The Beatles remastered

Koko Beatles-tuatanto o taas kerra vempautettu. Korvakarkki, niinko. Mut tarttek mää tommotti?

Täsä ei tiätyst ol mittä uut. Jo 80-luvul lätyt veivatti CD-kikkaroiks, sit ne tairetti masteroirakki ja 90-luvu lopus ilmestys se Anthology — erilaissi versioit ja keskenerässi verätyksi. Ei kiinnostanu. Mut äskö tuli rariost prokrammi, misä hra Jake Nyman ja kumppanit pälätti assiast ja määki rupesi uurestas funterama. Joskos sittekki.

Suurt hinku ei sunkka ol. Mul makka raarit vinylit hyllysän enkä muut tartte. Soitin ne kaik läpitte tosa viis vuat takaperi ja kyhäsin jokasest arvottelunki. Omavarassi olla.

Tarttis ol joku pointti. No… Jake sanos et ne loppupään platat, Revolverist ettippäi, voisis kuulosta TOSI erilaissilt ko vinyli. Teknikka kert ei sillo pysyny peräs, ja iha kaik hianouret mitä studios väännetti ei kuulu vinylil. Jahas!

Mää ole, ko aikuseks tulin, ain ajatellu, et hyväs kappalas täyty ol kaks assia: a) se tartte voira soitta akustisel, b) sen täyty kuulosta hyvält matkararios taik kasettimankas. No jaa. »Magician’s Birthday», »Lazy» taik »Pinball Wizard»… myännetä. :) Mut niinko ylensä. Mää kuunteli aikoinas kälysest mankast ilma proplemeit Dark Side of the Moonin ja Thick as a Brickin, ja tiätyst Beatlesit lairast laitta. Nii et. En tartte HIFI-jutui mihenkä.

Sitäpaitti, lätyi o ainaski 12 ja kikkaran hinta vissi luakka 100 markka. 1 200 mk. Ei helvatas…

Mut jos koklais. Ostais vaik Pepperin ja ihmettelis. Siit vois varmast päätel olsiskos muitte hommamises yhtikä tolkku. Vinylit o vinylei, nii kauva ko mää heilu, mut jos joskus heikkon hetken sit… *hähhäh*

4 kommenttia artikkeliin ”The Beatles remastered”

  1. Tyyli? Uittamol vai! *käkättä*

    Juu, vinylit sunka mihenkä… ja järkiki kulkke klimpeis niinko tavalisest. Vast nyte honasi et mitä helkatti mää simmosil tonnin CeeDeil. Pöyräl makka halpis japsivehje… :lol: See ja sama mitä siin veiva, lainaston kikkaratki joka kolmas hirttä kines. Mut tuli ny kälätetyks tostaki lämpimikses. *heg*

Jätä kommentti