David Bowie – RiP

Nonni. Nyt sit delas maestro Bouwiki. Kerenny menemä ko pari viikko Lemmyst. Rivit harvene, pahuksemoist vauhti.

Bowie olis piremmä jutun väärti. Toreta ny vaa lyhkäsest, ett joskus 1970 kuulin (ja sain Akai-kelamankal) kappalan »Space Oddity». Hämmästelin ankarast niit hianoi avaruusäänei. Ja nialasin kouku. Eikä kauvaaka, ni joha laval keinahti Ziggy Tähtisumu. Niist loistolauluist en sit ikän toipunukka. »Five Years», »Moonage Daydream», »Starman»…

Ei tommotti enä kukka ossa tehrä.

Sit myähemmi, ko rupesin isonttuma ja Bowieki sekoilema, hohto meni karoksi. 1980-luvul viäl heräsin ko tuli se »China Girl» -vaihe, ja vireot, mutt see jälkke luavuti. MTV-hörhöilyil oli kolkot seuraukset noi muuteski. Mutt alkuvuosie vinyylit löyty hyllyst ja kyll niit kans tasaisest hinkata. Opuksiiki muutama o, tiätyst.

Sou lonk sit vaa, David, ja kiitti kaloist. Upja ura ja mahtava jälki.

Cilla Black – R.i.P.

CB on sitten jättänyt meidät, hänkin. 72-vuotiaana. Pari sanaa paikallaan.

Sitten minäkin rupesin rokkaamaan… ja poppaamaan, joskus 1960-luvun lopulla. Akai-kelamankasta kajahti ja yksi vaikuttaneista oli Cilla Black. »You’re My World», »Anyone Who Had a Heart», [kansi] »It’s for You» ja »Alfie». Nuo mainitut ainakin tulvahtivat nauhalta, enoni äänittämältä. Hinkkasinkin narua seuraavat 15 vuotta.

Cilla Black (o.s. Priscilla White) ei tietenkään ollut erityisen black. Eikä big. Ei hänestä puhuta rockin raamatuissa, ei ainakaan litteimmissä, eikä varsinkaan kohdassa missä istuu muudan Faithfull. Sekoa ja särmää puuttui. Patukka uupui sekin.

Samasta sarjasta löytyvät ehkä Mary Hopkin, Lulu ja Sandie Shaw. Hyvin vedettyjä hienoja biisejä, ja that’s it. Mutta kyllä Cillasta aisti myös tiettyä tyyliä ja aitoutta, sitä 60-lukulaista, jota sanoiksi on hankala panna. Tehdastuote ei CB ollut.

Ja mitäpä piittaisin. So long, and thanks for all the fish. Minulle olet spesiaali. Tuosta lähtee…

The Very Best of Cilla Black

Cilla Black obituary [The Guardian]

You’re My World [YouTube]