Jan Troell: Ikuistetut hetket

Innostusin tosa eilä ehtool taas Troellist, ko plarasin Amatsoonis. Sit muistinki, ett yks pätkä sentäs hyllys jo makka. Eiko vahtama.

[Maria Larsson kameraliikkeessa] Jan Troell: Ikuistetut hetket
(Maria Larssons eviga ögonblick [aka Everlasting Moments] 2008)

Niimpal hiano leffa. Lämpöne ja inhimilline. Kehotta ankarast kaipailema wanhoi hyvei aikoi, enne dikitaalihömpötyksi ja ahristavi somejorpakoi. Mailma taskus? Ha.

1900-luvun alus se mailma oli viäl joka pualel ihmisen ympäril, huakus arjen tekemist, pisti elämä. Baaska haisi ja banjot soi. Köyhän elämä oli tiätyst vttumaises jamas, riistäjän ruaskaki viuhus, mut tulkka hei sanoma vaa, jos nykyjäs paremmi? Sata vuat myähemmi 2017. Oy Suomi Ab makka lihat levjänäs myyntitiskil ja helppoheikit hakka tahti.

Filmin fookkus tarkkene yhteen naiseen. Maria Larsson (huikia Maria Heiskanen) on pahane piika, ketä luuttuu perhettäs ettippäi. Juappohurmuriäijä ei pal avita, eikä valtsu kakaralaumaka. Mutt kui ollakka, löytyy toine päähenkilö. Kamera. Kuva ruppe laajenema.

[Maria Larsson finaalissa] Färimailma on hiano, vanhanaikane seepia. Näyttelijät loistaa, ei yhtäkä huano. Eikä haliwuud-sondaa missäkä kohras, ei tarinas, ei kohtauksis, ei missä. Koko stoori olis ollu helppo sokeripyntät »elokuvamaisil» juanenkäänteil ja merylstreepeil. Onneks ei. Vaivattomast pääse uppoma nostalkian syävereihi, mutt pahemmi ei filmi kärtsä.

Enempä en viitti pilotta. Mutt see verra inttensiivine oli, etei munt eres häirinny, juur huamannukka, et ne kaikk helvatin tyypit väänsi ruåttinmaan kiält… :b

Tahdon tulla huijatuksi

Ainaski melkkest. En tahro tiätää, en liika paljo. Sen vaa, mitä suaraa näjen.

Tommone tuli taas miäleen ko plarasin Amatsoonin eläväkuvaosastoi. Olen jo kauva aikka kualannu Jan Troellin pariaki mestaripläjäyst, The Emigrants ja The New Land (Maastamuuttajat + Raivaajat). Ne onki juur männä vuan julkastu BD-muaros. Sattusin niit vilkasema ja juuttusin kattoma: bonusmateriaalit.

Mää en tykkää niist. En yhtikä. Mun miälest koko eläväkuva pilottu sillo, jos nupis kiäri joku härökuva, misä koko kamerakööri vahta ko tähtipari pussa. Niimpal herkkää! — Paitti ett ohjaaja huutaa ja apuri köhii ja joku apustaffi veti vaaterekin nuri. »Cut

En tahro. En haluu nährä ett kummone kamera laskeutuu rappussi kattoma avaint akan käres. Munt ei kiinnost stuntit eikä kompuutterimaisemat eikä varsin, jos joku juttele taik hoila jonku pualest. Mää koitan ussest jättä elämäkerroistki tiätyi assioi lukemati, jolsen o pätkää viäl vahrannu. Vadduuks se mull kuuluu onks Gilda lepakko…

Illuusio! Siit täsä puhe on. Mää tahron säilyttä sen; pompat siihe eläväkuvan mailmaan sisäl, ilman ett kaalis pyärii mittä ylimääräst. Puhtone miäli. Pirelkkä muut se tunkkinne, How-This-Classic-Movie-Was-Made-turhanne. Illuusio! :b

Ja Troellit säkkiin. Tuliki kallein ostamine tähä saakka. Ain ei passa ol sulovileeni.

Taidetta koteihin

Ei voi sanno etei olis koitettu. Olen vahrannu, olen plarannu. Ussemppi kertoi. Ikän en pääs alkku piremmäl. Pual tuntti, taik nätti 30 sivuu. Kansi kines ja kuulemii.

Pari esmii.

Opuksist saa mainit nämä: Arosusi ja Huvila meren rannalla. Kumpaaki olen taivutellu 4–5 kertta. Ain loppuu puhti. Funderinki karkailee ko vanhuksen virsta. Kattelen johonki kaukaseen ja laaditten huamisen kauppalistaa. *SLAM*

Leffoist kelppa yks äijä: Orson Welles. Citizen Kane ja Magnificent Ambersons. Eka on tiätyst eläväkuvaitten »Stairway to Heaven», mut mitä välii. Puhti loppuu jo puales välis, ennen ko eres Bonham alotta bravuuris (»And as we wind on down the road»). Alkku viäl menettele ja se lehtimailma tunttu kiinnostavalt. See jälkke käy kuivaks. Syvätarkka kuva ja muut hianostelut ei munt pal heilut. *NAPS*

Paha sanno mikä mättä. Vissi olen sit vaa liika enkla. En ymmär taidet, varsin sitä suuremppa. Omast miälest en kyl liika pal vaari, see verra vaa, et tarinas on imuu taik raina viihryttää.

Mut mitäs näist. Rapiseva tairepätkä on hyvä tomunkerääjä hyllys. Kahren kilon baaskaklassikko pualestas irrotta hyvät naurut, ko kattoo merkist, et mihe sivul viimeks pääsikä. :b

Palautettava lähettäjälle

Return to sender, address unknown/
No such number, no such zone.

Tommottis se Elvari aikoinas hoilaili. Toho vaa saa 60 vuat later lisät, et kyl se lähetys peril tule, mut rivis lukke et »no such quality». Ei mittä käyttö.

Juu, eli Amatsoonin kans täsä taas häsätä. Heil o vähä niinko kahrelaissi tapoi. Ensiks koiteta kepakol jäät eli myyrään baaskaa, koiransyämä kotelo, taik eläväkuva vhs-tasoherkul, taik molemppi. Ja sitko urputta, ni sellerit reppe kahtia. Niinko meri Epyktis. Osa sano et pirä hyvänäs ja manit tule takasi, toine tahto saara sen baaskiksenki takasi. :O

Pakko sanno et hatutta. Ensiks pääse partsil paiskoma talriikeitas, kert kuarest löytys kuanalevy. See jälkke saa kerät tunni verra lissä vadutust, ko väsäile eimailei kiäli keskel suut ja pykäile ulkomaitte paketei, ja kuskaile niit loorasse. Ja vaik ne rahat takasi tuleeki, ni musta jortikka sojotta ottas pari päivä. Nehä myy sen saman sondan uurestas, jollekki, ketä ette sattu. Brkl. :)

Ja mää tiärä, älkkä sanoka *myy ettippäi!*. Mää ole turkkulaine enkla ja see verra helvatun vanha, et kerkesin ottama kotokasvatust. En kehta kiärittä vahinkko.

Muu raketti

Se tapahtuu ain 3–4 vuare pääst. Selailen kirjapinojani ja vasta sattu joku Bondi. Eiko lukema. Sit jäänki Fleminki-nalkkiin, täyty kaivel lissä, ja pari kolme ylensä mene perätyste.

[kansi] Pinosin velivainaan jäämäopuksi. Kuskasin roskikse. Ja kas: Kuuraketti (Moon Raker, 1955). Muistelin simmose kyl löytyvän hyllyst, mut varoks traijasin takasi. Plarasin pikkase. Pikkase, pikkase… enkä saanukka poikki, see verra jännä. Mut bauttia kohras 3/4 tuli sukkela kutka: tahroinki yhtäkki nährä et ketä siin filmis oikke oli. Ei pahast ollu muistikuvi, paitti Moore, kert 1979. No, raina pyärimä.

Jumangavitas… Täystuho. Fleminkist ei mittä jäljel!

Sen sijast joku iha muu räpellys. Täynnäs reiki. Tuhanne irtokohtaust, mitättömi ämmi, surkia konna, ja kakun pääl tiätyst eläkeläine Rooker NouMoor, kenel jo liki valmis melanooma ja karismaa kukkakepi verra. Luihun sakemanninki tilal hyvinsyäny japsi. Ja kuuraketti, see mikä kirjas on yks päähenkilö, näkys leffan intros suunniles minuuti. Sit jo juastiinki stunttipileisi.

[kansi] Mää ihmettele. Tämmäse amatöörin miälest Fleminki on kova sälli. Hän kirjotta tiiviist ja talourellisest, ilman pensseleit, ja juanet on hyvei ja jänni. Päärosvo, ain hiukka erikoine, niinko täsäki. Oranke pikmentti, naamavärkki hajal, miljonääri, korttiketku, hyväntekijä. Ja sit… joku Maikkel Lonsdale, kimfloori.

Muuraketti riitti. Kestin kohkamist väkiste tunnin verra. Luajan lykky et menen ain kirjat erel, jää eres piänt toivo häivyttä noi pärstät miälest. Mut paree se o vissi rajata Mooret suasiol veke. Connery ja Lazenby. Tattis.

TV prokrammi

Tuli tosa miäle. Et, jos vaikk ottais piäne aikamatkan.

Ohjelmakaavio

 

Against the Wind
(1978)
Bangkok Hilton
(1989)
Berlin Alexanderplatz
(1980)
Not the 9 O’Clock News
(1979–82)
Pennies from Heaven
(1978)
Peyton Place
(1964–69)
Rauta-aika
(1982)
ma x
ti x
ke x
to x
pe x
la x
su x

Vaivihka meinate tullu deeveedee-kerätty noit nuaruure tellysarjoi. Saiskos niit vahratuks, jos joka ehtoost varais pualen tuntti. Leikkis niinko et ne muka tulis tellyst. Klo 18.30 gou? :o

Jokune puuttuuki. Esmes:

  • Maastamuuttajat (Jan Troell, 1971)
  • Myrskyluodon Maija (1975) ja Elämänmeno (1978, Åke Lindman)
  • Polttouhrit (Marvin J. Chomsky, 1978) ja Juuret (Chomsky, et al., 1977)
  • Fanny ja Aleksander (Bergman, 1982)
  • Twin Peaks (Lynch, 1990)

Ei kyl isomppa hinku, noihi. Fanny ja Aa:st löyty leffaversio — en vaa sit tiärä paljoks huvituttais katel sitä piispaa, semminki ko muistele viimeaikassi luteitten lausumi. Holocaust otti aikanas pumpust mut sillo oliki viäl näkemäti Resnaisin Yö ja usva. Kunta Kinteki on vanhettunu. Twin Piiks ei ikän munt suuremmi hetkauttanu. Et sikäli.

Ai pahus, Kupla unhottus. Ja Mary Hartman. Täytyyki juast kattoma Amatsoonisse…

Mykkänä

No ei iha. Musikki pauha. Puheet ne vaa puuttu kokonas, samate tehostevinku. Niitte paikal vilautella »planssei». Juu. Akkunas pyärii mykkäeläväkuva: silent film, niinko lontoos sanota.

Mää ole tykästyny. Niis o jottan alkuperäst ja erikoist. Kuva, naama, ilmeet, juani. Ei mittä ylimääräst. Muzakki lua tunnelma — taik tappa. Kaikk puuha tapahtu vähä erinkaltasest ko muute, kauhiast ko ei voi vuaratta. [Fritz Lang: Metropolis (1927)] Musavermeet baitöwei oliski hyvä ol paremmast pääst, see verra otta orkesterit rooli *täytyki parantta*.

Kaik ny ei sunkka uppo. Joku Fritz Lankin Metropolis (1927, kuva) keikku kaikis listois, mut mää ole onkelmis. Olen sitä koittanu veivat nätti viis kertta ainaski, turhaa kaik. Puales välis loppu puhti. Sama homma Citizen Kane. Kolme vartti ja kaputt. Eikä esmes Chapen A Woman of Paris (1927) mikkä erikoine ollu, vaik kokonas katoinki. Mul onki nupis jotta vikka, kert samaltappa käy ussest opuksis. Arosusi, Huvila meren rannalla ja Sadan vuoden yksinäisyys. Turha koitta. Klassikkorajottene. Mut sitä miält mää erelleski ole, et tylsä on tylsä. Miks varte ittetäs kiruttama?

Viimeks löytys tost etesen matolt D. W. Griffittin Orphans of the Storm (1921). Siit ettippäi. Hiljaa hyvä tule.