Finni perfektionisti

Ihanaene päev koittavi Uittamol, mutta kukapa kiinnostuisi. Compnisti tuijottaa ruutua kaiheja ja rannetuppijumeja uhmaten. Näppis kolisee.

Biisien sanoja naputellaan ja skannaillaan. Aika helkkarinmoinen duuni. Tai ei ehkä olisi, mutta sisuksiini kauan sitten koteloitunut perfektionisti teettää lisäpuuhaa. Sanoituksia (niiden virheitä) pitää ihan väkistenkin korjailla. Säveltäjät ja sanoittajat tarttee muka kaikki tarkistaa. Ja lopuksi ylöspano eli txt-filujen typografinen asu vaatii säätöä; silmän pittää levätä, kertsien erottua, nimet versaalilla. Outo vaiva.

Perfektionismi. Täydellisyyden tavoittelu. Mistä semmoinen oikein kumpuaa?

Jaa-a. Meidän suvussa kyllä kulkee sen tapainen lausahdus kuin »Pist paska assial ja tee itte peräst!» Huonosti tehtyä joutuu korjailemaan. Mutta ei minulle kukaan siitä maksa, että viksu © -merkki ilmestyy levyhtiöiden nimien viereen tai banaali -merkki muuttuu em-dashiksi. Muutenkin, ne sanoitukset voisi ihan hyvin lätkäistä ilman mitään modifiointia tai stilisoimista. Jos joku haluaisi itse muokata niin siitä vaan. Ei minua tilille vaadita. Mutta ei, en minä halua päästää handuistani huonoja tekeleitä. Laatua kohti, edes.

Tahdonpa arvata, että moinen puuha on kovin suomalaista. Italialainen tai espanjalainen perfektionisti? No niin. Kenties nuori kansakunta, pääosin muiden vallan alla elellyt, kantaa kollektiivisessa tajunnassaan jotain oikeintekemisen riippaa. Ei uskalleta jättää asioita puolitiehen, kammotaan seurauksia, oikeita tai luuloteltuja. Mutta voisiko kaukaa nähdä tarkemmin? Erottaa metsän puilta? Mitä sanoo asiasta muudan Roman Schatz?

Jätä kommentti