Opustelen. Olen, siis.

Lainastoautolt juastui, tiätyst.

[kansi]Fanni Helenius: Pitkä etappi (Kurikka-paino, 1980)

Mikael Huhtamäki: Live in Finland — kansainvälistä keikkahistoriaa Suomessa 1955–1979 (Gummerus, 2013)

Kalle Isokallio: Uutta Matoa koukkuun (Paasilinna, 2014)

Matti Pitko: Puolikarkeat muistelmat (Paasilinna, 2013)

Arto Teronen: Ikuisesti nuori — Jarno Saarista etsimässä (Suomen Urheilumuseo, 2012)

Jokune sana viikovaihteeks.

# Live in Finland

Klassine tilanne, eli »kui tää kirjotetti vast ny?». Jokune vuaskymmen on tapeltu, enempi taik vähempi, juur näist assioist: millo ne käve, mitä ne sano, mitkä ne soitti ja ketä siäl oli. — Hra Huhtamäki ei kilisyttel mittäkä klokui, mut ansiokkaalt vaikutta. Nätti 390 sivu ja siistist rajatut vuaret. Ketä muka kiinnosta mitä o sattunu 1970-luvu jälkke… :b

# Jarno Saarinen

Luvin tämän jo erellisviikol. Jollantappa olen vaikuttunu, vaikken tunnustakka. Katotaas.

Kevääst 1973 muistan paremmi Sammy Babitzini. Taisiki sankareil käyrä kalpate peräjälkke. Siihe aikka olin helpost murhettuva — runopoika, etten sanois, mut kyl valinnat oli jo taulus. Futis, lätkä ja rok-rok-rok. Mekkalakoneet kiärsin kauka. Vahvarin potikka passas ol kaakoski, mut kaik soliferii suuremmat nosti hike pintta. Eikä mul mittä satapiikei taik muit ikän ollukka. Melkkest filon päält suara kaaran ratti.

Kaikemoissi tunnelmi tule Jarnost. Onha se tiätty traakist, et henki lähti yhres mutkas, moneltappa kai turhaanki. Ja kyl tarinas riittä iha nyyrikkitasonki palikoit. Komja äijä, nätti naine, nuarest saakka yksis, once-in-a-lifetime. Hektisel 60-luvul kiärretä pisi Euruuppa, kortteeri teltas ja Volsus, säilykemuanat. Freedom! Ja fiinit suunnitelmat — ajamine o lyhkäst, väliaikast, plätää täsä hommata, oikkiaa elämä varte. Aikusuus, lapsei, vanhuus omas koros…

Vinompaaki vinkkelii vois väännel. Kaikest päätelle äijä oli kontrollifriikki oikke hartaimmast pääst. Sovinismi ei ol kauhian kaukan sekä. Täyty totkai huamat, et insinööri ja syntyny 1945. Ja jos henki liikku parin pyärän pääl, paree kyl mialummi ol tarkka.

Pikkase oli pala kurkus jossan kohris. Kennedy(t)ki tuli miäle. Soili Saarinen oli joteski Jackien näköne, jossa niis paluukuveis.

Lopultas jää kätte, silti, se yks ja ainova totuus. Elämää on turha koitta hallit ja järjestä. Se loppu sit ko loppu.

2 kommenttia artikkeliin ”Opustelen. Olen, siis.”

  1. Tjaa-a, muistan vielä kun telkusta tuli uutinen Jarno Saarisen kuolemasta… Harkittin tuon kirjan ostamista/lainaamista sen ilmestymisen aikoihin, mut kirjoituksesi jälkeen on nyt ihan pakko toteuttaa jompikumpi… ;-)

  2. Moto-fanille opus on must, muillekin hankinnan/harkinnan arvoinen. Parasta osaa ovat kuvat ja ajankuva. Valitettavasti Turkkua ei ihan tarpeeksi korosteta. :)

Jätä kommentti