Imago ja brändi ja bone5

Suomella on Pohjoismaiden heikoin imago

Suomi on sijoittunut 18:nneksi maamielikuvaa käsittelevässä tutkimuksessa.

Kaikki Pohjoismaat sijoituivat Suomea paremmin tutkimuksessa, jossa selvitettiin maamielikuvaa 50 maan osalta. Korkeimmat arviot Suomi sai ruotsalaisilta ja venäläisiltä, alhaisimmat Latinalaisesta Amerikasta ja Afrikasta.

Ulkoministeri Alexander Stubb asetti valtuuskunnan pohtimaan Suomen maabrändiä eli Suomi-kuvaa. – –

Et kyl o sit kauhhia, äkki säkki päähä. Eik mee taaska tykätty pälättä small talkki? Jääkarhukki vaelttava erelles on the Main Street. Ja tot helvatis, at such a speed — VALTUUSKUNTTA!… :oops:

Suomi on työpaikkakiusaamisen kärkimaa

Viidesosaa suomalaisista on kiusattu työpaikoilla. Naisia kiusataan enemmän kuin miehiä.

Suomalaiset ovat sekä eurooppalaisten väkivaltatilastojen että työpaikkakiusaamisen kärjessä, kertoo ylitarkastaja Olavi Parvikko Sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosastolta.

– Ne kulkevat kohtalaisen paljon käsi kädessä. Voi syntyä tällaista väkivaltakulttuuria, väkivaltaan suhtautumisen tai huonon kohtelun kulttuuria, selittää Parvikko. – –

Hey, me hakata others! Eiko siis, smileyki hyytys. Where is tö valtuuskuntta now?

12 kommenttia artikkeliin ”Imago ja brändi ja bone5”

  1. Ei ne sit enää puhu suomalaisista puukkojunkkareista. No suomalaisten itsemurhat ainakin on kuuluisaa plaatua, vaikka Japani alkaa parantaa asemiaan.

    Tottapuhuen olen sanonut pitkään, että suomalaiset eivät osaa mainostaa itseään. Otan esimerkiksi Fiskarsin. Sen tuotteet ovat hyvin esillä kaupoissa, mutta ei siellä näy flakua eikä mainintoja mistä tultiin. Japsit lykkää halpaa ja kelvotonta Fiskarsin mallista saksia. Kenkä ei tiedä, mistä kukin tuli. Rapala vieheet etc. hyvin tunnettuja ja arvostettuja. Paljonks toi maksais panna lipun kuvaa? Sinä Jary, alan ihminen . . .

  2. # – – Sinä Jary, alan ihminen . . .

    Mutta kun, minä vihaan kaikkea mainostamista… :smile:

    Tottapuhuen sanot totuuksia. Finni ei osaa nostaa nokkaansa, ainakaan yenkkityyliin. Itse pidän semmoista vaatimattomuutta hyveenä, mutta firman olisi tietenkin hyvä saada kamaa myydyksi…

    Jos taas tuote käy kaupaksi, niin onko yritykselle järin väliä, mikä maa ja mikä valuutta? Nokian halossa Suomi-lippu? Noo, sen verran olen patriootti, että siistiltähän toki näyttäisi, he.

  3. Joko taas on aika kieriskellä tuhkassa: afrikkalaiset ja eteläamerikkalaiset eivät pidä meistä. Toisaalta uutiset tiesivät kertoa, että suomeen pyritään laittomastikin esim. nigeriasta. Tällaiseen maahan, missä asuu kammottavia ihmisiä? Kyllä nyt taas se ikivanha suomalaisten itsetuntojuttu nousee mieleen. (Suomalainen seisoo korkeasaaressa apinahäkin edessä ja pohtii tuskaisena, mitähän tuo apina minusta ajattelee?). Utukka taas tekee kyllä terävän havainnon: emme osaa tehdä suomesta brändiä. Se on vähän niin että ”mulla olis tämmönen tuote. Osta tai ole ostamatta”.

  4. *hekottelee*

    Juu, kannattaisi vähän katsoa mihin maahan on tunkemassa, ehh.

    Nämä brändijutut ovat hieman kyllä… siis että riippuu vähän… Wigwamilta kai brändi uupui, niin myös maailmanvalloitus. HIM-orkesterilla brändiä riittänee jaettavaksi. Mutta kumpaa kuunnellaan 30 vuoden kuluttua? :P

  5. Kun menen ”paikkoihin” ja avaan suuni, niin hetken päästä mulle sanotaan: What a lovely accent, is it German? Where are you from?

    – I’m from Finland.) Fissaan äffää, ettei luulla ”England”.

    – Oh, really! How interesting!

    – Do you know where Finland is?

    Kaverin silmät menee harmaiks.

    – Weel, it is between Sweden and Russia.

    – Oh, I know Sweden. (Ruskiesta se ei ole varma)

    Ja tässä vaiheessa toivon, että jääkarhutarinat unohtuisivat.

    Keski-ikäiset tietävät historian kirjasta, että Suomi oli AINOA MAA, JOKA MAKSOI SOTAVELKANSA USALLE. Ja sen kullessani paisun ylpeydestä! Minun Suomeni!

  6. Voin hyvin kuvitella tuon keskustelun. :smile:

    Mutta tuossa näkynee myös eräs perustava ero. Vaikka ameriiikkalainen ei oikeasti tarkoitakaan »interesting», niin osaapa ikään kuin käyttäytyä kuitenkin, pientookata. Finni ei tuohon kyllä taivu. Se menee pikemminkin, että »et sitten ole suomea viittiny opetella?» :P

    Juu, kantsii olla hyvinkin ylpeä siitä että suomalaisilla on (ainakin ollut) selkärankaa, ja sana pitää. Tosin olen aikuisena päätynyt epäilemään, että moni ns. sivistyskansan edustaja on nykyisin alkanut kääntää tuotakin nurin niskoin. »Ne hullut maksoivat velkansa, me fiksut luikertelimme pälkähästä.»

Jätä kommentti