Alppu kepittää

Söndaakeni o valunu velttoilles, seljälläs. Plarate. Syäre. Liäväst naputelle, quizii fiilate.

Luennas o ussemppiki opus niinko tavalist o. Eilä ehtool vaiheti, kaiveli tiileskiven, Albert Järvisen elämäkerra (Johnny Kniga, 2010). Kirjavinkit-arvostelu sanno sitä »lähes ’raamatuksi’», enkä pist vihta. Vaikuttava o.

Mr Järvinen oli tiätyst mun nuaruures Iso Äijä. Teinaripumppu veivas häne ja Ganesin kappaloit, pari keikkaaki vahratti. Mut… täyty jatka. Äske tuli nii tyrni kohta et katkes. Sivul 134 meina siteerata Söösikin nummeroo 3/1975, misä muudan missukka Anne Pohtamo (!) arvostele AJ:n ja Ganesin sinkut… *kiessus*

2 kommenttia artikkeliin ”Alppu kepittää”

  1. Ainut, mikä munt harmitti, ol se, ett oikkiastas tosa enemmä puhu muut Alpus ko se ittestäs. No siin on tiätty omat syyns, mutt kummiski. Ja loppujelopuks musapuali tuntuis jäävä iha pikkise vähemmäl… noin niinku loppupeleis tuli semmone olo. Vähä sosiaalipornonki pualel mennä jossai vaihees. Remuki paras puhuma huimeist ;)

  2. —–>  Polga:

    Voipi ol juu. Mää ole nafti pualesvälis, välil tunttu etei fookkus oikke pysy… et onk tämä ny Alppu-, Paavone- vai Remu-stoori? Ajankuva ja taustoi kyhätä kyl hualel. Koitettu liikka, tö ultimate? <grin>

Jätä kommentti