Lättyostoksilla, taas

Mutta nyt, servetit ja hopeat esiin ja Zappaa lautaselle. Hieman sekavin odotuksin siis. Vaan ei hassumpaa. Ei pahempia sekoiluja ja muutama hyvän tuntuinen biisi. Klassikko on tietenkin »Why Does It Hurt When I Pee», joka tuo mieleen toisen nerokkaan vedon »Don’t Eat That Yellow Snow». Kyllä tätä kuuntelee. Zappa-puristeille ehkä velttoa löysäilyä, mutta noviisille jopa hyvä aloitus tutustua maestron tuotantoon? Hmmmm, yhden kuuntelun perusteella, ***½.

Ja sitten Pink Floydin tupla. Mielenkiintoni Pinkkareihin lopahti joskus 1975. Silloin ilmestynyt Wish You Were Here oli vielä klassikkoainesta, mutta sitten… No en muista, mutta joka tapauksessa en ole tätä Muuria koskaan kuullut, sinkkuhitti poislukien. Olikos niin että vastaanotto oli aika ristiriitainen; tästäkös kiekosta se Waldemar Soundissa pudotteleiksi jotain tyyliin »Roger Waters Recording Band»?

[No, kuunnellaanpas ja palataan asiaan, puolitoista tuntia, ehh].

Jaahas, maratoni takana. Kohtuullisen kokoinen pettymys. Tyypillistä pinkkaria tarjolla; kauniita melodioita, efektejä, majesteettista kitaraa, KAIKKEA. Punainen lanka vain tuntuisi olevan kadoksissa. Nimistygeä lukuun ottamatta killerpalat puuttuvat ja kaikki on muutenkin turhan tuttua (huttua?). Mahtipontista, tyhjää tilutusta. Ehkä kaksi levyä on liikaa? Ehkä paranisi lisäkuunteluilla, mutta kun kiinnostus ei heräile. Sitä paitsi, molemmat levyt ovatten puhkisahattuja ja ritisevät rankasti. Dammit.

Jos yhdellä sanalla pitäisi… tupla on yksinkertaisesti tylsä. Sorry, ehkä missasin jotakin. Yrityksestä ja wanhoista meriiteistä *** otavaa. Tai ei sittenkään — heti kun muistan mitä kaikkea tuoretta ja energistä tehtiin vuonna 1979, niin lopulta vain **.
Blah. Olivatkos ne punkkarit todellakin näin oikealla asialla…

Puoliksi jees. Huonomminkin joskus mennyt.

Jätä kommentti