RiP • Bernardo Bertolucci

Bernardo Bertolucci (1940 – 26.11.2018, 77)

Bertoluccin ura ei ehkä ollut määrällisesti kovin mittava — 16 pitkää ja pari segmenttiä päälle. Merkittävyydeltään ja ajallisesti (1962–2012) sen sijaan kyllä. Prime-ajalta ovat omassakin hyllyssäni seuraavat:

  • Fasisti (Il conformista, 1970)
  • Viimeinen tango Pariisissa (Ultimo tango a Parigi, 1972)
  • 1900 (Novecento, 1976)
  • Bertoluccin kuu (La luna, 1979)
  • Viimeinen keisari (The Last Emperor, 1987)
  • Suojaava taivas (The Sheltering Sky, 1990)
  • Pikku Buddha (Little Buddha, 1993)

Ei taida puuttua kuin kaksi. Ja 1960-luvun tuotannoista Partner (1968).

Bertoluccin elokuvissa on jotain kipeää. Ne eivät ole viihdettä, ei varsinkaan alkutuotanto. Niitä ei voi katsoa huoletta. Pitää olla mielentila. Pariisin kiihkoisa tango vaihtuu äkkiä Fiskarsin kympin auraksi, jos samaistuminen Brandoon ei onnistu. Novecenton pituus on haastava. Kuu herättää karuja tuntemuksia. Buddha taitaa sortua Keanu Reevesiin.

Kaikkia en ole nähnyt, en vähään aikaan. Pitänee kehittää ohjelmallinen iltama. Grazie, Bernardo.

Pannaanko purkki Miranolia?

Heh. Tutkailin tosa pikkasen simmost latomissydemii ko LaTeX. Hauskane jude. Sinäns.

Pikkasen tuli innostuttu, ekaks. Näin meina jossain hianon sloukanin tyyliin ”Keskity sisältöön ja LaTeX hoitaa loput.” :) No juu. Hukkasin eilisehtoon ja koklasin hänt. Et olsiskos mainostelus mittä perääkä.

Iskulause harhautta heti. Mihenkä sisältöihi pääse keskittymä vast ko LaTeX on eres jollantappa hallus, 2–3 viikko ainaski. Koko juttu onki oikkestas sama ko naputtelis hötömölö — kaik teksti tartte kääräst merkkausviirakon sisäl. Ulkoasun pane sit paikalles valmis templatti (enemäkses saman näkössi kaik). Vähä siis sama ko kerjäis kaveriltas valmiiin CSS-tiaroston, ja avais selaimen.

LaTeX on 1970-luvun vanki. Kankia. Sillone kompuutteri oli laron kokone, eres VIC-20 ei ollu horisontis. Siks varte ulkoasun säätö kelpas. Mut 2010-luvult ko assia kattele, ni lahonnu o. Piäni vinkki tuleki heti kättelys: LaTeXin täysversuunin koko on likelt 4 Gt. Siis KIKAtavuu. Ei o tält planeetalt. Perusjuttu (MacTeX) otta joku 100 meka, mut siihe saaki sit joka päivä larata lissä makroi ja muut härpäket. Iha vaa verrokiks, mun InDesign nappa 270 meka. Ja ihan toist luakka käyttä.

Joo-o.

Jätän välisse. LaTeX on jees, jos a) lykkä tiäteellist tavara so. opuksi, b) tartte matemaattissi kaavoi, c) ei ossa hötömölö, d) on köyhä opiskelija. Koko mammutti on meina ilmane, jos vaa mahtu konesse. Ja jaksa opetel. Ja fiilat pilkui. Ja suunniles tyyty siihe, miltappa joku muu on ulkoasun planeerannu.

Pannas InDisaini auki ja menoks!

LaTeX

Pertti Peluri – minulla on oikeus

Vilkaisin tuossa äsken jääkiekon verkkojulkaisua Jatkoaika. SaiPa-osiossa kärvisteltiin. Seura näet näyttää ottaneen kannan, jossa loukkaantumisista ei kerrota yhtään mitään. Ei edes sitä vähintä.

Tilanne johtuu eräiden tulkintojen muuttumisesta. Wanhoina (hyvinä) aikoina pelaajat olivat amatöörejä. Heillä oli siviiliammatti ja oikea työpaikka. Kiekkoa siirreltiin vain harrastuksena. Sittemmin oikeat työt yhteiskunnassa lopetettiin ja kumipalan kuskaamisesta alettiin maksaa liksaa. Eikä aikaakaan, kun jo hairahduttiin oudoille jäille — pelaajaa, eli tekotyöläistä, ryhdyttiin kutsumaan jääkiekkoseuran työntekijäksi. Pomo vs. alainen. Ja duunari, hänellähän pitää olla oikeuksia.

Asetelma johti nykyiseen tilanteeseen. Seura ei saa julkisesti kertoa pelaajan loukista. Se rikkoisi pelaajan oikeusturvaa. Saako nauraa, jos sallitte.

Ammattiurheilija ei ole minkä tahansa työn tekijä. Mahdollisesta työstä en edes sano, mutta vähintään on kyseessä julkinen tehtävä, josta maksetaan palkkaa. Usein yhteiskunnan taholta. Siitä seuraa, että urheilijalta voidaan edellyttää eri asioita, kuin vaikka sihteeriltä tai bussikuskilta. Tavallisten kansalaisten sairaslomien pituuksia ei ole syytä levitellä. Sporttiheebo paistattelee eri asemassa.

Katsoja on kuvion oleellinen osa. Hän maksaa näkemästään selvää rahaa ja odottaa vastinetta. Voidaan siis hyvin kysyä, missä on hänen oikeusturvansa, jos hän ostaa arvokkaan tiketin vain nähdäkseen Pertti Pelurin olevan saikulla. Kenen asialla silloin ollaan? Kenen oikeus on oikeudempi? Onko katsojaa harhautettu ja seura korvausvelvollinen? Onko asetelmassa mitään järkeä?

Ei ole. Koko baletti on syntynyt vääristyneen individualismin myötä. 2000-luvulla ryhdyttiin ihailemaan Henkilöä. Solidaarisuus romutettiin ja The Yksilö, Mää-Itte, uitettiin frameille. Kun yksilö sitten loistaa majakkana ryhmien yläpuolella, hänelle tietenkin kuuluvat lukemattomat oikeudet. Ja myös luetut. Kiekkkoilijan loukista ei siis voi kertoa, koska se loukkaisi hänen herkkää persoonaansa ja edunvalvonta-armeijan (SJRY) asemaa. Uhhuh.

Tilanne pitäisi pikaisesti kääntää toisin päin. Seurat pitää velvoittaa ilmoittamaan kaikki loukkaantumiset. Tavallinen bussikuski ei voi pitää rokulia kertomatta pomolle, ja saman pitää koskea Pertti Peluria. Jos Pertti ei pelaa, verkkosivulla pitää näkyä syy siihen. Hänen todellinen pomonsa on maksava katsoja — ei lätkäseura eikä pelaajayhdistys.