Värillinen viiva

…piti käydä riipustelemassa. Tokkona tarvetta värin väriä mainita. Ruiskaunokin sinooberi se EH-KÄ ei aivan ollut.

Kuinkas kaukana se viivakoppi Kiannon klassikossa olikaan… Ihanko kylille piti tallustaa, vai paikallinen, työväentalollinen torppako silloin riitti? — Äsken taisi olla vajaa kolme kilometriä, suuntaansa. Kolme valui varttejakin. Passeli ehtoolenkki. Nippa nappa pakkasta, viisi senttiä valkoista. Ei mitään syytä laistoon.

Sen verran kai voi raotella reppua, että olen alkanut radikalisoitua. Jehh. Ehken nyt peistaile naulapommiohjeita tai hiplaa tuplapiippua, mutta malttini on koetuksella. Onko hyötyä roikkua demossa, kun se on näin hvetin näennäistä kuin nyt. 2000-luku, tähänastinenkin jo, on tyystin tolkkua vailla. Ihmistä vedellään kölin ali täysin surutta, rangaistuksetta. Jos kansakoulussa olisi kyselty »Mitä ajattelette elämästä 2000-luvulla?», olisi varmaan hupaa lukea vastauksia. Elossa vielä, me vai? Kommunikaatio, ajatuksen voimalla? Elämästä niinku millä planeetalla, opettaja?

Ei olisi voinut kuvitella 1960-luvun lopulla, että ajatus olisi kateissa. Ällistyttävää. 45 vuotta riitti.

Vielä tällä kertaa vedin viivani. Enää en ehkä usko, että tapahtuisi, mutta muutakaan en tilata ehtinyt. Kun seuraava tyhjä arpa onpi tyrkyllä, missä lienen minä? Väri on sama — missä seisoo mies?

2 kommenttia artikkeliin ”Värillinen viiva”

  1. —–>  Polgara:

    Periaattes juu… mut tiärä täsä viittik wanha enä vaivauttu. Mihenkä.

    Tommottis — kyl Turkku vaa ossa. Ja kaik tiätyst kiälletä niinko 2000-luvul kuuluuki. Mittä tehty, olttu siäl päinkkä!

Jätä kommentti