Top 100 • Käännösbiisit

Freemanilla oli hetkensä. Ohut, kapea ja useimmiten ärsyttävä ääni oli mahdollista unohtaa kunhan biisi vain oli riittävän hyvä. Niin kuin tämä.

Michael Nesmith, ex-Monkees, onnistui onneksemme karistamaan pelleviitan hartioiltaan ja teki 1970-luvulla monia hienoja ja erikoisiakin lauluja. Tämäkin mainio poppipala kiertää kaukaa tavanomaiset sävelkulut ja on ilo korviloille.

Osansa on toki Hecilläkin. Nesmithin suht tavanomainen ihmissuhdetilitys on saanut Harma-versiossa melkoisen sosiaalis-yhteiskunnallisen irvailumuodon. Laulun kohde — selkärangaton kiipijäfriidu —, voisikin varsin hyvin olla miehen omalta, edellisen vuoden Liisa pien -albumilta:

»Kerro miltä tuntui nousta alaspäin…» ja
»Kun jo olit herrain kukkarossa niin/ vielä perääs huusin: pidä silmät edes kii.»

Mutta ansaitseeko Freeman muuta, ruikuttamalla moisen perään? Eniweis, äijän paras biisi.

[EDIT 28.9.2008. Biisin säveltäjästä esiintyy eri lähteissä kolmenlaista infoa. Nesmith itse, Bill Chadwick, tai Chadwickin veljekset yhdessä. Tämän levyn tiedoissa seisoo tukevasti Nesmith, mutta olen päätynyt nettihakujen perusteella kuitenkin parivaljakkoon Chadwick, so far. Thänks, Heikki. # Jary]

Noo, tämä nyt on vähän ilmeinen valinta. Otin mukaan ehkä tiettynä esimerkkinä. Kirkahan vetää tässä hienosti, mutta erehtyi wanhoilla päivillään uuteen versioon. Ääni ja tyyli olivat jo pahasti kateissa ja moinen kuuluu kirskahtavasti: »Vain leijoihin kuuultaisiin kiiiiirrrrrrjoitan». Varmaa on, että ainakaan Jaakko Salo -vainaa ei ollut tuottajana.

1960-luvun pop-magiaa parhaasta päästä.

Originaalia olivat kyhäämäässä kovat nimet. Gibbin veljekset (The Bee Gees) valuttivat viehkon valssimelodian ja vastasivat tuotannosta. Mikin varteen löytyi muudan Graham Bonnett. Hitti valmis.

Kirka ei silti nimiä kumartele. Tulkinnassa on voimaa ja varsinkin herkkyyttä, joka takakireältä Bonnettilta on kateissa. Sovitus on sopivan raskas. Tuubatykki Reposen inspiraatio on tosin lopahtanut biisin nimeen, mutta Kiril tekee mitä miehen on tehtävä. Nuorta, aitoa ja viatonta. Rockia.

Välikausitakissa riitti kangasta. Vähän liikaakin, sillä räätälit sortuivat naskaleiksi ja riitautuivat jo kohta. Kehittyi kuitenkin outoa, selitykset kiertävää charmia.

»Kun lähdit kelkkaan Jacquesin / me perustimme Välikausitakin». Kiitos kaunis evankelistallemme. Instantin, intelligenttisen torailuryhmän vinyylilätty on tyly keräilyharvinaisuus, mutta vääntelyjä diggaavien kantsii kyllä kaivaa CD.

Tämän italobiisin (?) alkuperästä en tiedä yhtikäs pehu, mutta kepeet mullat. Pelkästään jo maukkaan puolihardrockisti runnaava sovitus huuhtaisee makaronit laudalta ja hra Lipsanenkin roikkuu hyvin menossa mukana. Urkusoundi on hieno. Ja kas, muudan Kari Kustaa Tuomisaarikin on vaihteeksi rykäissyt istuvan ja helkkarin svengaavan sanoituksen.

Kunpa näitä vaivattoman meneviä poppirockailuja tehtäisiin vieläkin.

Anna Hanskin lisäksi minulla taitaa olla kevyt Taiska-fiksaatio, sillä diggailen ihan huolella lyylin biisejä »Oma tie» ja »Miksi näin».

Naivistinen, energinen poppis tämäkin ja svengailee ihan mukavasti. En minä toisinaan muuta kaipaa. Sanoitus ei häikäise mutta istuu, ja Hannelemme tulkitsee kovin sydämeen käyvästi. Paha kyllä, jatkossa tepastelivat vastaan hrat Reiman ja Sivonen ja se oli sitten siinä, tasomielessä.

Oli joskus aika, jolloin hra Tapani Kansa mahtui ovista, musasta uupui pahin pateettisuus ja ennen kaikkea mies ei vielä ollut löytänyt sisäistä kutsumustaan *köhh* sanoittajaksi.

Hieno balladi, oiva tulkinta. Toinen vaihtoehto olisi yhtä hyvä »Kuljen taas kotiinpäin».

Vähän ilmeinen valinta, mutta veto on niin hieno. Meinaan, kun hakataan Tom Jones… Svengaava sovitus on jotenkin semmoinen lämmin ja valtava; voi helposti kuulla kuinka studiossa oikeat äijät tuuttaavat aidoilla vehkeillä. Duo puolestaan paiskoo semmoiset stemmat että keskinkertaidiollsit luikkivat koloihinsa.

Muitakin olisi veljeksiltä läjä, vaikkapa viehko »Sisäinen kauneus». Oli niillä hittejä.

Kuopiolaiset Petterssonit väsäsivät 1970-luvulla rutkasti huttua, mutta
tämä kyllä toimii.

Alun perin rotujen välistä rakkautta käsitelleen biisin on muudan Lauri Karvonen kääntänyt aika viehkosti. »Silmät nuoren sotilaan/ poltetun näkevät maan…» Esityksessä puolestaan on havaitsevinaan jopa huomattavaa, ajankohdalle harvinaista suomalaista sielukkuutta. Onko laulajana peräti Heikki?

Lisää originaalibiisistä: Brother Louie

Wilperin täysosuma, oudolla viehätyksellä. Sanoitus ei ole kuin vähän sinne päin, mutta energinen, kieli poskessa kiskaistu esitys kuittaa pinnat. Jatkossa tulikin sitten nestepitoista sillisalaattia larke-kulholla, mutta tämä kulkee yhä.

»Asemalta Vainikkalan/ minä säästin, tulin jalan.» Jeh.