Pistin vai puhallus?

Varoitus, tämä on kevyt spoileri. Tuli näet luettua opus (Christopher Sandford: Sting) ja siitä snadisti turistaan. Jos haluat neitseellisen lukukokemuksen, skippaa koko hoito.

Sandford on kyhännyt tanakasti kamaa: 434 sivua, n. A5 koossa, pokkari. Haastattelujakin on taustaksi pino, mutta stara itse ei ole osallistunut millään lailla, ei edes kässärin tsekkiin. Omalla nimellään esiintyy harva, esipuheen mukaan »koska he joko pitivät Stingistä tai vihasivat häntä tavattomasti.» Jaahas.

Kirja etenee näennäisen kronologisesti, mutta rönsyilee sietämättömästi eikä tautofonialtakaan vältytä. Kustantaja lienee lojunut drinkillä, sillä rankka tiivistys olisi saattanut pelastaa tekeleen. Tai ehkei sittenkään, perusongelma on juuri Sandfordin poukkoileva kirjoitustapa. Kirjan lopussa on tiivistelmä, kronologisessa muodossa. Siitä kun olisi vääntänyt kustakin kohdasta 10-20 sivua jäntevää tekstiä, niin…

Moni kirjailijan päättely pukkaa hikeä, etenkin musiikillinen »analyysi». »Sting on tehnyt kymmenittäin nerokkaita poplauluja», ja tämän ihmeen esimerkkeinä toistetaan läpi kirjan biisejä »Roxanne» ja »Message in a  Bottle». Haloo! Sting on ehkä tehnyt kaksi melkein nerokasta stygeä, mutta ne ovat kyllä »Every Breath You Take» (jonka magiikka sekin piilee lähinnä Summersin hienossa skittariffissä) ja »Walking on the Moon».

Jätä kommentti