Söndaagin huuhailua

Ketuil vähäse valus taaski. Mutko Iso Kirjaki sanno, et muist pyhittä. Nii et.

Totta jos jutella, ni irroti kylläki: sotki filon kans (ykköösel erelleski) toispual jokke, Läntisel karul. Mut siit joku toine kerta.

Hyllyrojektos etene. Vähä *wirn*.

Planeerinki o valminas — mist mihe ja misä järjestykses ja siltappa. Paree onki hiukka funderat enne ko traija 4 000 opjekti mihenkä. Tyhjä korneriki ruppe olema koht empti. Soffa olen kans »kaupannu», sukulaissil, etei tarttis kuskat Ekotoril ja viäl maksakki. Nahkasse tuli aikoinas pari piänt vekki muutos, ja vaikkei ne juur kettä haittakka, ni luule etei otet ilmaseks. Kuski ja kinneriki o alustavast varattu, etei muutko toimeks.

Eilä tapahtus kans hippase nolo juttu. Ä tuli käymä, ja kert tila mene tyrkyl, ni usuti hänt ottama olkkarist toisen pöyrä. Hetke pääst honatti, et se onki mun pappa-vainaan tekemä, ja tasan yht vanha ko mää. Simmoneha kuuluis Ä:n kämppä, häne isäs tekemä, mut mää ole sitä roikottanu kämpissän ainaski 25 vuat. Vähäks oli niska kretliinil. Syytkä en ossa toho sanno. Olsiskos Ä:n luukus tullu joskus ahrast ja mää ole sen ottanu »väliaikasest»… *flush*

Et puuhamist olis tiaros kyl. Sinäns ei urakka ny mikkä kauhia ol, kunha saa ensiks vanhat rojut heivattu. Kanttamist riittä hurumykke, mut matka o lyhkäne. Eikä täsä mittä pakastimi ja pesukonei onnneks mihenkä kiskot. 20 lätty kerrallas ja siltappa.

Mää ole tunnetust huano tekemä, jolsei ol inspist. Katotas huame.

2 kommenttia artikkeliin ”Söndaagin huuhailua”

Jätä kommentti