Chirpy chirpy tweet tweet

Otin selvää, kokeilin ja taidanpa ryhtyä. Twitteriin, visertäjäksi.

Tokhan sitä jo aiemmin vilkuilin. Eka tweetinkin läiskäisin jo maaliskuussa 2011, ja ennen kuluvaa viikkoa niitä oli kasassa luokkaa 50. Satunnaisia silti vainen. Koko juttu oli sitä paitsi suojatussa tilassa, mahd. »seuraajan» piti rekisteröityä. Tahdoin tutustua, mutta pitää itseni erossa ongelmista. Ikävä kyllä juuri se »seuranta», reagointi, on olennainen osa, ja niinpä juttu ei edistynyt mihinkään. Kunnes männä viikolla, liki sattumalta, lainasin Maija Haaviston opuksen Näin käytät Twitteriä (2009). Alkoi usva hälvetä…

Twitter voidaan määritellä useilla tavoilla. Minä koen sen olevan tiiviste, perinteisen tekstiviestin (SMS) ja blogin välimuoto. Joukkotekstari. Tweetti eli »txtari» voidaan lähettää kompuutterista tai älyvapaakännystä. Merkkimäärä on txtaria pienempi, 140 (160). Sinällään passeli. Se riittää hyvin sellaiseen pikku läpätykseen, josta ei blogijuttua vielä synny, mutta jotain tekisi mieli sanoa; vaikka virke. Tai virke 5-20 kertaa päivässä. Voipi se olla vaikka [Haavisto: kirjan kansi] päiväkirja tai ideapankki, tosin tweetit ovat täysin julkisia, kuuklenkin varastoimia. Hiljaa siis mäessä.

Tweetteihin voi vastata, niitä voi välittää (retweet), kuvia voi linkitellä, samoin linkkejä. Pientä, kivaa, antinaamatullista.

Pari päivää olen nyt opustanut ja testaillut. Hyvältä vaikuttaa. Ei ainakaan yhtään hullummalta kuin bloginaputtelu — erona on vain sanamäärä. Itse asiassa ne tuntuisivat täydentävän toisiaan mainiosti. Blogissa voi laveerata lateksin lailla, tweetissa tiivistys on taidetta. Minulla on blogissani useita satoja luonnoksia ja ne ovat juuri tilanteen seurausta. Kun pika-idiksille ei vielä löydy lihaa luiden ympärille, on ne heivattava odotuslooraan ja sinne ne tuppaavat jäämään. Twitter on ratkaisu. Fiilarit ruuduttuvat fresseinä, ja toisinaan niistä myös poikii isompia juttuja jatkossa. Syödään ja säästetään, kakku.

Mitään erityisen negatiivista en ole huomannut. Tweettaus tapahtuu pääosin omalla nimellä, sikäli ei siis ole tietoturva- eli salaisuusongelmia. Spämmiä ei pahemmin näy, itselleni on tupsahtanut yksi. Ainoa varsinainen propleemi on sama kuin netissä muutenkin, eli kantsii tod näpytellä selvin päin. Tweettaus tuntuu erittäin hämäävästi sisäpiirin puuhastelulta, mutta sitä se ei ole. Huolekas Pomon tweettiturpaanlaitto on ikävästi hakukoneessa, dagen efter.

Pari ha-ha-hauskaa piirrettä tulee vielä mieleen. Naamakirja-huuhailuhan seikkailee osin samoilla tanhuvilla, lähempänä sentään blogia. Vaan kas kummaa. Ainakin ne Naamailijat, joita olen puolivahingossa vilkuillut (ehkä parikymmentä), väsäävät siellä pääosin ihan ilmeistä twitter-kamaa. Lauseen parin small-talkia, kuva- ja muita linkkejä. Härdeli on kuitenkin n. 100-kertainen. Mutta jos tykkää-napista, mikä olen sanomaan. :)

Paras kamuni puolestaan tylytti, kun männä vuonna ehdottelin Twitter-kokeiluja. »Älä ny naurat. Mitä vaddu mää muka simmosel tekisi!?» Po. hralta silti valuu tasaisen epätasaisesti muutaman virkkeen vitsejä, linkkejä ja vastaavaa hälyä. Sähköpostissa. BG

En siis intoile, lähinnä suostun. Ryhdyin baitöwei tweettaamaan enkuksi (tai ehken enkkua 70, finkkiä 20 ja turkkua 10 %). Pitää yllä kielenkäyttöä. Sopivan alkeellisesti. Olen myös ymmärtänyt ettei Twitter ole kovin suosittu Suomessa. Siltä näyttäisi. Kaikki tähänastiset »seuraajani» ovat ihan jossain muualla.

Lykätään loppuun Twitter-esmi, pateettisia tavoitteleva tunnelmapala. Naputtelin sen kauppatorin penkillä ip, pikana.

Jari Leppänen @MacJary

#Turku On the Market square. The heart of my hometown, Turku. Fresh fish, vegetables, hot sun and smiles. BIGGGGG ice-cream. »Summer time.…»

Kehnosti taipuisihe blogijutuksi. Kässäri?

Jätä kommentti