Archive for the ‘Littoinen’ Category

Tois pualt jokke — sessio Littoisissa

Uffs. Kävin vetämässä kevyen kuvauskeikan Littoisten maisemissa. Kuutisen tuntia, 100 räpsäystä ja 30 kilometriä fillarilla. Vaatii vähän veroa…

…joten lisää toiste. Heitetäänpä silti yksi maistiainen.

[Littoisten asema]

Ne äääärest harvat, jotka eivät rakennuksia tunnista *wirn* saakoot kevyen selityksen.

Kuvassa on Littoisten rautatieasema. Siis se, mitä siitä on jäljellä. Synkän ja sankan metsän keskellä, metalliaidalla muusta elollisesta erotettuna, lahoamassa, pois haittaamasta uutta, hienoa aikaa. Menneellä ei ole enää väliä. Ei edes sillä historiallisella ulottuvuudella että muudan tovarištš Lenin aikoinaan vieraili asemalla. Selkäni takana tuossa näkyisi se uusi ja hieno: halparakennettua bulkkihaussia silmän kantamattomiin.

Minä kuljin kouluun tuon näkymän editse 60-luvun lopulla neljä vuotta. Rakennusten edessä oli kivinen lastauslaituri, jonka »yli» oli nastaa tepsutella. Asema oli silloin vielä toiminnassa. Ns. pikajunat välillä Turku–Helsinki porhalsivat jo ohi, mutta Salon ja Turun kesken kulki »lättähattu», joka pysähtyi. Todistin myös eräänä aamuna (kuvasta vasemmalle sijainneessa tasoristeyksessä), kuinka eräs mummo ei aamulla kuullut eikä nähnyt. Henki ei ehkä lähtenyt mutta verinen näky oli kauan mielessä. Hetken olin julkkis ja kaalipata jäi syömättä.

Turun ja Littoisten keskustojen välimatka ei ole edes kymmentä kilometriä. Tautikin on siten sama. Kuva kertoo kaiken eikä kohennusta diagnoosiin ole luvassa. Vietin hiljaisen hetken ihmisen typeryyttä muistellen.

Tois pualt jokke — Littoisten järvellä

Littoinen oli 1960-luvulla pienehkö kyläyhteisö. Jonkinlainen keskustakin kylämaisemassa oli, modernissa katsannossa. Mutta oikea keskus oli luonnon muovaama. Se, minkä ympärille tärkeimmät asumukset oli rakennettu — järvi.

Oleellisin paikka oli uimaranta. Niitä oli useita. Isoin ja tunnetuin oli »Hiakku» eli Hiekku, järven ainoa hiekkaranta. Se oli eräänlainen aikansa huvikeskus, jopa vähän laajemmin tunnettu. Uimarannan yhteydessä oli tanssilava, hieman kuuluisamman »Uitun» so. Uittamon paviljongin tyyliin. Lavalla vieraili pääasiassa paikallisia tanssiorkestereita, mutta muistanpa myös pienen juttuhetken Paula Koivuniemen kera, varmaankin 60-luvun loppuvuosina. On tässä julkkuja tavattu.

Hiekku ei ollut meidän penskojen suosikki. Se oli muista poiketen maksullinen. Suuntasimme muualle.

Turina jatkuu »