Tahdon tulla huijatuksi

Ainaski melkkest. En tahro tiätää, en liika paljo. Sen vaa, mitä suaraa näjen.

Tommone tuli taas miäleen ko plarasin Amatsoonin eläväkuvaosastoi. Olen jo kauva aikka kualannu Jan Troellin pariaki mestaripläjäyst, The Emigrants ja The New Land (Maastamuuttajat + Raivaajat). Ne onki juur männä vuan julkastu BD-muaros. Sattusin niit vilkasema ja juuttusin kattoma: bonusmateriaalit.

Mää en tykkää niist. En yhtikä. Mun miälest koko eläväkuva pilottu sillo, jos nupis kiäri joku härökuva, misä koko kamerakööri vahta ko tähtipari pussa. Niimpal herkkää! — Paitti ett ohjaaja huutaa ja apuri köhii ja joku apustaffi veti vaaterekin nuri. »Cut

En tahro. En haluu nährä ett kummone kamera laskeutuu rappussi kattoma avaint akan käres. Munt ei kiinnost stuntit eikä kompuutterimaisemat eikä varsin, jos joku juttele taik hoila jonku pualest. Mää koitan ussest jättä elämäkerroistki tiätyi assioi lukemati, jolsen o pätkää viäl vahrannu. Vadduuks se mull kuuluu onks Gilda lepakko…

Illuusio! Siit täsä puhe on. Mää tahron säilyttä sen; pompat siihe eläväkuvan mailmaan sisäl, ilman ett kaalis pyärii mittä ylimääräst. Puhtone miäli. Pirelkkä muut se tunkkinne, How-This-Classic-Movie-Was-Made-turhanne. Illuusio! :b

Ja Troellit säkkiin. Tuliki kallein ostamine tähä saakka. Ain ei passa ol sulovileeni.