Minä soitan sulle illalla

Niinkos hyvi tiäretä, kerrostalos on kaikemoissi harmittavi pualei. Joutu morjestama naapurias. Kulkema samas hissis turpa rullal. Onneks löytyy hyvääki.

Ainaski meijä rappuu on ankarast siunattu. Me olla meina saatu musiikit ilmatteks jo nätti 15 vuat. Toka ylimmäises kerrokses asusta ankara trio: tooli, äijä — ja urut. Mää olenki siit vissi joskus jo naputellu. »Naapurin sähköurut/ luo outoa tunnelmaa». Taik jotta.

Siäl siis istuksii sälli, ketä armasta urkujas. Nuateiki hänel o. Tavan takka me kuulla kaikke hiano niinko »A Whiter Shade of Pale», »Jingle Bells», »Mä oksalla ylimmällä» ja »Kuurankukka». Mahtaa Turun kämppätoimistois ol kauhiat jonot. Kaik haluis muutta juur tähä, ja joutu karettuma konnei pääs. Voi heit!

Nyt kyl näyttä et viisarit otta uure asenno. Urkupolkijan alakerras on kuulemma mitta täysi. Multki vähä kysytti, ja osotin kyl miälipualeni. Mää tosin olen onneks harmiksen see verra alhane, etei laulut kovi hyvi kuulu. Tarskos käyrä vähä vääntämäs äijän potikoit?

Kuulkaa korpeimme kuiskintaa!

Lisäks taitaa mullaki ol uus naapuri. Seinän takan on hinkattu ja kilkattu siihe malli. Joku siäl majaas teke. Siin asus enne 70-vee pariskunta, mut vissi hee jo oppis kaik laulut ulkko ja lähti vaihteluks Varissual kuuntelema rumpui. Mut jos naapurisse onki hiipannu vaik joku kirjastotätsy? Sillo voi oman elämäs gäribruukkeri pääst äkkiiki mual kiakuma. Varotus. Varotus. Häätö.

Mitä me sit kuunnella? Kun sade lyö ikkunaan?