Huutis-kauppa. Kävipä sitten niin, että kirjekuoret olivat finito ja ostajakin vikitteli heittämään luukusta. Katsoin osoitetta — Puutarhakatu 29. Ja kun oli asian tynkää keskustaan niin eikun toimeksi. Nostalgiaa kehiin, nuoruuden maisemien päivitys!

Bussiyhteyttä piti hieman pähkäillä mutta nelonenhan se. Pomppu kyytiin torilla ja ulostus Mikaelin kirkon kohdalla. Rutiinikuvio aikanaan ja tiettyjä säväreitä oli havaittavissa. »Näinhän sitä silloin…» Käppäilin pysäkiltä tutun tuntuisesti 50 metriä ja tällainen oli näkymä.

Asustelin vielä parikymppisenä Ä:n ja velipojan kanssa samassa taloudessa. Laiskuutta ja järkeä. En oikein saanut irrotusta aikaiseksi, ja toisaalta asuminen yhteisluukussa oli edukasta. Siitä seurasi, että kun harmauduin helmikuussa 1977 oli kämppä Lausteella, mutta kun palasin elämään tammikuussa 1978 oltiinkin Puutarhakadulla, tuossa talossa. Siinä on kolme porrasta, meidän keskimmäinen eli B on kuvassa olevan pysäköidyn auton kohdalla. Aktiiviset vuodet 20-vee vierähtivät siinä, 1978–1987.

Turina jatkuu »

Uffs. Kävin vetämässä kevyen kuvauskeikan Littoisten maisemissa. Kuutisen tuntia, 100 räpsäystä ja 30 kilometriä fillarilla. Vaatii vähän veroa…

…joten lisää toiste. Heitetäänpä silti yksi maistiainen.

Ne äääärest harvat, jotka eivät rakennuksia tunnista *wirn* saakoot kevyen selityksen.

Kuvassa on Littoisten rautatieasema. Siis se, mitä siitä on jäljellä. Synkän ja sankan metsän keskellä, metalliaidalla muusta elollisesta erotettuna, lahoamassa, pois haittaamasta uutta, hienoa aikaa. Menneellä ei ole enää väliä. Ei edes sillä historiallisella ulottuvuudella että muudan tovarištš Lenin aikoinaan vieraili asemalla. Selkäni takana tuossa näkyisi se uusi ja hieno: halparakennettua bulkkihaussia silmän kantamattomiin.

Minä kuljin kouluun tuon näkymän editse 60-luvun lopulla neljä vuotta. Rakennusten edessä oli kivinen lastauslaituri, jonka »yli» oli nastaa tepsutella. Asema oli silloin vielä toiminnassa. Ns. pikajunat välillä Turku–Helsinki porhalsivat jo ohi, mutta Salon ja Turun kesken kulki »lättähattu», joka pysähtyi. Todistin myös eräänä aamuna (kuvasta vasemmalle sijainneessa tasoristeyksessä), kuinka eräs mummo ei aamulla kuullut eikä nähnyt. Henki ei ehkä lähtenyt mutta verinen näky oli kauan mielessä. Hetken olin julkkis ja kaalipata jäi syömättä.

Turun ja Littoisten keskustojen välimatka ei ole edes kymmentä kilometriä. Tautikin on siten sama. Kuva kertoo kaiken eikä kohennusta diagnoosiin ole luvassa. Vietin hiljaisen hetken ihmisen typeryyttä muistellen.

Littoinen oli 1960-luvulla pienehkö kyläyhteisö. Jonkinlainen keskustakin kylämaisemassa oli, modernissa katsannossa. Mutta oikea keskus oli luonnon muovaama. Se, minkä ympärille tärkeimmät asumukset oli rakennettu — järvi.

Oleellisin paikka oli uimaranta. Niitä oli useita. Isoin ja tunnetuin oli »Hiakku» eli Hiekku, järven ainoa hiekkaranta. Se oli eräänlainen aikansa huvikeskus, jopa vähän laajemmin tunnettu. Uimarannan yhteydessä oli tanssilava, hieman kuuluisamman »Uitun» so. Uittamon paviljongin tyyliin. Lavalla vieraili pääasiassa paikallisia tanssiorkestereita, mutta muistanpa myös pienen juttuhetken Paula Koivuniemen kera, varmaankin 60-luvun loppuvuosina. On tässä julkkuja tavattu.

Hiekku ei ollut meidän penskojen suosikki. Se oli muista poiketen maksullinen. Suuntasimme muualle.

Turina jatkuu »

Teräsrautelan kaupunginosa Turussa. Sinne muutettiin 1964 — Satakunnantien kupeeseen ja Kuninkojantien risteykseen osoitteeseen Tiensuunkuja 2. Eräs lapsuus loppui, toinen alkoi. Niin se on aina mennyt.

Muutto tapahtui kaiketi koulun vuoksi. Siihen asti oltiin asuttu monissakin paikoissa, minä myös mammani luona. Oli kuitenkin pakko aloittaa kotileikki, koska koulua sattumoisin oli joka päivä, siis arkipäivä. Mammanmökistä matkaa olisi kertynyt 60 km, Tiensuunkujalla riitti näkömatka 700 m. Roudauksessa oli tietty ponttinsa. Mutta koulusta lisää toiste.

Ei voi sanoa että oltaisiin leveästi elelty. Kaksikerroksinen omakotitalo, tyypillistä rintamamiesmallia, meillä yksi huone yläkerrassa. Niitä oli kaksi rinnan, ylös ampaisevan portaikon molemmin puolin. Toisessa punkkasi tummansorttinen poikamies, hiukan erikoisella nimellä varustettu, tyyliin Möttöinen. Tämä wanhapoika keitteli lusikka-seisoo-kaffetta ja hövelisti myös myrkkyä tarjoili. Siinäkö sylttytehdas, Ä? *wirn*

Turina jatkuu »

It’s about to begin. Muistelus-osiolla on nyt kehikko, rakenne. Eräitä aisoita paalutellaan. Joitakin ihmeillään.

Seuraavassa oleelliset.

Rakenne

Perusjuttu on koko lailla päätetty. »Elämäkerta» saa oman osionsa, näkyy sivupalkissa (»Näist vuaratella»). Kaihoilut jaotellaan ikään kuin kirjan lukuihin, ja perusteena ovat asuinpaikkani, niiden vaihto, muutto. Valittu jaotus ilmenee juttujen luokasta (WordPress, categories). Esim. Tiensuunkuja.

Tarpeen mukaan lisäillään sisällön kuvausta antamalla jutulle avainsanoja (WP, Tag). Tyypillisiä ollevat koulujen nimet, tapahtumat, paikat, tietyt ilmiöt jne. Avainsanat ovat oleellinen suunnistusapu: niitä napsuttelemalla voi siirtyä vastaavia asioita sisältäviin juttuihin.

Luokka- ja avainsanalinkit näkyvät juttujen lopussa, luokat myös sivupalkissa.

Turina jatkuu »

Muistelmat (ehhh) o kehittelys. Tekiski miäli jo ruvet räppämä, mut hilja mäes ny. Pualiks suunniteltu on…

Hommaha olevanas alko sattumalt. Erellisyäseest iski inspis ja eiko naputtama. Mutei se nii ollu. Rojekti o muhinu lantus jo kauva ja orottanu vaa et millo aloteta. Luvan kans jos sanota, ni olen koittanu startat pariki kertta. Niist o vaa pikkase aikka enkä sillo planerannu mittä plokijutui. Oli tarkotus tehrä *köhh* elämänkokone multimedia…

Puuha vähä kuali sauhusse. Tuli huuhailttu. Vaikkei uskois, ni en vaa saanu päätetyks et mil prokkiksel sen tekis. Jutska oli framil näköjäs jo 2003 (!), siit kertto plokijuttu Multamediaa. Mut annetas ton ny ol. See oli enämp niinko dokuvetone.

Turina jatkuu »