John Miles – kaupungin unohdettu muukalainen

Viikko sitten turisin kuinka tuli rahdattua levy-alesta rankka pino vinyylilättyjä. Pikku hiljaa ollaan ehditty sitten plaraamaankin. Yhden euron kappalehinnalla ei juuri voi rankkoja klassikkoja odottaa, mutta… katsotaas.

Kuten hyvin tiedetään on maailmassa duunattu musaa niin että ähky on selviö, eikä yhden elon aikana ehdi kuunnella kuin murto-osan. Paljon siis menee förbi. Enin osa varsinkin nykyskeidasta myös ansaitsee totaalisen unohduksensa, mutta runsain mitoin jää huomaamatta hienoa kamaa. Niin kuin nyt vaikka tämä nivaskasta löytynyt herra John Miles ja hieno albumi Stranger in the City.

Ei heppu toki mikään uppo-outo ollut. Hyvinkin muistin tuon lätyn tunnetuimman raidan »Slow Down», sitähän hinkattiin aikanaan diskoissa ja olipa se jollain kasetillanikin. En juuri stygeä silloin digannut, niinpä odotukset olivatten aika alakantissa. Ei kai sentään jotain samanlaista…

No ei, ei ollenkaan. Sen sijaan kyllä odottamatta melko hätkähdyttävä deja vu. Eteerisen kauniin nimibiisin alkaessa oli kuin olisin paiskautunut päistikkaa takaisin 1970-luvulle, Puutarhakadun kämpän olkkariin. Väreet menivät. Arvaanpa, että broidillani on silloin ollut tuo levy, ja olin sen vain tyystin unohtanut. Aika huimaa… kuten Juice arvatenkin sanoisi.

Jätä kommentti