# Humani interesti# Humani interesti - JukeBlogi # Humani interesti

Haudatkaa sydämeni

…Wounded Kneehen. Jos pumpust ny jotta viäl jäljel on.

Kaivoin siis kirjan hyllyst, pualivahinkos. Rupesin uuslukemaa. Liki kymmene vuat siit jo onki, ko opuksen hommasin ja läpitte plarasin. Siis tämän Dee Brownin klassikon Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen (Bury My Heart at Wounded Knee, 1970).

Ekat 30 sivuu riitti. Mää kauhistusi.

[kansikuva] Inkkarit tapettii, sukupuuttoon melkkest kaik. Se tiäretä. Siinäki olis tiätty jo tarppeks, mut mun kauhu pomppas ihan toisest syyst. Heiluri on heilahtanu. Me eletä tismalles samaa hetkee ko Ameriikka aikoinas, sillon ko Kristoffer-setä lasketti ankkurin San Salvadorin rantsuun. Almanakas luki 1492. Rapiat 500 vuat on menny. Nyt me ollaan niit inkkarei, Euroopan rannoil. Kohtalo  seeki on vuarevarmast sama.

Jos intiaanit olis kattonu ettees, ne elelis tänäki päivän ko Amerikan omistajat. Mutku ei. Ne ei vaistonnu vaaraa. Ne karotti terveen järkes. Vaivaset valkoset näytti säälittävilt, ja sen sijast ett taino-heimo olis käskeny hispaanojen hypät laivaas ja painuu hvettiin, he rupes veljeilemä. Antoivat lahjoi. Ottivat luakses. Opettivat viljelemää maat. Ja mikä ettei: tainot olivat lempeit, sinisilmässi, hyvei, jaloi ja ylemmyyrentuntossi. Sitä parempaa ihmist.

Mutt paattei rupes tulemaa lissä. Valkoset alko esittämää vaatimuksi, tuputtamaa kristinuskoo ja omii tapojas. Valtasivat maata. Sikisivät. Ja ko tarppeks oli populaa otettii loputki. Henki poijes koko taino-heimolt. Amerikka ja aarteet orotti.

Kuulostaak tutult?

Suami-intiaani makka rannallas. Vaarast ei tiatooka. Jos ketä urputtaa ja varottele, panna hiljaseks. Suvakki-heimo myhäilee. Yliopistotädit opettaa kiält, näyttä kui virkata pannuklapui ja kyhätä kaarnalaivoi. Kotoutetaa. Onha sentää just saatu kiskotuks rajoilt sissä 35 000 rikastuttavaa, erilaist, ihastuttavaa, koko Suamen pelastavaa erifärist. Pakenemas vainoo ja sortoo. Suvakki-lauma elää elämäs hianoint aikaa! Vihroviime saa tuntte olevas hyvä. Auttavaine. Hyärylline. Ylimiäline. Niimpal parempi ihmine!

Paattei ruppe tulemaa lissä. Ruskiat esittä vaatimuksi. Sapelit teroteta. Allah on suuri! Suomi on vainaa. THE END.

Mä olen niin cism

Täsä viime päivin on alkanu hirvittä. Katellu femareitte mellastelu rapakon takan. Nupeissas jotta vikka?

Wanhempi herasjuamari joutu ihmettelemä. Jossan päi yhteiskuntta opeteta ämmi sekkoma ja jäljet johta sylttytehtaal: yliopisto. Jos akka kerkii tvittuilema, penslama vähä-älyssi kyltei ja juaksema demontraattiois, sillo kuhnita suajatyäs. Normaali nainen paiskoo hommi. Tyätätekeväl on käret täynnäs jo valmitteks. Ehtii huanost julistama ko pitele kakarat ja isännän kuris ja nuhtees.

Sama hulluus levii kotomaas. Meil onki jo kasvatettu uusi idle class, nämä tehraskanat. Tuntomerkit ruppe selvimä. Feministi on The Hörhö, yliopistoporukois lilluva vasuri ja taivaanrannan tavja, ketä ei pysy pystys ilman julkist sektori ja ikiomaa tukiryhmääs, eikä kestäis realityy eres päivääkä. Piäntkä hyäty heist ei ol. Pahannäköne ja -äänine turhake. Loinen ja elätti.

Tyypillist on seeki etei historiast ol opittu mittä. Nämä neropatit luule olevas jotta erikoist, ensmäist kertta astial. Ha. Meikäki kinas kinkkujen kans jo 13-vee, mut se oliki eri juttu. Vaik neeki donnat pualusti naisen asiaa, ankarastekki, ei ne jyränny muitaka. Telaketju ei rämissy ainaska meijä porukois, ei ikän. Helvatin moisii sessioit piretti, asemii hajetti ja paikkoi paalutetti. Sit paiskotti kättä ja naurut pääl. Oli opittu pualin jos toisin. Arvostust. Ottama huamioon.

Mää muistan niit jutui tänä päivänäki hyväl.

Tämä nykyfemari — pahast istu jorpakos. Se horise jostai cismeist, metroist ja tiäs mist hvatin junist. Mukulatka ei kuulemma enä ol flikoi ja sällei. Ne voi jäärä johonki pualiväliin pyärimä, vissi sitt istuksima pili käres hameet korvis. En kyll ihmettelis. Sääliks käy.

Nyt tarvittais Äiji. Viäl voisis keret.

Yliopistot sulki ämmilt 30 vuareks. Demla nurin. Femaripualueil täyskialto. Eruskuntaan akkakiintiö, 20 kappala. Kaikk hämykirjat lukkojen taka.

Tommottis. Alkajaisiks. Päästäis takasi 70-luvul ja ruppeis henki Suames kulkema.

I’m Not A Trumpetist

Hyvä jos vaivane Trumpali. Pari sanaa siltiki, et pysyy kartal niinko. Vaikkei mun mapis ne kaik tiät Roomasse ast ain uletukka.

Jottai sukkela on kyll tapahtunu. Lyhkäses ajas. Mää ole mun omast miälest pysyny paikallas, mut vassari on siirtyny oikkial. Ja toistappäi. Etei vaa oltais kaik jo siin helvatun keskel sormi suus. Siis politiikas. Sitä myäre mailmas ja elämäs.

Mää en vahrannu Ihmemaan pressatouhui ko hikisest yhrel öökonil. Ei pal kiinnost. Varovast silti iloitten, koska YLE. Koska Praavda ja koko muu suvakkimeedia. See verra meina olen köyhä ja finkki eten tykkä, jos porukal potkita. Sakinhivutukses tartte ol vadun hyvä syy.

Nytei ollu.

Yks assia on selvä. Sillon ko tiarotusvälineistö ruppe ottama kantoi, julistama akendoi, nostama yht ja runttama muit, sillon köörätä mutkasil teil. Juur simmottos onki käyny. Se paljastus jo täsä maahanmuuttotörkyilys (Suomen Punaiset Rosvot kerto lissä), ja Trumppii verelti kölin alitte niimpal ko keretti ja kehratti. Ja kyll kehratti. Määki ole tähä ikkä mennes nähny yht ja toistki, mut tämmäst alennustilaa ei meedias ol ikän ollu. Pistä kyl funderama. Jäljet mene sylttytehtaal.

Mää en siis ol heilahtanu. Olen erelleski solitaarine, isänmaalline, järjen äänt kuunteleva ja piäne ihmisen pualel. Vasemmal kallellas. Mut simmottis on käyny, et siält ei enä vastat. Vasurit on karottanu juures. Unhottanu hommas. Elele rutsas viherfemikoitten kans. Hortoile unelmoimas, koivet ilmas. Kuunnelkka ny jmalaudt näit lianderssonei ja honaksaloi! Hiano aate märätetty…

Onneks on tulos muitki laului. Rajat kii! Suomi ensin! Vastarinta! Noitko ruppe kuuluma ni meikäki pomppa pysty. Homma on meina simmoses mallis, etei ol varaa enä jurputta siit, ketä on oikeistolaine taik muute mulgeero. Tartte lyllertä sinne misä se järjen ääni eres pihise. Jolsei mittä tehrä, koht o hiljast. Multaa pääl — Suami vallattu. Ilman patiaka.

Mää luule, et jenkki honas juur ton. Vaik vastatuste oliki rutto ja koleera, ni toine silti paree niistki. Vassarit munis hommas iha itte. Niinko Suameski.

Pari piänt loppuvinkki finkil, iha ilmaaseks:

Panna yliopistot sulki 10 vuareks. Kiälletä feminismi. Lopeteta Vihreät De Klaava. Ja ko ne opistot taas avata, ni ekat 50 vuat ainostas äijil.

Jos vaik ruppeisis se entne järki löytymä. Eikä tämmäst. Tai tätä, tai tämmässi kuvi.

Ei-minun Suomeni

Traijasin kassini ja reppuni pysäkil. Börssii vastapäät. Jalkakäytäväl seisos ja makas neljä matu. Partabeibei, sotta karus. Huippuroitit niskas, leviän näkössi; Tabakki haisi, keelit kiilsi. Vertasivat valkossi lenkkareitas. Tekivät lopultas lähtö ja yks nousi — takataskustas leijas seteli karul, 50 euro. Tunki takas niinko pennin koliko, ihanko huamannukka.

Notkuivat siit sit kävelykarul päi. Hölmölä jäi kattoma ja kuittama. Mää tahroin ulos. Kilauti. DeLorean. »Okey, Doc. Let’s go. 1982.»