Rockpappa muistelee

Eka levytys vuonna 1956. Läjäpäin keikkaa ja lättyjä Suomessa ja USA:ssakin. Kävelevä rockin tietosanakirja. Monien mielestä myös hyvä tai ainoa ehdokas Suomi-rockin »kummisedäksi». Mutta onko Jussi Raittinen rock?

Raittinen ja toimittaja Heimo Hatakka ovat kyhänneet kirjan Muistan vielä vuonna -56, alaotsakkeella Jussi Raittinen muistelee, miten rock tuli Suomeen. Mikäs siinä, kyllä äijä opuksensa ansaitsee. Liki 50 vuotta rockia, rautalankaa, kantria ja ties mitä. Vähempitöisetkin tyypit ovat kirjoihin kuvatut, kuka mistäkin syystä.

[Raittinen: Muistan vielä vuonna -56]

Jussi Raittinen: Muistan vielä vuonna -56 [2003]

Pääpaino on olennaisessa. Monipuolinen musiikillinen ura käydään huolellisesti lävitse ja rocktyöläisen siviilipuolikin saa osuutensa. Lihaksi muuttuu (Juicen) puolislogan »Hän on soittajan vaimo, on soittaja vaimonsa mies». Perheellinen mies pysyy muisteloissaan tietenkin asiassa. Rankoilla rundeilla ehkä limua toisinaan terästettiin ja pöydän alta vielä tilattiin, mutta mitään MEGAjyrkisensationeja lukijan on turha odotella.

Toimittaja Hatakan ote on huolellinen. Vähän liiankin — teksti on paikoin kuivan ja akateemisen tuntuista. Mies lienee havainnut asian kyllä itsekin, sillä kirjaan yritetään saada elämää erilaisilla jipoilla. Jussilla mm. on paikoitellen omia slangiosuuksiaan ja kollegat heittelevät snadeja kommenttejaan. Erilaisia best-listauksiakin ripotellaan, samoin kaikenlaista pikkusälää kuten kuvia levyistä ja lehti-ilmoista.

Kaikki hyvin? No ei ehkä ihan. Esillepano ei oikein maistu. Tuntuu siltä että kirjan taitolle on kaapattu turhan suuri rooli.

Koko on ärsyttävän epäkäytännöllinen: 22,5 cm x 22,5 cm. Neliömäinen möhkäle, jonka lukeminen on vaivalloista — muoto ei istu käteen. Mainittujen kikkojen satunnaiselta tuntuva levittely tekee kirjasta levottoman ja hajanaisen tuntuisen; katse ei löydä sivuilla kiintopisteitä. Sen seurauksena myös kirjan käyttö hakuteoksena muuttuu lähes mahdottomaksi. Tieto on haettava ensin sisällysluettelosta.

[pinkki lodju]

Ketä täst otta tolku?

Värien käytössä ollaan osittain metsähallituksen puolella. Valtaosa info-laatikoista muuttuu vähänkin heikossa valaistuksessa täysin lukukelvottomaksi, sillä kontrasti uupuu (ks. lodju oikealla). Itseriittoinen taiteellisuus on siis mennyt lukijalle annettavan informaation edelle. Tämmöinen on kyllä mielestäni aika anteeksiantamatonta.

Mutta tärkein eli asiatieto on tietysti kunnossa. Ja koska kirjan ajallinen kaari päättyy vuoteen 1976, on jatko-osakin luvassa. Hyvä niin. Kyllä Raittinen sentään sen verran on rock. Odotellaan mielenkiinnolla, mutta vaihtakaa nyt helvatussa se graafikko. :o

Jätä kommentti