Vinyylilevyjä käpälöitsemässä

The Carpenters: The Carpenters [1971]

Pahempi aloitus. Mitäpä tästä silkasta campista enää voisi irrottaa. Kaunista on, pirun kaunista, niin HITON kaunista! No ei, en oikeasti kyennyt kuuntelemaan kahta ekaa biisiä enempää. »Superstar» on kyllä hieno sävellys ja kenties joskus illan hempeinä hetkinä ja… äää… ei prkl!

Ekana ja vikana tästä combosta tuleekin aina mieleen se kulunut tsoukki, jossa delannut huippumuusikko pääsee taivaalliseen orkesteriin. Gubbe ei voi uskoa onneaan: kitaraa runkkaa Jimi, mikin varressa kähisee Janis, ja kovia tyyppejä riittää. Musiikilliset orgiat! Kunnes äijä tulee vilkaisseeksi rumpukioskia, siellä kyyhöttää: Karen Carpenter.

Chicago: 19 [1988]

Chicago taisi tehdä joskus ammoin (1969-1973?) suht merkittävääkin kamaa, tuolla jazz-rockin yms saralla. En ole niistäkään koskaan pahemmin innostunut; turhan tuntuista tiluttelua.
Tätä levyä ei hetikään uskoisi saman bändin tekemäksi. 80-luvun jöötiä. Ei kiitos, eka puoliskosta kystä kyllä.

Darts: Darts Attack [1979]

Näitä tikkailijoita diggailin kovastikin 70-luvun lopulla. »Daddy Cool» oli kova sana Turun discoissa ja etenkin »Too Hot in the Kitchen» oli aika hillitön veto. Kun tällä (»vitsikkäästi» nimetyllä) albumilla vielä on tuottajana ja sovittajana häärinyt muudan Roy Wood, oli lupa odottaa muikeaa meininkiä.

No jaa. Doo-wop hoituu ihan mukavasti, mutta jotakin uupuu. Valittu matsku (Woodin suosikkeja?), on turhan tasapaksua ja kipinä ja innostuskin tuntuisi hiipuneen. Kolmosen lätty. Juu, enemmän odotin.

Jätä kommentti