Saako olla vielä jotain muuta?

Meijä isänmaan alamaine tila — se o äärest kauhia. Joka päivä valuta syvemmäl kyykky, ja juur ko jo luule, et kaik o nähty ja pohjal saakka maata, pääse Orpoporukat yllättämä. Mikkä ei riit.

Vai mitä tarttis esmes ajatel, ko verkost saa lukke, et jokku niist Tornion kaut tulevist miähittäjist tyyräile taksin kans millai huvitta. Turkku ast. 1 400 eurdo. »Money no problem!» Et kui kauhias häräs sitä mahtaaka ol ihmine, kene taskuis pullotta liki 10 000 markka. Ylimääräst. Kuulostaak silt et olis köyhä piruparka avun tarppes?

Ruppe olema aavistuksi. Tämä verättämine ei pääty hyvi. Finkki kyl venutta pinnatas, mut jos se pääse katkema, tule paha jälke. Itämaan pojal voi viäl tul kotomaatas ikävä.

Ja oppiiha sitä, tyhmä ihmine. Munt o liäväst nauruttanu tämä »mutta mitä ne meistä ajattelisivat!», mut nyte o virne hyytyny. Se ei ollukka vitsi. Ei olleska. Tämä nykyne päättäjä, 60-luvu jälkke ilman kurii ja rajoi kasvanu, sehä onki iha oikkiast mato. Liaru. Ilma selkärankka. Ei kykenny seisoma ruato suaras. Mikä kyl käyki selväks, ko katto vaik kuvei siit orpopirust: peljästyny hyväveli!

Onneks Suamen kansal on terve sisu(sta). Siis sil wanhemmal osal. Siit seuraa, et nykyne mitätön päättäjäporukka, vellihousut ja tyhjännaurajat ja puliveivarit, ne löytää viäl kaik erestäs. Kysymys kuuluuki: minkä verra o isänmaast sillo enä jäljel — kaik myyty, lahjotettu, poijes annettu?

Jätä kommentti