Sunnuntaina sataa aina I

Sunnuntaisurkeus on vallannut kämpän. Sorruin jopa vahtaamaan Juti-Naikhtin wrestling-ottelua, jossa Tepsi, tietenkin, otti turpiin Espoolta. No, kepeet mullat, sarjan kärkisijoilla ollaan.

Mutta… yleisesti. Tiedän setäileväni ja tuhannesti itseäni toistavani, mutta oliko nähty paini-sählyottelu todellakin jääkiekkoa? Hienoja kuvioita, loistavia yksilösuorituksia, kunnon niittejä?

Ehkä niille, jotka eivät paremmasta tiedä. Mutta kun on nähnyt livenä ja parhaina päivinään vaikkapa Hantta Luojolan, Upi Ylösen, Mara Jarkon ja Essi Keskisen, niin mitäpä nämä nykyiset broilerit voisivat tarjota. »Vauhtia ja vaarallisia tilanteita?» Spiid mai äääs!

[TuTo-K-Kissat, TS:n ottelumainos kaudella 1970-71]

»Hantta pelaa!» oli 70-luvun slogan Turussa.

Mitäpä silti pelaajia syyttämään, vika on jossain muualla. Yletön tarjonta tappaa mielenkiinnon. Noin pikku verrokkina, wanhoina aikoina eli vaikkapa kaudella 1970–71 pelattiin 12 joukkueen kaksinkertainen runkosarja ja sen jälkeen mitali- ja putoamissarja. Se tarkoitti, että runkosarjan otteluilla oli merkitystä. Pelejä odotettiin vesi kielellä, sillä kukin jengi käväisi Kupittaalla vain kerran! Tai no, kahdesti, koska Turussa oli kaksi joukkuetta, TuTo ja TPS.

Ei kai tässä einsteineja tarvita. Tälläkin hetkellä SM-liigan kärkitiloilla taistoavat TPS ja HIFK. Ne pelasivat juuri Turussa toisiaan vastaan — kahdesti kahden viikon sisällä! Ketä kusetetaan?

Jätä kommentti