Kupittaan jäähalli – muistojen kultaama

Ja ne pelaajat! Mitä ovat nykybroilerit, nämä laamaset, hulkkoset ja lassilat Oikeiden Starojen rinnalla… jo nimet ovat toista maata. Kari »Mamo» Torkkel, jolla oli legendaarinen ranneveto. Hannu »Hantta» Luojola, joka otti kovaa ja harrasti tempauksia. Pentti Vihanto, jonka kukkakeppibodi heilui useimmiten oikeassa paikassa eli sinisellä jatkamassa »Pappa» Lindströmin loistoavaukset »Pärre» Leppäselle (kröhöm), joka käväisi läpiajosta heittämässä kaapin. Ja tietenkin »Upi» Ylönen joka nollasi hyökkääjät, normaalikokoisilla varusteilla.

[TPS–ässät, kokoonpanot kaudella 1970–71] Ja olihan niitä äijiä Tepsilläkin. (Vuosien myötä siirryin itse asiassa kannattamaan molempia seuroja). Nuori ja nopea laituri Juhani »Tami» Tamminen, joka mahtui vielä ovista ja jonka ranne veti vertoja Torkkelille. Lasse Kiili, jonka feissi oli kuin pakanamaan kartta; puhuttiin »200 tikistä», jotka tulivat aikana, jolloin veskareilla ei ollut kasvosuojuksia. Seuran ilmentymä »Numppa» Nummelin, joka piti tasonsa illasta toiseen, osasi kaiken tarpeellisen eikä koskaan luovuttanut. Kuntoihme ja harvinaisuus eli puolustava nero Rauli »Rinty» Tammelin, joka pimitti ja turhautti kaikki starat Vellua myöten. Lahdesta tullut voimalaituri »Benkku» Wilenius, joka loisti kulmissa ja teki myös ratkaisuja.

Ja tietysti vielä lopuksi ensimmäinen varsinainen lännen ihme: Robert »Bobby» Lamoureux, joka teki jäällä kaiken toisin. Selitti ja iski kasseja, selitti ja asui boxissa, selitti vastustajat raivoon, selitti seisoen keskellä kaaosta jossain kulmissa! Vähän siis kuin Mölli, mutta Bobby antoi takaisin luuvitosta ja löytyi useimmiten kasan päältä, vino virne naamalla. Ja saattoipa kanukin bongata myös Härmän Helmen baaritiskin takaa huurteista jakamassa. Se oli sitä aikaa. Hieman hämmentävää.

Kaikkea tuota siis tuli nähtyä legendaarisella Kupittaalla. Ja vasta päästiin jonnekin vuoteen 1972, avojään aikaa edelleen. Tekojää katettiin, vuosien jahkailun jälkeen, vihdoin vuonna 1973. Pitänee tehdä pyhiinvaellus paikalle ja kenties muistelutkin jatkuvat.

Mutta nyt: kiitos Kupittaa. Muistot eivät hälvene.

PS. Ah, iloa. Hesassa, HIFK-Lukko, 2–4 [50:01]. Jess!

2 kommenttia artikkeliin ”Kupittaan jäähalli – muistojen kultaama”

    • Niinpä taisikin olla — katto kyhättiin ensin. Se vaihe on häipynyt mielestäni. Taisi olla juuri siihen aikaan runsaasti (muita) aktiviteetteja. ;)

Jätä kommentti