JukeBlogi

Käven tosa vetämäs viivani määki, paart 1. Tunni kävelymatkal kerkis funderama kaikemoist.

Ekaks tuli miäle piäni erellytyksi. Et jos kert täyty isänmaal pressa välttämäti valkat, ni kummone tarttis häne ol. Vissi olis lupa orotel et löyty läjä ominaisuuksi, ja peräte paremmast pääst. No katotas.

Mun pressa

Sukupualel pal väli • Vähintäs 50-vee • Koulutust saa ol (akateemine vaik) • Kiälet hallus • Ei pakko ol politikko • Kansainvälisyyrest plussa • Karisma kelppa • Luannevammast diskata

Tosa ny alkajaisiks. Ja entäs kui tyypit pärjä:

Luje samal loputki »

Halvattu. Vaali tunkke jo ovest enkä oikkestas vieläkä tiärä. Et who?

Tutkaillas ny pahuttas assia, jolsei muute ni muistoks. Ekaks o tiätyst ehrokkaat. Vissi o paasketist poltsit nosteltu, niinko MM-kisoiski.

Alku o helppo. Porukas o kaks sen tason mulgeero, et enne vaik Suami voitta körttiviisut ko mää… eiko, N-Liitto häipy kartalt … no siis, markka lakka olemast? Okei okei. Mut mk onki tulos takasi jo…

Kuus tyyppi jää, periaattes. Kert matoloora ei makka nurkas en tiärä heist juur mittä. Mut vaklasi netist viime torstain YLEn kälätykset. Totanoiskis. Mää sain heil tämmäse järjestykse:

Luje samal loputki »

**Yöportieeri
— Il Portiere di notte —
Ohjaus	Liliana Cavani
Valmistusmaa/vuosi	Italia, 1974
Lajityyppi/kesto	draama (112 min)
Pääosat	Dirk Bogarde, Charlotte Rampling, Philippe Leroy
Hankintapv	22.3.2011
Huomiot	–

Huh. Tylypätkä, joka ei päästä katsojaansa helpolla.

Toisesta maailmansodasta on kulunut 12 vuotta. Wieniläisen hotellin yöportieeri Max (Bogarde) kantaa synkkää menneisyyttä keskitysleirin natsiupseerina. Sattumoisin hotelliin saapuu Lucia (vaikuttava Rampling), joka leirillä on ollut Maxin perversioiden uhri. Kumpikaan ei kykene ohittamaan sodanaikaisia tapahtumia tai reagoimaan niihin järjellisellä tavalla, vaan suhde alkaakin raadollisella tavalla uudelleen.

Vaikea sanoa viimeistä sanaa. Näyttelijätyö on vakuuttavaa, Ramplingista tulee mieleen Adverts-biisi »Gary Gilmore’s Eyes». Toisaalta Cavani seikkailee psykologisoinnin ja takaumien hetteikössä. Ehkä se kuvaa päähenkilöiden henkistä tilaa. Periaatteessa ollaan äärimmäisyyksissä: surkeaa tekotaidetta tai loistava mestariteos.

En osaa päättää. Aion katsoa uudestaan. Kunhan löytyy tarvittava: mielentila.

Pakko vissi sanno. Nyt se on täytetty. Mortteeli.

Käven pikkase keskustas kohnamas. Haarukas oli oikkestas kaffekeitin. Vanhas oli meina see verra hyvät höyryt et kantte tuli reikä. Kyyläsin kyl sitä kolooki moont kuukaut (ja hörpi haalia kaffe), mut eilä tuli toppi. Kaffe lakkas puttomast vaik kurnutus kuulus naapurisse. Pari kertta pulerasi verenkeittime kans, mut äkki sain tarppeksen. Ostoksil.

Mää ole hommannu upouure viimeks joku 15 vuat takaperi. Luulin et ne olis sikahalpoi, rapiat 100 markka taik simmottis. Blahh. Vaik askel vei Clas Ohlsonil ni yli 200. Samal muisti et köökist uupu simmoset krillipihrit. Löytys, mut liika isot. Eiko cittarisse.

Käve vanha-aikasest. Cittarin keitin makso liki 300, kudpai. Pihrit pualestas oli passelit mut hintta kolminkertane vs. Clas. Selvä. Lähtöruutuun kulkemati Kakolan kaut.

Mut poismennes sattusi vilkasema yht hylly. Ja mitä mun vanhat öökonit näke: mortteeli!

Jumangauti. Mää ole ettiny tommost yli 10 vuat. En tiäteskä tosimiäles, alvaris kyttämäs taik utelemas, mut olevanas kummiski. Haeskelin kans pelkästäs kirppareilt ja divareist, samal ko kiakoiki. Antikoist olis varmast löytyny muten meinannu maksa honukki. Eikä tarvinnukka. Tommose hinta oli nafti 60 mk. Liukuhihnatehraskalu tiätyst, mut pal väli. Kyl mää sen kans pepparini pilko. :b

Ai miks varte huhmare? No. Raaril Mamma-vainaal oli simmone. Mää sain kakaran sillo tällö kilkutel mausteit ja muut simmost. Just siks.

# Post skriptumi
Tämäki stoory naputeltti MBA:n kans seljälläs punkas, aiTunessin hittiraarion taustal pauhates. Mäccii ruleedz.

SoaB. Meinasin tul kippiäks.

Operatsiooni sinäns, kaks viikko takaperi, ol pikkane eikä pitäny tul seuramuksi. Viis pv meniki ilma mittä. Mut ans ol! See jälkke ilmestyski kätte munankokkone mustuvaine ja särki 10 pv iha helvatist. Joka pv tartti napat 3–5 purana, eikä naputtelust puhetka. Hyvä ko sai nukuttu, luvettu ja tehty sapuska.

Nyte näyttäis asettuva…

Sairaushuanekeikast olis kans aika lail sanottava. Ain enne ole kehunu eikä olekka ollu valittamist. Määhä ole simmone ourokki, et ole enemäkses *köhh* viihryttyny sairalas. Mut nyte meni turpa rullal. Vaik kutsu tuli likelt kaks kuukaut etukätte, ni ei olleska platsi mul huanes! Hoitsu kyl vaklas koneeltas et »Huone 10, joo, sielläpä pitäisi olla vuode.» Nii oliki, mutei tyhjä. Munt paiskatti käytäväl. Ei siinkä muute mittä (1 vrk), mut hoitsut ravas erestakasi ja kaakatti nupit kaakos, ja käytävän pääs kuurot kamraatit huuratti telly viälki senki ylitte.

Joko mää sanosi et ole allerkine? Mekkalal. Varsinki r****n jälkke.

Paljo kaikke muutki kiva, mut kuitata ny vaa etei häivästes annettu mukka eres kirjallissi hoito-ohjeit. Kui mun olis käyny ilma netti?

Mää ole — myännetä poijes — ollu sairalas viimetteks… enne mailmas. Niim pal kauhia ero. Enkä sunkka ny hauku niit ihmissi, vaik jokune valehoitsult tuntuski. Vastapainoks oli muutama tosi PRO. Mut se systemi, siin näkys misä nykyjäs mennä. Mää ole tähä saakka ollu tavalise hualetoine, ja ajatellu, et hyvä huali piretä. Nyte olla kyl käret ristis, etei vaa helkutis satu mittä isomppa. Voi tul Ä:t ikävä.

Tänäpäki jalkautusi, lainastoautol tiätyst.

Siin sit juhlat oliki. Uusinttoi oli see verra reppu piukas, etei lissä mahtunu juur mittäkä.

• Pirkko Vekkeli: Kristiina Halkola — jos rakastat (Minerva, 2011)
• Jukka Virtanen: Omat ja käännetyt (Paasilinna, 2011)

Olis houkutus arvail et laatu korva määrän. Kummaski Persoonas riittä tarina kirjaan jos toiseenki (Virtasen kohral ainaski toiseen). Mut onk ainekset hyärynnetty? Herä epäilyksi.

Halkolan opukse fonttikoko o likemppä 14 pt ko 10. Se tarkotta keinotekost venutust. Kert jo taistolaisajoistki sais tiileskive, ni kuulosta sordiinolt. Sitäpaitti kuulin ratijost Halkola-haastikse loppuvuan 2011 — siäl oli sama homma. Blahh.

Virtase kohral tunttuis et kirja o vähintäs 10 vuat myähäs. Vois arvat, et netist löyty jo pualet noist sanotuksist, ja laulukirjoist ja -vihoist toine mokoma. Jos teokses o »uusssi» 20 rosentti, ni maksak vaiva? Osta? Toisen kaut Virtanenki o kirjassas vaa opjekti, koko homman o kyhänny muudan Ilkka Talasranta.

Noo, pelkkä aanailu. Ja kerkesi vihroviime Itelliaanosse ja hajin lähimmäisen lähettämä looran. Siält löyty satavarmast lohtu. *rynttä avama*

Pikkase ensiks tyähommi ja sen pääl huinimas keskustas. Sit oliki kloku jo kuus.

Päällimäisen pyäri miäles sapuska. Yks kirja kaike muutta voi. Seppo Konttisen Suomalainen ruokalasku oli see verra tyrni tavara, et suamui putto viäläki. Ilmankos, määhä luvi sen heittämäl. Mut tilaukses o. Koht tavata uusiks, vimpan pääl tarkast.

Nyte askarrutta yks pikku jutska. Mil helvatil saa hommatuks kunno sapuska?? Siis semst mikä olis a) kotoperäst, b) lähel tuatettu, c) miälelläs luamu, ja d) mahd. piänen tilan tuatoksi.

Normikaupat voi melkkest heti unhotta, nee roikku keskusliikkeen nuaras. Muit taas ei pahemmi o, ne o tapettu, niinko kylät ja kaupat muutenki. Kauppatori? See o vissi liki ainova, ja ehken kauppahalliki, jos o vara törsät. Mut kuka tiätä mist ne isoimmat toriämm… myyjät tavaras homma? Tarskos siirtty elättämä — omal piänel siivullas — niit »maalaissi», siäl Wikikse reunal? Olsiskos kokolai puhrast ja likelt? Olisin kyl valmis pulittama ylimääräst sen mitä tartte, jos vaa tiärän, et plätä mene suara sil, kene tuatoksi reppusse ota.

Tulin kotti cittarin kaut (siäl o kaikkist halpa tofujuusto). Kattelin samal pahuttas muutama minsan niit porukoit, kohnamas leikkelehylly. Ei ykskä eres vilkassu niit pakkaukse merkinttöi, sitä piänt printti. See verra juur häthättä, et laji oli oikkia. Sunkka mun onkelma olleska, kertto vaa et kui vähä väli piretä.

Taita ol konttisil sarkka eresäs.

Blahh.

Loppuviikko valus ketuil. Käven meina ke-to TYKSis lobot… pikku leikkaukses, ja paikat o hualel särkeny. Juur mittä saanu aikaseks, huvittanukka. Eres kauppanka viittiny, Itelliaanost puhumatika (zord, P!). Ei silti, en olis saanu mittä kantaakka, etei veri lennä.

Niinkos parist jutust näkyki, ni vahtasi joutessan jokuse eläväkuvan. Joskos tost sais jo tahrin pääl, yks joka ehtoo? Ei menis ko pari vuat ni kaik olis katottu. :b Koht kylläki uhka tyähommat, ja se siitki sit.

Vaalitki ruppe uhkama. Kyl mar see verra tarttis… Eka kerra vaa onki tosi pulma, et ketä oikke äänestäis. The Mulgeerol ei ol vastaehrokast. Höyhensarjast o paha nyhjäst. Hmpph.

No, paree kulkke hiljakses. Rutiinit huamisest pyärimä, siin o vissi tarppeks.

*** ½Salainen agentti 007 ja tohtori Ei
— Dr. No —
Ohjaus	Terence Young
Valmistusmaa/vuosi	Iso-Britannia, 1962
Lajityyppi/kesto	jännitys, toiminta, seikkailu (105 min)
Pääosat	Sean Connery, Joseph Wiseman, Ursula Andress
Hankintapv	19.9.2011
Huomiot	Bond-sarjan avaus

Kauniita naisia, rumia konnia, eksotiikkaa ja kaahailuja. Ynnä The Bond: Sean Connery. Jotain ehkä puuttuu, vielä.

Bond-elokuvan arvottelu on hankalaa ellei turhaa. Bond on Bond, oma lajinsa. Tässä ensimmäisessä on jo useita tavaramerkkejä; koristekaunotar, suuruudenhullu roisto, takaa-ajo, upeita maisemia ja lievää läppää. Erikoiset vempaimet vielä uupuvat, samoin niiden esittelijä Q (Desmond Llewelyn).

Juoni on äkkiä valmis. Bond komennetaan Jamaikalle selvittämään agenttiparin katoamista. Jäljet johtavat Crab Keyn saarelle, jossa majailee outo kiinalainen tiedemies, tohtori Ei (Wiseman), pahat mielessä. Läntinen maailma on uhattuna…

Pätkä sujuu puoleen väliin mainiosti. Meno kuitenkin lässähtää, kun vähillä avuilla varustettu Andress kammetaan väkisin mukaan. Ohjaaja Young ei tunnu tietävän mitä typyn kanssa tehdä. Edes Connery ei vaikuta innostuneelta. Wiseman on kuitenkin vakuuttava pahis ja ratkaisuvaiheisiin löytyy räiskettä. Bond-loppukin tarjoillaan, aikoinaan fresh and hip.

Skottiperäisestä Sean Connerysta — lähes nobodysta — tuli leffan myötä stara yhdessä yössä ja myös »ainoa oikea Bond». Sittemmin riipaksi asti. Conneryn viileä karisma onkin omaa luokkaansa yhä. Eskapistista viihdettä, pahan päivän ratoksi.

*** ½Vetelehtijät
— I vitelloni —
Ohjaus	Federico Fellini
Valmistusmaa/vuosi	Italia, 1953
Lajityyppi/kesto	draama (103 min)
Pääosat	Franco Fabrizi, Franco Interlenghi, Leonora Ruffo
Hankintapv	26.7.2011
Huomiot	Collector’s Box

Tutkielma unelmista, kaveruudesta ja kasvamisesta. Ainakin.

Pikkukaupungin liki kolmekymppisiä mammanpoikia kiinnostaa enemmän haaveilu ja velttoilu, kuin vastuu ja realiteetit. Kunnes. Tarinan keskiössä oleva Fausto (Fabrizi), saattaakin paikalliskaunottarensa Sandran (Ruffo) siunattuun tilaan, ja pitäisi synnyttää… ryhtiliike. Erilaisia liikkeitä nähdäänkin, ynnä tyylikäs loppu.

Elokuvan vahvuudet ovat miljöökuvauksessa ja henkilöohjauksessa. Tapahtumien kuljetus ei suju yhtä hyvin. Kyse saattaa olla myös katsojan kansalaisuudesta. Kuinkahan kävisi italiaanolta Niskavuori? Pääongelmaksi koituu kuitenkin Fauston rooli ja habitus, johon Fabrizi on aivan liian fiksu. Pikkukylän naistenmies olisi kyllä erimallinen. Moraaliälykkö Moraldo (Interlenghi) on vastapainoksi viileä ja kantava toteutus.

Ehkä uusintakatselu auttaisi. Fellini kun ei ole järin tuttu, vain raadollisen tunteikas La strada on selvänä mielessä. Joitakin yritin nuorempana tellystä taittaa, mutta puhti yleensä loppui, myönnetään. Ja loppu on siis hieno. Sen muisti Mikko Niskanenkin.

Lainastoautol ravatti. Hurramisse ei pahaste aihet.

Elämäkertosastol hiukka kohnasi, ilma isomppa inspist. Vaivaset kaks. Blahh.

• Taavi Kassila: Erään etsijän tarina (Otava, 2010)
• Maxim Leo: Talviuni Berliinissä — itäsaksalaisen perheen tarina (Ajatus Kirjat, 2010)

Taavi Kassila, 58, kuulu tukevast sarjasse »julkkiste mukula». Faija o ohjaja Matti Kassila ja äiskä oli näyttelijä Aino Mantsas (1922–1979). Pojast ei polvi ehken paranttunu mut kyl oli saappaatki isot. Ja vaik hän o puuhannu elokuvis ja tellys, ni taita ol enämp niinko joogaguru. No katotas. Pari kertta tätä jo hiplasinki.

Maxim Leo ei san mittä. Takakanne mukka »Perheensä kautta Maxim Leo (s. 1970) kertoo myötäeläen, mikä piti DDR:n koossa ja mikä sen lopulta mursi.» Ooj-ja. Voi ol intresanttiki.

Ja vaik mää ain kirjasto kehunki — syyst! — ni iha kaik ei siälkä ol kohrallas. Joka vuas syntty meina hyvä sählinki. Määhä alvaris kiärrätä tiätyi kirjoi: uusin ne ensiks pari kertta ja kolmannel traijan näytil. Rotaatio. Mutko tule vuarevaihre, taik pyhi, taik jotta, ni se heijä sysdemi mene sekasi. Vaik mää ole uusinu tiistain (lainastoautopv), ni netis ne muuttuki maanantaiks. Kyl he ymmärttä eikä tul sakkoi, mut turha-aikast räpellyst koitu hurumykke. Syytkä toho ei kukka ossa sanno, en ainaska muist.

Noitte kans ei pääs juhlima, mut Itelliaanos jo orottais herkkuloora. Pahus. En taira keret hakema ko vast viikoloppun. Onneks nykytiaro mukka opukset ei hapannu.

Kylsse nii o. Hamsteerin täyty nyte alkka… tiivistämä.

Kämppä ruppe ahrastuma. Opuksi ja vinyyleit loju nivaskois meetrikaupal. Osaks se o tiätyst näköharha, kert kaikki seini ei ol hyllytetty, mut kyl niit yli tarppe jo o. Siit seura nätti kevätpuuha: myyntirojektos.

Kirjat mulkata ekaks. Niithä o tullu kerätyks koval tahril joku 3–4 vuat, ja sillo aluks aikast reppaval kauhal. Hiljakses o paremmi hahmottunu et mitä oikkiast halu, mitä lajei tahto säilyttä ja hyvänäs pittä. Eli on tullu aika kyhät kirjastolles rajat. Tiätyt sarjat, elämäkerrat, musa- ja leffakirjat — siin o varmastki runko. Sen pääl klassari- ja ajankohtasosasto. Ruppeiskos olema?

Vinyleist ei helpol luavut. Ekat o hommattu liki 35 vuat takaperi. Mut kyl niiski löyty sulovileeniosasto, vähemmä tärkkiä. Lisäks o velivainaan kiakot; ussemppi kymmeni samoi ko mul, ja esmes jokune sata maksisinkku. Niit en ikän kuuntel. Täyty funderat.

Pikkase hommi tiaros, sano. Jos vaik… 300 opusta ja 200 levy: kaivamine, arviointti, skannaus ja/tai fotaus, tiatoje naputtelu Huutikses. Voi tul äkki kesä. *wirn*

…ko Uittamol jo kuarsatti. Mut maa oli sama.

Ranskas oli oikke hauskast. Mukan oli tuttavapariskunta mut heijät karoti kättelys. Miittinkin sijast toikkaroisi kaupunkil ominpäite.

Hotlast meni karul liukuportaat misä automaatti toimis markal. Söhläsi maksus ja koko porras jumittus. Seuravaks olinki jo korttelikaupas, joku isketty ämmä fölisän ja ihasteli halpoi hintoi. Ihan toist ko Suames. Hyllyst kylläki löytys finkkinakei ja niis oli kaks hintta; suamalaine ja pualt alempi franskalaine. »Aika hyvät vientituet!». Pariskuntaki oli yhtäkki viäres. Mää heil esittelemä leippähylly, misä limppusiivui myyti ilma mittä pakkamist ja puali ilmatteks. Sit piti lähte pilettämä, mut mää pahus heräsi.

Mää ole viime vuasin ollu ussest ulkomail. Tavan takka seikkaile Espanjas, syyt en ossa sanno. Tyypillisest ole ain humputellu koko viiko ja kauhia kiirus hotlast konesse, taik sit avain o karoksis taik muut hässäkkä. Vissi olis kutistajil jotta sanomist toho. *wirn*

…diris jam Nilsson-mortinto. Tre malmulte mi faris.

Pualet päiväst o hupenttunu JiiBeet korjates. Sinäns hatutta ylimääräne tyä, eikä sitä ol iha vähänkä. Toisen kaut o hauska (pika)lukke aikasemppi kälätyksi — kaikemoist o näköjäs tuupattu *wirn*. Äkki ne unhottu, he. Mut tämähä onki päiväkirja, ja siin varmast päte se terapiatheory: mikä paprul panna, poijes miälest mene.

Kotsaaki täyty pikkase nosta, itte tiätyst. Munt meina aikalai hämmästyttä, et kui hyvei otsikoit ole senttäs kekannu, vuaskauret. Enhä mää ol mikkä copyraitteri sunkka. Pahane amatöördi vaine. Jutui läiskitä enemäkses lonkalt ja otsikoit viälki pahemmi, iha melkkest tajunnavirtta. Tahronki arvat, et juur see onki hyvä: ei ne mihenkä hinkkamal parannu. Toosi ussest ole vaa paiskannu jonku »tyäotsiko», ja siihe se o makkama jääny.

Jutui plarates huama kans kui aika kulkke. Huimast! Esmes mun vegehommat täyttä jo kolme vuat, vaik tunttu, et vastha mää ne viime vuan aloti. Virmaki o liki yht vanha (16.3.2009). Mihe helvatti kaik päivät oikke valu?? :O

Et siis, måndaaki vähä lipsus. Monemoissi hyätyhommi oli listal. Mut mitäs noist, jokasel päiväl omat murhes. Viurata huame lissä. :b