Mikko Alatalo – Maalaispojasta 40 vuotta

[Mikko & Alatalo Brothers Band]

Logomo 23.10.2015 klo 19

Timmisti vetävä bändi. Objektin ääni kunnossa, läjäpäin loistavia lauluja. Ei siinä muuta tarvita. Hyvät naiset ja herrat — Mikko Alatalo!

Alatalon läpimurtohitti »Maalaispoika oon» levytettiin 1975. Siitä on siis kulunut pyöreitä vuosia. Merkkipaalun kunniaksi on kulkuri-taiteilija-senaattori lähtenyt rundille. Juhlakiertue, joka kantaa hieman kömpelöä nimeä Maalaispojasta 40 vuotta, kattaa 11 paikkakuntaa. Homma polkaistiin käyntiin Tampereelta 21.10, ja päätöskonsertti on Kokkolassa 8.11. Turkuun ehätettiin 23.10., ja sielläpä istui tikkana meikä.

Alku oli kotoisa. Yllepano salissa oli meinaan hyvin 70-lukumaista, pelkistettyä, jollei karua. Lievää verhousta, kevyet valot, tarvittavat kamat. Melkein kuin olisin omalle keikalleni (DeLoreanilla) mennyt, vuonna putki ja Voksi. Tai odotellut Kirkaa Veitenmäen jumppasalissa, 1972. No, sen verran juhlistettiin, että lavan kummallakin reunalla oli metrin korkuinen foto: Mikko muksuna (1955?) ja Mikko the Maalaispoika.

Asenne toistettiin aktissa. Ei satiineja eikä sinfoniaa; arkiset kuteet ja piuhat kiinni.

Viilee startti. Kävelihe Mikko mikilleen, istahti pallilleen. Helähytti haitaristi paljetta, ja sitten mentiin! »Se maa, jossa kasvoin on mukana mun…»

Kaksi tuntia täyttä tavaraa. Plus encore, miinus paussi (20 min).

[Mikko vasemmalla] [kansi] Alkuhäkellys oli kohtalainen. Semminkin, kun heti perään pätkäistiin »Isänmaan toivot». Draaman kaari siinä vähän keikahti vinksalleen, kun hömpähtävän lämmittelyn sijaan tuutattiin pari klassikkoa. Valittelu saattaa tietenkin olla akateemista. Bossia ei 2003 lainkaan napannut stadikalla »The River», eikä Fogertya 2005 Turkuhallissa »Lodi». Biisit, joita eniten odotin… :/

Lähes kaikki tarvittava kuultiin. Tuon huikean aloituksen päälle korvia hivelivät mm. »Klovni heittää veivin», »Per Vers, runoilija», »Isänmaan toivot», »Kiiminkijoki» ja »Suomalainen reissupoika». Niiden kohdalla linssit huurtuivat. Ne nyt vain ovat niin loistavia biisejä, ja jokaiseen kietoutuu tunneside, että emootioita on mahdoton välttää. Yhtä kovia (ja henkilökohtaisia) löytyy ehkä vain Davelta ja Hectorilta. Ei, Leskinen (omilleen jäädessään) ei kuulu joukkoon. — Jos nyt oikein kaivaa mitä kaipaamaan jäi, niin… »Pequena» ja »Hannelore» olisivat kelvanneet. Ens kerralla sitten.

Laulu oli hienossa kuosissa. Mainitut balladit irtosivat lähes kuin levyltä. PerVerssiin ei nyt Mikon falsetto sentään ihan nuoruusmalliin irronnut, minkä hra mainitsikin etukäteen. Pari kertaa olivat sanat haussa, mutta takaisin kartalle kivuttiin.

Mainita pitää erityisen toimiva duetto »Mä lähden maalle». Siinä Juice-osuuden hoiteli sangen hulvattomasti haitaristi Humalamäki, ja paremmin kuin Juice, if ju ääsk mii. Mistä seurasikin ainoa oikeahko valituksen aihe. Mikko lauloi »Klovnin» kokonaan itse, jolloin puolet charmista katosi. Paha se on heittää stemmaa itsensä kanssa, livenä. Vara-Juice olisi ollut lavalla valmiina…

Kiertueella nähdään myös vierailijoita. Tässä Turun konsertissa kollien katseita keräsivät Ronja Alatalo ja Maria Tyyster. En tiennyt, enkä tuntenut. Eka on Mikon pojantytär, jälkimmäinen jokin tankokuninkatar. Vähän olivat donnat päälleliimattuja, toisaalta vetivät sopivat biisit. Puffaus on tätä päivää, mutta pikkasen huvittaa. Mites se tiedostava Mikko aikoinaan lauloikaan… »lähde takaisin luokse merkonomisi»…

Bändi (ihan hauskasti nimetty Alatalo Brothers Band), soitti tiukasti. Kaikki lauloivat taustoja. Rytmiryhmä loisti. Kitarasoundi oli oudon kolkko. Ex-tappaja-haitaristi tyytyi maalaamaan, mutta now-haitaristilla oli huumori- ja sidekick-rooli. Ok.

Turhan hyvin eivät turkulaiset hyvän päälle ymmärrä. Keikka piti siirtää viime hetkellä isommasta salista pienempään, olisko hikiset 300 henkilöä lopulta ollut paikalla. Ikähaarukka 45–70. Yleisöä kuvannee hyvin se, että ehtoon huikeimmat aplodit keräsi mainstream-tuuba »Taitaa tulla kesä». Puoliavuton rallatus, joka ei edes ole Alatalo – Rinne orig. Ja ehkä kertoi jotain kanerva-yleisöstä, että valtavan koskettaville siirtomaalauluille en suur(in)ta vastakaikua aistinut.

Kanerva?

Salin paikat eivät olleet numeroituja. Saavuin suht myöhään. Salin keskellä oli yksi tyhjä rivi, kokonaan ilman tuoleja. Siitä seuraavan keskellä oli kaksi »varattua» paikkaa *ihmettelyä*. Löysin sopivan, »varausrivi» jäi taakseni. — Hetken päästä kuului kikattelua. Nenääni kantautui vahva säe »hän tuoksuu kuten tuntematon kukka tropiikin». Varatuille paikoille tepasteli 18.55 Ilkka Kanerva, kainalossaan 20+ typy. Kim Jong-un vissi peruutti?

Hieno keikka. Onneksi menin. Nuoruuden idoleja ja tärkeitä artisteja/bändejä on enää vähän jäljellä, ja elossa olevistakin monien kyvyt jo kuihtumassa. Jos Mikko kulmille kulkeutuu, älkää missatko!

Settilista

Muistinvarainen. Järjestys alun jälkeen viitteellinen ja joitain biisejä puuttunee.

    [Kiertueen juliste]

  • Yhdentoista virran maa
  • Isänmaan toivot
  • Hasardi
  • Hymytyttö (Maaritin »Hymypoika»)
  • Hyasinttien aika
  • Ronja: Rokkilaulaja
  • Klovni heittää veivin
  • Leuhkat eväät
  • Per Vers, runoilija
  • Marja: Syli
  • Marja: Suukko saa siivet (»Perfect»)
  • Kiiminkijoki
Väliaika
  • Ajolähtö
  • Hän hymyilee kuin lapsi
  • Suojelusenkeli
  • Mä tahdon maalle
  • Taitaa tulla kesä
  • potpuri: Kaunis mies • Kiitos kaikilla mausteilla • Minna • Mummoni ja moukarinheitto • Pelkkää kurjuutta • Vicky Lee • Rokkilaulaja • Saara • Vesilasi, vessanavain, heiniä paali
  • [tiketti]

  • On kotipiha hiljainen
  • Suomalainen reissupoika
  • Marja: Tytöt tahtoo pitää hauskaa
  • Kissanpentu
  • Ihmisen ikävä toisen luo
  • Ronja: Känkkäränkkä
  • Anna mulle yksi yö
Encore
  • Viivy vielä hetki
  • Maalaispoika oon
  • Anna mulle lovee (»Gimme Some Lovin’»)
Alatalo Brothers Band
  • Kalle Alatalo – sähkökitara, sähkömandoliini, laulu
  • Masi Luoma – piano, jousisyntsa, laulu
  • Jammi Humalamäki – urut, haitari, laulu
  • Aaro Alatalo – basso, laulu
  • Oinari Vainionpää – rummut, laulu

Jätä kommentti