Lättyostoksilla

Seuraa salainen poppisperversioni: Anneli Pasanen! Nevörr höördd? Ei se mitään, kestän kyllä ja annan sorry. Sensuääninen Pasanen oli tähdenlennokas, joka 1970-luvun lopulla tekaisi muutaman albumin ja sitten häippäisi. 1980-luvun kevyt kambäkki kuihtui sekkii. Harmi, sillä kunnon tuottajan johdolla olisi voinut syntyä paljon — ääntä löytyi.

Minä rakastuin Anneliin (pyytämättä ja se tuli minulle yllätyksenä), kun kuulin hienon stygen »Sierra Nevada». Intin harmaissa Pikkustani ja lomia haikaillessani olin erityisesti otettu riveistä »Jos tahdot hellyyttä vielä sä saada/kastele Sierra Nevada.» Olisin kyllä ruutannut, kybällä. Albumin on valitettavasti pilannut tuottajana (hah) häärinyt humppahutun keisarinna C.  Johansson. Mutta ei se mitään. Minä edelleen vaeltelen vuorille letku tanassa.

No sitten Ameriikan kirkkoherkkuva — Mahalia Jackson. Madame Jacksonia ei juuri kuule missään, mutta sen tiesin että gospelin puolelle mennään. Hmmm. En osaa tästä paljoa sanoa. Pitää kuulla. Sielukkuutta on kehissä tavalla josta annemattilat voimattomina uneksivat. Iltamusaa, ehkä vähän ennen kuin Mr. Sandman ehättää. Ja ainakin tämän voi asetella taustalle kun muudan alabamalainen Unto Jutila avaa arkkunsa Maikkarilla. Jaa, sekö loppui jo.

Ja mitäs vielä… juu, eräs David Bowie ja albuminsa Let’s Dance. En koskaan osannut intoilla hran 1980-luvun kamasta, se oli jotenkin… pliisua ja kaupallista. Hä? Vieläkös joku muistaa semmoisen kirosanan? Hittituubaa toki löytyy. Nimibiisin lisäksi vaikkapa »China Girl», josta tehty »kohuvideo» pyöri sekin voimasoitossa videovillityksen vuosina kilpi-ja-miekka. Mittaamaton olikin pahennuksensa. Taisi tumma tussu vilahtaa ja Ameriikan kukkahatut  — joilta mainittu lisääntymisväline tunnetusti puuttuu — sekosivat.

Those were the days, mutta tälle musalle kepeet mullat.

Jätä kommentti