† Sauli Isokoivisto

Keväällä 2012 kantautui korviin ikävä tieto. Ensimmäinen jengistä veks. Sauli Isokoivisto.

Teinarijengi ei ollut koolla pilattu, neljä siihen riitti. Japi, KooKoo, minä — ja Sauli. Tai »Masu», kuten lemppari kuului.

En tiedä mistä se oli peräisin. Eikä taida olla selvillä, miks just se meidän känki jotenkin kokoon kasaantui. Kenties startti oli, kuten hetkessä elävien aina, silkka sattuma. Ainakin sentapainen oli originaalisakin elinkaari: 15-veestä täysi-ikään, kolme vuotta. Mitätön aika — koko elämä.

Lähtökohta arvatenkin oli koulu, Veitenmäen yläaste. Kaikki sattuivat sinne. Samaan aikaan, osin samalta seudulta, osin muuten vaan. Japi, KK ja minä, suht lähekkäin Littoisissa; Masu Voivalassa, jo suht kaukana. Eikä meillä ennen yläastetta isompaa säpinää ollut, muillakaan. KK oli tuttu, samaan aikaan Ristikallion ala-asteella, Japikin kai sinne päätyi joskus viidennellä, mutta muuten. Masusta ei tiedetty mitään. Japillakin omat kuvionsa Hiiskanmäessä. KK vaikutti Nunnassa. Minä kuikuilin Lähteenmäessä. Tuo oli osapuillensa tilanne 1965–1971.

Juttu muuttui, alkoi kehittyä, yläasteella, 1972. 12-vuotiaat pikkumurkut, turvassa eläneet, muuttuivat 13-kesäisiksi, karvoja… no niin, mitään kysymättä. Tyrkättiin viiden kilometrin päähän, täysin uuteen maailmaan. Yläaste. Mokukaste. Help…

Minä huomasin istuvani Masun kanssa vierekkäin. Synkkasi. KK oli rinnakkaisluokalla. Japi kait myös. Tarve oli johonkin kuulua. En muista yksityiskohtia, mutta kuinka ollakaan oltiin kohta kimpassa kaikki neljä. Piti löytää mesta, sen tarjosi Japin faija. Vaatimaton varasto, meille Taivas. Rajoitteita ei kyhätty, kunhan tolkku säilyi. No. Oleellista oli, että Masukin alkoi ruksuttaa (kadehditun) Solifierinsa kanssa paikan päälle, harva se ehtoo.

Masu oli bestis, so to speak. Kumpikin pelasi futista, palloilulajeja myös. Ja luvalla sanoen, poiketen meikästä, Masu oli lahjakkuus. Paikallinen KaaPo oli startti, mutta hyvinkin äkkiä heebo löysi itsensä TPS:n junnuriveistä. Samoissa maisemissa esmes JP Jalon kanssa. Se ikäluokka löytyy fotona, TPS-historiikista.

Masulla olisi ollut ihan oikea ura tarjolla. En tiedä mitä tapahtui. Oletan, että jollain tapaa kyse oli 1970-luvun mentaliteetista, etenkin kehnosta henkisestä tuesta. Kundille ei sanottu, että olet hvetin hyvä, panosta, anna mennä! Tai ehkä porvariseura TPS vaati jotain, mihin perhe ei voinut vastata, tai… ehkä motivaatio katosi.

Niin tai näin, Masu käveli onnensa ohi. Huomaamatta tai muuta voimatta.

Futis kuitenkin jatkui. Kun tuli puhetta, tyrkytin muuta, siis jengiä. Seurauksena pelattiin yksi kausi kimpassa Kaarinan Reippaassa. Pyttyjä ei nosteltu, mutta muistan miten Masu iski jossain matsissa hienon häkin 1–0 (turpiin tuli luokka 1–7). :o

Mutta noihin aikoihin tapahtui sitten jotain hienoa, ja myös ratkaisevaa. Masu rakastui. Vieläpä naapuriini. :)  No, se johti äkkiä siihen, että äijä häipyi. Muut kuviot. Omat kuviot. Lopulliset kuviot.

Ei voi syyttää.

Siihen kuitenkin loppui jengi. Rakkaus ns. vei Masun, ja KK:llakin oli oma B:nsä. Kämpillä kyllä pyörittin vielä satunnaisesti 1974–1975, mutta pointti oli mennyttä. Masu etenkin eksyi paikalle enää harvemmin, varsinkaan kera rakkaansa.

Seurasi pitkä paussi. Masulla oli perheensä, ynnä muunsa, tyypeillä kuvionsa. Niin se käy.

– – –
Hullulla 80-luvulla sitten hieman herättiin, oisko ollut 1987. Meikä järkkäsi Lausteen kämpille miittingin, kaikki neljä äijää. Oli aika mieleenpainuva kälätys. Naapureilta leijaili luukusta kuitti… :b

Ja vielä kerettiin yksi. Bauttia 1997 järkättiin kaikki neljä äijää keskustan whiskybaariin. Pakko sanoa. Masu oli silloin jotenkin daun. Toki itsekin. Eleltiin huonoja aikoja. Sittemmin ei enää nähty.

Masua jää ikävä, ISO. Oltiin hengenheimolaisia. Duunailtiin samoja juttuja. Fiksu ja mukava tyyppi, ikinä ei mitään kränää.

Jokaisella on lähtönsä. Kiitti puuhista, Masu. R.i.P.

Jätä kommentti