Lättyostoksilla, uusiks

Tällä kertaa oli todella kiire, joten mitään tappolevyjä ei ollut aikaa kaivella.

Enemmän olikin kyse tyypillisestä jutusta. Kun niitä ziljoonia pinoja hypistelee ja joutuu valintoja tekemään, jää monesti jokin vaivaamaan: että miksi en ottanut sitä tai sitä. Yleensä on sitten pakkomielteisesti palattava hakemaan se-joku, koska muuten kävelisi päiväkausia ympyrää.

Nyt oli kyseessä Creamin live-levy. En Creamia pahemmin diggaile (lisäksi levyssä oli rankka naarmu), mutta kun ei sitäkään hyllystäni vielä löytynyt eikä ajatus rauhaan jättänyt… kassiin siis ja muutama tykö.

Heti kai voi sanoa, ettei live-Cream tule kulumaan. Akti on aikanaan varmaan ollut kermainen, mutta enää ei hetkauta. Viileää virtuositeettia. Lämpö ja intohimo puuttuu. Mutta nyte on Cream hyllyssä, ehh. Mitäs vielä kaivataan… ainakin Elvis, Bowie, Zappa, Who, Jethro, Dusty, The Band — noin alkajaisiksi.

Seuraavaksi City Boy ja Young Men Gone West. Punk-vuodelta 1977. Mitäs tästä nyt sanoisi; että pari bändin levyä on ennestään eikä niissä juurikaan ole hurraamista. Eikä ole tässäkään. Progressiivinen Smokie? Vara-Queen?

Kaikkea ikään kuin on, koukkuja ja melodioita ja kertsejä. Osista vain ei oikein synny mitään. Bändin koko tuotannosta saisi ehkä kelvollisen kymmenen biisin kokoelman. Arvaan silti, että stadionmiljonäärien lisäksi punkhemmot halusivat pyyhkiä stagea juuri tällaisilla hymistelijöillä.

Jätä kommentti