Hats rocks off

Tulin tosa ehtoost kiäräyttäneeks lautasel yhre kokoelman. Aikas kanttaki kattelin, ja kyllähä siit tartte pikkase pärist.

Huuperi on kerenny Aurajoes juaksema. 1976. Melkkest neljäkyt vuat menny. Niist ajoist vois kaikelaist sanno. Eri mailma ny ainaski, biisei osatti viäl tehrä. Täsäki lätyl löyty jokune hianokki, vaikkei mikkä best-platta olekka. Harvinaisuuksi melkkest kaik. Etei vaa olsis ollu sinkkui jokane.

Mut stoori starttas takakannest.

Tsuumasin tyyppei aikani. Rupesin funderama. Moni yhre-tähre-ihme, pari voi-herran-tähre, ussempi jo vainautunu. Ne elävätki käpyttele ikäluakas 60–70. Jos vähä muistelis.

Lue lisää

Mykkänä

No ei iha. Musikki pauha. Puheet ne vaa puuttu kokonas, samate tehostevinku. Niitte paikal vilautella »planssei». Juu. Akkunas pyärii mykkäeläväkuva: silent film, niinko lontoos sanota.

Mää ole tykästyny. Niis o jottan alkuperäst ja erikoist. Kuva, naama, ilmeet, juani. Ei mittä ylimääräst. Muzakki lua tunnelma — taik tappa. Kaikk puuha tapahtu vähä erinkaltasest ko muute, kauhiast ko ei voi vuaratta. [Fritz Lang: Metropolis (1927)] Musavermeet baitöwei oliski hyvä ol paremmast pääst, see verra otta orkesterit rooli *täytyki parantta*.

Kaik ny ei sunkka uppo. Joku Fritz Lankin Metropolis (1927, kuva) keikku kaikis listois, mut mää ole onkelmis. Olen sitä koittanu veivat nätti viis kertta ainaski, turhaa kaik. Puales välis loppu puhti. Sama homma Citizen Kane. Kolme vartti ja kaputt. Eikä esmes Chapen A Woman of Paris (1927) mikkä erikoine ollu, vaik kokonas katoinki. Mul onki nupis jotta vikka, kert samaltappa käy ussest opuksis. Arosusi, Huvila meren rannalla ja Sadan vuoden yksinäisyys. Turha koitta. Klassikkorajottene. Mut sitä miält mää erelleski ole, et tylsä on tylsä. Miks varte ittetäs kiruttama?

Viimeks löytys tost etesen matolt D. W. Griffittin Orphans of the Storm (1921). Siit ettippäi. Hiljaa hyvä tule.

BBC Culture: The 100 Greatest American Films

Joo jep. Pritit on taas pannu filkat järjestykse. Täl kertta amerikkalaiset.

BBC Culture: The Amerikkalaisen elokuvan 100 parasta

Jokune huamio.

Prittiläs kaahata vääräl pualel tiätä. Siit seura totkai lookisest, ett listaki o alessuite, satasest alaspäi. Hahha.

Listan ykköne, siis vimppa, on mun vihakki. Pahuttas kans laskin pätkät: 83 niist olen nähny, muutama kymmene hyllyski. Pari nime löyty mitä en ol ikän enne eres kuullu. Mää hämmästy. *virn*

Ja kanetti on pakko pistä. Helvatust oltais köyhemppi ilma muit mait — Ranska, Italia, Venäjä/CCCP, Ruåtti, Aki.

Rockin klassikkolevyt -sarja

Muutama kyssä tule täsä kerätes miäle, ainaski kerettiläisel. Esmes. Ketä ne o valinnu? :/

Rockin klassikkolevyt -sarja (eng. Classic Albums) oli alunperin telly-juttu. Sarjan pykäs Isis Productions/Eagle Rock Entertainment ja sitä esitetti ympäri mailma. Myähemmi niit tv-jaksoi on julkastu dvd-muaros (mutei kaikki). Ja jos tota enkkusivuu iha hualel tavaile, juttu alkoki rarios jo 1989. Se kans selittä, et miks varte DVD-jaksoist uupu ainaski Beatles, Rollarit, Beach Boys, Genesis ja Eagles. Niit ei tehty enä uusiks tellyi varte.

[LP:n kansikuva, ylösalaisin] Mut siltiki. Makuassioist passa kiistel, mut joku roti sentäs! :)

Mitä teke listal vaik nämä seuravat: Def Leppard, Duran Duran, Jay-Z, Meat Loaf, Tom Petty and the Heartbreakers, Primal Scream ja Simply Red.

Ja peräte Phil-vtun-Collins? Älkkä ny hey… *häppe nurkas*

Entäs nämä, sekenti miättimisel: Bowie, Bruce, Creedence Clearwater Revival, Dusty Springfield, Dylan, Marvin Gaye, Janis, Jethro Tull, Led Zeppelin, Procol Harum taik Van Morrison. Ei ainutka klassikkolevy vai? :)

Eiku. Mää ole vähä enkla taas. Listaltha uupu simmoset ko vaik Adam Ants, Backstreet Boys, Cabaret Voltaire, Eminem, Whitney Houston (we have a problem) ja Spice Girls.

Iha vaa varmuureks. Montaks kappalet pystyt sanoma Meat Loafilt?

Jeff Buckley — Live in Chicago, 1995

Mr Buckley kuuluu harmillisen sarjaan: levyhyllyssäni ammottaa. Tilanne nupissani ei ole juuri parempi. En tiedä heebosta suunnilleen mitään. Tästä sitten.

[DVD-kansi] Jeff Buckley… Tim Buckley?

Jälkimmäinen on Jeffin faija. Tai oli. Molemmat ovat vainaita. Vanhempi Buckley kiskaisi ööverdoussin 1975, Jeff hukkui 1997. Laulujen lunnaat… (ynnä muita tuoreita ilmaisuja).

Herrojen nimet sinänsä ovat olleet tuttuja, menneet sekaisinkin, mutta yhtään biisiä en tunnistaisi. En varsinkaan nuoremmalta. 60-luvun Buckley saattaisi jo kelloa soittaakin, klassiseen tapaan, »ai tämäkö». Jos toisaalta vierellensä kaivettaisiin esmes Tim Hardin ja Jim Groce, sormi suussa seisoisin.

Live-keikka on nauhoitettu 13. toukokuuta 1995. Paikkana on konserttitalo nimeltä Cabaret Metro. Kesto 108 minuuttia, settilistalla 14 biisiä. Taustabändi tuuttaa (gtr, b, dr).

Kun keikalla kai harvemmin vedetään stygejä kehnoimmasta päästä, saattaa live olla hyväkin tapa tuotantoon tutustua. Muistelen myös (lukeneeni) Buckleyn laukoneen aikas roiseja spiikkejä lavalla. Ehkei siis mitään lapsosten mainstreamia tyrkyllä. Mut tota, entäs grunge-uhka? :b

Live in Chicago (Jeff Buckley DVD)

JeffBuckley.com – Official Website

Tim Buckley

Joulu kuussa

…naputtele nykynuari, vaik jotta muut tarkottaaki. Pysytellä meeki ny iha vaa Telluksel, toistaseks.

Porvari ei nuku. Ei varsinka huanoste. Se mellasta, kert siimaa anneta. Pakko jo onki sanno, et elämänhalut on pikkase hiipunu. Joutu nipistelemä. Vaikkia usko, et yks helvatun pualue ja vaivane polvihousuhermanni on muutamas vuares ajanu kokonaise (isän)maan seljälles. Ja mihe kerkeiskä, jolsei ruvet toppama. Siks varte kyhäsin eilä tommose usutukse, TTIPpei ja tappei varte. Tiär sit hyärystäs. Demokratia — vainaa se o…

Lue lisää

Violently happy

[CD-kansi] 1990-luvul kyhätti pelkästäs niim pal silkkaa sondaa, eten enä muistanukka:

Björk!

Pistin tosa puuhates soima. Debut, vuarelt 1993.

Melkost karkkii, sano. »Venus as a Boy», »The Anchor Song», »Human Behavior» ja tiätyst kualettava svenkipala »Violently Happy» — ainut minkä olisin muistanu. Björkhä valus mult pualiks pesuveren mukan sillo aikanas, see verra olin pahastunu. Ja mil me vastatti? Ei hättääkä: Kaijan Kaa, Naylon Biit, Taikapeli… LOL

Innostusin tiätyst. DeeVeeDee-tavaraa tilaukse… :/

All You Need Is Love

Mää ole musa-deeveedeen keräilys vähä niinko muutenki, sulo-vileeni. Välil täyty silti irrotel. Verkkokaupast yx teevee-sarja eilä:

[kansikuva]

# Tony Palmer: All You Need Is Love — The Story of Popular Music

17 osaa, jokane tunni verra. Vot!

Muistan hämäräst. Tota veivatti telkus joskus 1970-80-luvu vaihtees. Suamesha viäl sillo hoilatti et »tuol’ on Iltatähti, siellä laulan», ja Mikol oli erifäriset klasit. Ihan siis pikkane ero. Palmeril ei ollu.

Innostusi viäl napsuttama opuksen kylkke, kovakantisenki. Aapailin, jos vaikk hianoi kuvei olsis. Mun säkäl kylläki toistappäi: harmaat teksti, kansipapru valmis, selkä ko Kataisen ruato.

180 + 30 = 210 markka. Olis irronnu 5–10 tavallist rockkideeveedeet. Se vaa, et tommone paketti o vähä niinko musti. Sinäns muute hauskast, isos mailmas itte kirjan hinta oli järjestäs 0,80 mk. Sekenttiikä viitti funderat, paljoks stubbidolandis.

Pinoja pitkin poikin… loikin!

Vaihteeks traijatti iha kahrest paikka. Itelliaanos täyte reppu ja kassi, lainastoautos riitti vähempiki. No katotaas. Opusosasto, muut sit later, jos.

Erkki Aurejärvi: Kovaa peliä — muistelmat (Into, 2013)

Esko-Juhani Tennilä: Toppari Arkadianmäellä (WSOY, 2013)

Mul o lainastoautos vetämäs erikses paprulista, simmone, misä pyytele niit heijä autokirjoi. Siält sit putto sillo tällö mitä sattu. Sem pääl mää varaile kaikke muut heijä netissäs. Jaa, mikä vidzi vai? No autovaraus ei maks mittä, muute iske 6 markka/kirja.

Lue lisää

39

…onpi opuste määrä. Lisäks vähä muulaissi herelmi. Kymmenkunt kiloo lootan paino, äske juur traijasi.

Tavan mukka jokune karkki:

Arvi Arjatsalo: Siperian kutsu — kertomus M. A. Castrénin kahdesta tutkimusmatkasta (Otava, 1991)

Rob Bowman: Soulsville U.S.A. — the Story of Stax Records (Schirmer Trade Books, 1997)

Büchi – Braun – Kaufmann: Opas suoraan demokratiaan (Into/Like, 2008)

Hynninen – Keitele – Lehti: Neljä kertaa nopeammin kuin pännällä — konttoritekniikan historia (Ajatus Kirjat, 2009)

Risto Korhonen: Hakaniemen voimavuodet — valtapeliä ay-liikkeessä 1985–1995 (Otava, 2011)

Martin – Schumann: Globalisaatioloukku — hyökkäys demokratiaa ja hyvinvointia vastaan (Vastapaino, 1998)

Pentti Saaritsa: Yhdeksäs aalto (Kirjayhtymä, 1977)

Salonen – Holthoer: Egypti ja sen kulttuuri (Otava, 1963)

Eric Schlosser: Pikaruokakansa (WSOY, 2002)

Kaarin Taipale (toim.): Guggenheimin varjossa (Into, 2012)

Vähä niinko kaikke. Erikoisest hotsitta Soulsville, demokrasy, klopaali ja pikamuru.

Ja toho sit yks älppy ja sinkula (Who/Herman’s Hermits), kolme eläväkuvaa (–), liävä kikkarapino Kinks, Elvis (8 Classic Albums + Bonus Singles) ja kakun pääl oikke viäl kirsikka, Tapio Heinonen: En kadu mitään — kaikki levytykset (6 CD).

Pikkase verra pärjäillä… :)