Nuo naiset nurmikoilla palloineen

Kattelin tosa viikko takaperi jalkkist. Suamen U17-flikat pelas EM-jatkokarsinnas.

Vastas oli Itävalta, matsi päättys 1–1. Tuli sukkela olo. Tasapeli, mut niimpal kauhia ero. Se näkys kahres assias. Liikkumine. Ja hapitus.

Orotas, ni mää kerro.

Itävallan donna liikkus siltappa ko futarin kuuluuki. Asento pysy sillai pystys niinko, nuppi ylhääl. Juaksu o nätin näköst, sulavaa, tasapainost niinko. Ko tule lähitilanne, taik tempokuljetus, taik rytmivaihetus, ni jalat käy ko sinkeri; juur niinko huippufutareillaki.

Finkkiflikka liikkus toiseltappa. Se niinko koikkelehti, loikki ette ja takas, tasapainost ei tiatooka. Eikä koivet mittä sinkeri muistut. Vaik vauhti kasva, ni rytmi pysy. Vähä siis sen näköst ko tokaluakkalaiset sällit sättämäs koulun jälkke parkkipaikal. Mennä erestaksi, kert o kiva.

Mitä heil mahreta opetta?

Hapitus. Jokane itävallan peluri näyttä urheilijalt. Treenattu kroppa, hiano tasapaino ja painopiste alhaal. Suamen likka näyttä joltta muult. Keskenkasvune murroskesäne, kroppa ei hallinnas, ei mittä tasapaino ja painopiste misä sattu.

Mää ihmettele. Mitä siäl Palloliitos oikke touhuta? Itävallan *köhh* rotu ei poikke finkist yhtikä. Silti toine näytti arjalaiselt ja toine karjalaiselt. Kantsiskos otta ne perusassiat taas framil — ja jättä vaik se twitturointi hiukka vähemmäl?

[Suomi U17-tytö 2019]

Suomen U-17-tytöt • 2019

Jätä kommentti