Jo on

Pätkähti pari pätkää luukust. Jaakko Pyhälän Jon. Mänttärin Viimeiset rotannahat. 1980-luvu alkupualelt kummatki, just enne juppiaikoi. Telkustki ne aikoinas tuli, ainaski Jon, minkä nappasin narullekki. Tykästelinki.

Kui mahta onnat nyte. Huano ennuste: Kari Väänänen. Heti noist ajoist ettippäi olen hänt dissannu (vaikkei simmost sana sillo ollukka), see verra paha keekoilija. Ketutus vissi alko siit Mollbergin Lammiost, kenet heppu käveli läpitte ja koko leffa kypsä. See jälkke tyyppi nuakkus hapantelemas filmin ja toisenki. Sauhu pakka korvist ko nimenki näke. *prkl*

Onneks piäni vastapainoki. Öljysheikin takia vois koklat. VML kiskase yhre parhaist rooleistas.

Reso

No siis… reso. Ei Reso. Raisio. Resoluutio.

Sukkela efektos. Hommasin klassikkoleffan ja olin häpi ko mikä. Lykkäsin soitinluukust ja rupesin vahtama. Näyttiki jeessilt. Oikia kuvasuhre, färit kohrallas ja… heeeetkone! Eipäs kyll olekka. Kuvas on jotta mäihä.

Jos tihrutta kuvan edgee tarkast, siis simmost rajaa, misä on iso kontrasti (sinivalkone Suami-taivas, musta henkilöletettukallo), ni se ei o terävä. Niis kohris näky pikseleit! Samaltappa ko vaik kompuutteris, jos mene ja suurentta valokuvei joku tommone 500 rosentti. Pikseli pomppa öökonisse.

Mää ihmettele. Ikän enne nähny. Pistinki postii Amatsooni-myyjäl. Siäl varmast nauru maitta.

Merirosvoja

Kabitaalisti on niimpal kerkkeväine. Tänäpä Amatsoonis:

[Burt Lancaster -dvd 1500 euroa Amazonissa]
Jos ton puntahinnan tosa muuttele markoiks, se teke nätti 11 000 mk. Yksitoista tuhatta. Ihan kiva pikkku hinta pikku leffast. Monen sällin plompuukis vähä helvatun iso raha. Paljoks se mahro ollakka se minimiliksa Suames…

Varmastki liävä vika vaa, Amatsoonin sysdeemeis? Vahinko vainen? Eix je?

Mutt seikka tämä pistä funderama: entäs jos joku ny vaik hiukka porospäite erhetty tommost napsauttama. Manit haihtu tililt kättelys. Minkä kokone o mahku, ett saa valuuttas eres ikän takasi, ja riittäks orotel puali vuat? Entäs jos… rosvopaatin kapitääni Rudolf Amatsooni sanno ett »We know nothing about this», ja satamas tavarantoimittaja Iam Selleri kuitta ett »Ask Amazon». Meinate, juur siltappa he luistele ulos kaikist muistki reklamaatioist. Mutt ainaha voi tiätyst haasta Rudolfin käräjil, eix voikki. *kolkko merimiesnauru tähä*

Paree vähä katto mitä napsuttele.

Jan Troell: Ikuistetut hetket

Innostusin tosa eilä ehtool taas Troellist, ko plarasin Amatsoonis. Sit muistinki, ett yks pätkä sentäs hyllys jo makka. Eiko vahtama.

[Maria Larsson kameraliikkeessa] Jan Troell: Ikuistetut hetket
(Maria Larssons eviga ögonblick [aka Everlasting Moments] 2008)

Niimpal hiano leffa. Lämpöne ja inhimilline. Kehotta ankarast kaipailema wanhoi hyvei aikoi, enne dikitaalihömpötyksi ja ahristavi somejorpakoi. Mailma taskus? Ha.

1900-luvun alus se mailma oli viäl joka pualel ihmisen ympäril, huakus arjen tekemist, pisti elämä. Baaska haisi ja banjot soi. Köyhän elämä oli tiätyst vttumaises jamas, riistäjän ruaskaki viuhus, mut tulkka hei sanoma vaa, jos nykyjäs paremmi? Sata vuat myähemmi 2017. Oy Suomi Ab makka lihat levjänäs myyntitiskil ja helppoheikit hakka tahti.

Filmin fookkus tarkkene yhteen naiseen. Maria Larsson (huikia Maria Heiskanen) on pahane piika, ketä luuttuu perhettäs ettippäi. Juappohurmuriäijä ei pal avita, eikä valtsu kakaralaumaka. Mutt kui ollakka, löytyy toine päähenkilö. Kamera. Kuva ruppe laajenema.

[Maria Larsson finaalissa] Färimailma on hiano, vanhanaikane seepia. Näyttelijät loistaa, ei yhtäkä huano. Eikä haliwuud-sondaa missäkä kohras, ei tarinas, ei kohtauksis, ei missä. Koko stoori olis ollu helppo sokeripyntät »elokuvamaisil» juanenkäänteil ja merylstreepeil. Onneks ei. Vaivattomast pääse uppoma nostalkian syävereihi, mutt pahemmi ei filmi kärtsä.

Enempä en viitti pilotta. Mutt see verra inttensiivine oli, etei munt eres häirinny, juur huamannukka, et ne kaikk helvatin tyypit väänsi ruåttinmaan kiält… :b

Tahdon tulla huijatuksi

Ainaski melkkest. En tahro tiätää, en liika paljo. Sen vaa, mitä suaraa näjen.

Tommone tuli taas miäleen ko plarasin Amatsoonin eläväkuvaosastoi. Olen jo kauva aikka kualannu Jan Troellin pariaki mestaripläjäyst, The Emigrants ja The New Land (Maastamuuttajat + Raivaajat). Ne onki juur männä vuan julkastu BD-muaros. Sattusin niit vilkasema ja juuttusin kattoma: bonusmateriaalit.

Mää en tykkää niist. En yhtikä. Mun miälest koko eläväkuva pilottu sillo, jos nupis kiäri joku härökuva, misä koko kamerakööri vahta ko tähtipari pussa. Niimpal herkkää! — Paitti ett ohjaaja huutaa ja apuri köhii ja joku apustaffi veti vaaterekin nuri. »Cut

En tahro. En haluu nährä ett kummone kamera laskeutuu rappussi kattoma avaint akan käres. Munt ei kiinnost stuntit eikä kompuutterimaisemat eikä varsin, jos joku juttele taik hoila jonku pualest. Mää koitan ussest jättä elämäkerroistki tiätyi assioi lukemati, jolsen o pätkää viäl vahrannu. Vadduuks se mull kuuluu onks Gilda lepakko…

Illuusio! Siit täsä puhe on. Mää tahron säilyttä sen; pompat siihe eläväkuvan mailmaan sisäl, ilman ett kaalis pyärii mittä ylimääräst. Puhtone miäli. Pirelkkä muut se tunkkinne, How-This-Classic-Movie-Was-Made-turhanne. Illuusio! :b

Ja Troellit säkkiin. Tuliki kallein ostamine tähä saakka. Ain ei passa ol sulovileeni.