Havumetsien miehet

Vahtasin tosa eilä westernin. Iha hyvä pätkä, mut taaski otti pattisse se halivuudismi.

Juttu tapahtus 1850-luvun Orekonis. Tämä Orekoni, sehä on se osavaltio, minkä Hiski Salomaaki laulussas kehus nähnees. Siäl Jenkkilän luateisrannikol. Jourutti siis keskel havumetti, mut niinpäs vaa siäl korves tosiäijät tepasteli mäkke ylös alas, niinko suara räätälist olis traijattu. Ja mökinakat — puuteripuna vaa poskillas rusotteli, ko he kretonkeissas liihotteli pellollas. Puuttus vaa sukkanauhat ja korot. Inkkarit pualestas juaksi rääsyis ja otti kuulaa. Prkl. :)

Ei sem puale, se nuari Susan Hayward kelpas kyl pakkelissaki…

Baitövei, onk missä länkkäris ikän nähty suutarei ja räätälei, taik puuceet flintallas tontin kulmas? — Noh, mää orotanki et Jan Troellin rajaseutulänkkäri (Zandy’s Bride, 1974) pane nämä assiat paikalles. Siin o varmastki aika torelline 1800-luku. Siltappa ko Maastamuuttajat-klassikoski. Köyhäl porukal puukenkät!

Tost kert hattuuntusin… ni tutkailinki vähä paremmi noit Villin lännen aikoi. Ajautusin lopultas intresantil sivul. Siäl verratti kaikki kuuluisi platsei siihe milt ne näyttä nykyjäs. Tombstone, Dodge City, Deadwood… Vähäks kyl sukkela, pari townii oli melkkest niinko 150 vuat takaperi. Toine niist oliki simmone boom town. Ihme, ett eres mittä on jäljelkä.

Jaa nii se eilispäiväne eläväkuva, sehä oli tämmäne: Jacques Tourneur — Liekehtivä erämaa (Canyon Passage, 1946)

What 8 Legendary Wild West Towns Looked Like Then and Now

Adressi GCM-sopimuksen hylkäämiseksi

Nyt alkaa olla totiset paikat. Ja kiire.

Suomen on tarkoitus valtiona allekirjoittaa tämä totaaliseen tuhoon johtava sopimus YK:n kokouksessa, 11. joulukuuta, 2018.

Kansalaisilta EI aiota kysyä mitään!

Adressi.com: Adressi globaalin massamaahanmuuttosopimuksen hylkäämiseksi

GCM-sopimus

En viitsi itse maalailla mitään. Esitän seuraavassa valikoituja otteita adressin sisällöstä. Ne kertovat järkensä säilyttäneelle henkilölle — ja muitahan ei enää lasketa —, millaisesta katastrofista on kyse. Näin:

”Kaikki päätösvalta Suomen maahanmuuttopolitiikasta ollaan antamassa ulkopuolisille.”

”Jos GCM-sopimus allekirjoitetaan, saa jokainen maailman kansalainen maahanmuutto-oikeuden haluamaansa maahan.”

”Kaikki allekirjoittajamaat menettävät oikeutensa määrätä itsenäisesti maahanmuuttomääristä ja maahanmuuttajien lähtökohdista oman maansa kohdalla.”

”[Lisäksi] allekirjoittajamaat sitoutuvat tuomitsemaan kaiken kritiikin ja protestin rasismiksi ja muukalaisvihaksi.

Rajattoman maahanmuuton vastustajat on YK:n mukaan asetettava moraalisesti epäilyttävään valoon ja eristettävä heidät sosiaalisesti yhteiskunnasta.

”Yhdysvallat, Unkari, Itävalta, Australia ja Puola ovat jo virallisesti ilmoittaneet, että eivät aio luopua itsemääräämisoikeudestaan, eivätkä näin ollen allekirjoita YK:n GCM-sopimusta.”

Suomen valtamediassa ei kerrota YK:n suunnitelmasta mitään.

”– – näyttää siltä, että poliittiset johtajamme aikovat sitouttaa Suomen kaikkien aikojen laajimpaan väestönvaihtoon sekä itsenäisten kansakuntien ja kansojen hajottamisoperaatioon, joka pyyhkii valtioiden rajat maapallolta lopullisesti.”

”Aika on vähissä. Me allekirjoittaneet haluamme jättää jälkipolville tiedoksi, että meidän nimissämme tätä sopimusta ei olla hyväksytty. – – Me vaadimme, että Suomi hylkää tämän sopimuksen.”

Tee siis se, minkä vähintään voit: allekirjoita adressi.

Tiimalasin santaa – Eppu Abnormal

[Santtu Luoto: Tiimalasin santaa -- kansikuva]

Kaivelin hyllyst ja häkeltysi. Onk tostaki jo NIIN helvatun kauva. 18 vuat. Pumpust ny puhumati. Puhuta silti.

Ylöjärvelt kajahti, mut rako oli pikkase huano. Vaik diskohumppa ja Runkkarine mädättiki finkkisialui kilppa, oli Ganes ja Leskinen voimissas. Ulkomailtki rupes kuuluma sukkela rääkymist. Ja mikä kaikkist paha, mää joutusi kiven sisäl. Taik siis, vetämä harmaat roitit ja istuma kasarmisse. Kudpai.

Elämä sentäs voitti, mut Aknepop oli menny. Ratios huuteli joku Pelle. Travoltta danssas. Maija Dahlgren pakinoitti ja Raija Forsström kertos mikä on fuzzi. Vähäks oltti sekasi sillo, kevääl 1978.

Maximum Jee&Jee ilmestys 1979. Pikkasen kolisi, mut kyl mää enämpi innostusin simmosist ko Kojo, Juice ja Tuamari. Plus Hector ja Daven puuhat. Seuraavaks pyäris talriikin pääl Akun tehdas, vuasi oli siis 1980, mist riittiki kälätyst ja hupeni Turun baareis tuappi jos toinenki. Mut sit porukan ette lykätti ourokkilätty Cocktail bar ja hinku meni karoksi. Saarelaki kuskas kynäs kottisses. Martti onneks pomppas kehisse ja runttas kauhian klassikon »Murheellisten laulujen maa». Se avaski hianoste Tie vie -alpumin mut harmi vaa, et muute meno oli hiukka… tasapaksu. Ton jälkke mää en Eppu-levyi enää ostellu, siis uutenas. Ratijost kuuntelin tiätyst, sitä aa-oo-är-rää. Tahroja genressä, ja siltappa.

Eppuihi säilöytys isoi hetki mun elämäst. Tunttu kummiski, et aika huanost ne kappalat ajan hammast kestele; ainaski myähemmät. Sama koskee Leskist. Ja Helismaataki. Olsiskos simmottis et riimittelyt nyt vaa, varsin suamalaiset, ne kuivuu pystysse, ko vuaret viäri. Olen täst ennenki vaahronnu. Riimi ei henkit. Se on ko Leskisen ristisanat, järkyttävän hianoi eka kerral, see jälkke onki jo kuultu. Daven kans ei tämmässe törmä, eikä Tuamarin tai Hassisen kanssaka. Ukh!

Kirjast olen kerenny nafti 60 sivu. Koht ruppe tapahtuma. Epe otta ruarin ja levittä kartan. Ja kyl mar se vaa niinki on, et sivutko vaihettu, hyllystäki tartte pari isoo kiakkoo kaivel ja huuperiiki valutta. Voi kuinka me sinua kaivataan. Syvälhän ne aikoinas uppos, laulut.

When the phone rang – mää ja Hurriganes

Puhelime totkai vastatti. Jo ennemmi. Ja kaikelaist muutaki ruppe miäles pyärimä, nuaruurest ja wanhast Suamest. Honey Aaltonen & co: Hurriganes.

Niinkos hyvin tiäretä ni käven tosa lasareetis. Siäl tarvita lukemist. Tuli vähä kiirus ja kaappasinki vaa hyllyst äkki jotta mukka. Ganes osus kätte. Juuttusin, toka päivä menos.

Honey Aaltonen: Hurriganes Vidzi mikä mailma se oli!

Opus avaa nätist akkunan ja siit näky suara mun nuaruus. Haisaappaat. Minivogue. Kampa takataskus. Clearasil. Ja kamuje kans osutti sattumalt juur siihen kohta, ko Ganesit juaksi framil. Löyretti kolme sointtu meeki ja kauhia vimma. Ränttätänttä. Helvatun surkeil mut oikeil peleil, millon misäki nurkas. Minsaaka en vaihettais.

Muistikuvei putkahtele. Heti eka kiakolt veretti »Say Mama» ja »Keep on Knocking». Seuraavaks tuli sinkku »Do You Wanna Dance». Ja »Blue Suede Shoes» keretti rääkkämä kans, ennen ko Roadrunner räjäytti kaalit.

Toi oli 1973–74. Jälkimmäine kevät, sillo ne yhytti Turunki, konserttisalis. Mist ei kyl pal muistikuvei jääny. Alppu ja rööki. Ja tiätyst Kaanaan donna A., kene olkapäät vaste mää herkistysi. Viatoine rok… runopoika. Vetiks ne roadrunnereit, sillo jo?

Se oli jollantappa kovin kaunis mailma. Mihenkä ei ollu kiirus. Kaikil oli paikkas. Hyväosaset oli yht mulkui ko nyttekki, mut siäl toises pääs ei oltu. Kaverist välitetti. Tiäretti mikä on solitaarisuus. Tehtaat lykkäs sauhujas, korjaamois kilkkas taltat, Trinetin muijat käve Verkatehtaal neulomas. Jos luaja oli jonkul vähä vähemmä suanukki, ain löytys joku platsi. Kioski, verstas, putiikki.

Telephooni oli joka kolmannes torpas. Töllö joka viirennes. Ja kui helvatus me osatti mihenkä? — Olisko salaisuus esmes see verra erikoine, et »nährä torstain Puutoril, viire aikka». Nykko kuuntele onnikas pissiksen hölötyst ni tunttu et tolkku poijes kaikilt. »Oleksää jo koht pysäkil, ai jaa, joo heippa» – – »Moi taas. moi! jokosäkohtolet !l!».

Ossak ne kävel korttelin ympäri, jos aiPhoneyst akku lakka?

Ruusunpunane ei mailma sunkka ollu. Mani oli piukas. Sossui vast keksitti. Kurkkupurkeist määki ne ekat trummut nikkaroittin ja ehtookauret kualasin ko vahtasin kauneit färikuvei; Premium-satsin esite, Deep Purple hianos treenikämpäs, Remun punane setti Söösikin kuvas. Kyl värisytti, stana. Jumangavitas jos määki joskus…

Aikanas rupeski kolisema. Surkkia oli satsi: vaivane virveli, kupuraine basari, hikine haihatti ja niitte viäres kuhmune komppipelti. 200 markka. Humalistonkarun ostomyypuljust. Mut ai prkl et oli orkastine hetki.

Harjotelti. Levyi ei ollu eikä eres levareitka. Ratio saneli kene laului laulat. C-kasetil ensiks ja siit korvisse. CCR:n aarrearkku, Status Quon juntta, Ganesin eka, Juicen kaks ekaa. Siihen pääl tuli Roadrunner. Ja tiätyst wanhoi rockei, Baddingii ja mitä niit ny olika. Mahraisiks ol kappalalista jossai tallel?

Se on kyl jännä juttu, mitä kaikke mukula oppi. Mää pystyn viäläki vetämä »It Ain’t What You Do». Helpost irtto »Hey Groupie». »Around and Around», »Wishing Well», »Einarin polkupyörä». Taik 5–6 maakuntalauluu, paksun nivaskan joulu- ja lastenlaului. Siihe aikka koulus lauletti eikä märännytty Tsiikki korvis. Ja oliha meil joku duoki Pajusen Japin kans, joulujuhlas hoilatti. »Bum-bi-di-aa-di, bum-bi-di-aa-di»… LOL

Yks kappala tartte iha erikses valkat. »Get on». Tuli trauma. :) Mehä siis treenatti siltappa C-kasetilt, ett jokane kuunteli, oppis osas ja sit veretti. Ja kert sanotuksi ei kenelkä ollu, nuateist tai levyist puhumatika, ni ulkko kaik. Kaike lisäks onomapomato, kert enkkuuki vast vuasi luettu. Se oliki aika helkutinmoinen homma opetel ne Remun kauhiat litaniat; et menis oikke kaik. »Zast ö sviit karolaina…» — Ja sit. Joskus aikusen. Mää luven jostai halvatun kirjast ett stana: ei ne mittä tarkot! Äijä veti levytykses iha mitä sattus. Jälkikätte, nuatei varte, joku kiäli-inssi sit koitti kuunnel sen läpitte ja vekslat siit molotuksest jotta järkevä. Ja mää olin hikoillu, ett meneeks OIKKE! *myrts*

No joo. Lilla flicka you sitta min nulla. Sjutton på det också.

Crazy Days (1975) ei enää kolissu. Kirjast selvis syyki. Staili-Alppu oli menny ja kaunis-Kallio tullu. Levyttämä ravatti liika äkki. Bändi oli kipsis ja saunditki baskat. Kappalat sinäns ei huanoi ollu. Olis vaa tarttenu heivat ne joulumarkkinat. Remu kävelemäs huntin ohitte? :b

Vuare 1976 eka sinkku oli »An Awful Crime». Hyvin uppos, mun suasikki viäläki. Bersposki »Oh Baby Doll» rokkas aika helkutist. Koht pia ilmestys pitkäsoitto Hot Wheels ja kelpashan seeki. »Ridin’ Ridin’» rullaa hianost.

Mut sit kutsus meikää isänmaa. Harmaa sarka, 11 kuukaut. Vuasi 1977 poijes kalenderist. Siin kyl haihtus miälest yks Hurriganes, ja pari muutaki. Ja ko takasin lopultas pääsin ni ämmät huakaili Travolttan perässe. Ratios hoilas joku Pelle. See oli kansi kines ja kuulemiin.

The phone rang/
It was a Lindi Lu.
She said: »Are you alone?»/
I said ooh — waiting for you.
Cos my mama was away/
And my papa was away.
And the hound should be shaking/
To the sweet sweet sound of rock and roll!

Juu. Tommottis se mun puhelin vinkahti. Päi helvattu tiätyst, mut kuka sen tiäsi. Pääasia ett vastatti. Ja aika pitkä puhelu siit sit lopultas tuliki, kert Ganes ei ihon alt mihenkä karotu. Roadrunner kiitää. Seisattu vast ko äijäki. Passaisko peräte määrät kiakko mukka?

The Äijät. Kaks jo haurattu. Kolmas sinnittele. No one here gets out alive. Siltappa olen planeerannu, ett ko Henry Olavi »Remu» Aaltonen ne kapulat lopultas viärekkäisin paiska, ni kulkuees köpöttelen määki. Mennä sit vaik Porvosse. Lähretä Malmil. Taik mihe ny ikän se kenraalin viimine käsky osottaaka. Se o mitätöine veto siit Ganesin primest, niist 5–6 vuarest, ko yks rockbändi paalutti koko nuaruuren. Ja lopun elämääki.

Onsse vaa luajan lykky, et sattusin sopivast synttymä.