Pommit paukkuva

Pikkase vaja tuntti sit luk tekstitelkus, et Vaasan keskustas o paukahtanu jossai autos pommi. Koko kylä eristetty. Kuskist tuli vainaa.

Eilän pualestas Jyväskyläs yks sälli sai tarppekses ja sulkkeutus kerrostalokämppääs tynamenttii kainalos. Kaik evakuoitti. Seriffi neuvotteli, turha tyä: PAM! Äijä hospitaalii ja siäl myähemi henk poijes.

Kui must tunttu, et tämmöne o jo kovi tuttu ja et tämmöst kaikke mää ole orottanu jo piremmä aikka. Ai miksvarte. Siks et Suames o jo kauva ollu huano ol. Kansa — se oikkia, voi helvati huanoste. Kaikkie tarttis ol nuarei ja kaunei, viksui ja filmattisi; inrivirualistei ja oman elämäs sijotuspankkiireit. Yksilö o kaik ja muu ei mittä ja kaikkist vähite o syyt ol vanha tai vaivane.

Tänään liikenteessä kuolee/jonkun teräsvartalo.
Vieläkö meillä on kaljaa?

[Juice ja Mikko: 3.30 (1975)]

Kaikkist paha o siltti se, et Suamest puuttu se tärkkein asja: RAKKAUS. Kellä ei vissi enä ol aikka simmosse turhuutte, ko tartte juast kiäli vyän al kumartama markkinataloure alttaril. Täytty ol tehokas ja tuattava ja hopotta kännykkä — vaik unisas. Ain o pakko ol tavotettavis ja valmin ryntämä takas liukuhihnal, 25 tuntti vuarokaures. Mut mihi oikestas o kiire?

Päivä kulki rataansa aivan kuin se olisi halunnut valaista jotakin työtäni: äsken oli aamu ja katso: nyt on ilta, eikä mitään muistamisen arvoista ole tullut tehdyksi. En tosin laulanut niin kuin linnut tekevät, mutta hymyilin itsekseni epätavallisen hyvälle onnelleni.

[Henry Thoreau: Elämää metsässä (1846)]

Omat säännöt – Jon Drummond

Suuruurehullut o kaikelaist.

Yleisurheilus kokonttuva parhaillas kaik kanssoje parhhat kilvoittelema. Yks o siltti tiätyste ylitte muire ja omat luakkatas: Jenkk.

Tosa ehtool satase eris tul täys katastroffi. Jenkk Trammontti ja jamaikkalaine ottiva aavistuslährö ja diskatti. Punane kort ja ulos. Mut mitä tapahtu. Tämä jenk olki nii suur täht etei säännöt koske hänt lainkka. Äijä ei suastunu lähtemä mihenkäs!

Kauhhia puale tunni kalabalik. Tiatokonen kuvast näki et kyl äijät liikkus enne laukaust, mut tämä Trammontti muuttus lapseks jälle ja jäi keskel ratta seljälles parkkuma: »Ai rirnt muuv! Ai rirnt muuv!».
70 000 katsoja ulvo ja visla ja puua eikä kukka tunnu tiätävä mitä tehrä. Lopulttas koko juaksu tartti siirttä myähemäks.

Helvetti senttäs. Anttaka ny niil jo oma (maa)pallo.

Jodie Foster on kloonattu

Nykyjäs ei tiär mitä tars funterat ko katto mimmossi roitei flikat roikottava päälläns. Onks millä enä mittä väli?

Jollantappa mää viäl ymmärrä, jos jokku aikuset ihmiset esittelevä avujas vaik uimarannal, mut nyte ei ol siit kyse lainkka. Toril ko mene viattomast vaik ostama sipula, ni jouttu kattelema ko alakoulus oleva mukulat kulkkeva napapairois ja housut roikkuva reissis.

Vähä isommat flikat pualestas esittelevät rintsujas ja et kummoset kalssarit tul aamul veretty jalkka — vai tuliks. Ja hulluimmat tykkä näyttä kaikel kansal persvakkoas ja et mihi kuppikuntta kuuluva. Tunttu oikke oleva kilppailu et kuka uskaltta kaikkist enite vilautta. Vissi koht kuljeta reppu leviän.

Täsä o ny mentty metikkö nii et rytisse. Simmone mikä voi passat aikusil ei sovi penskoil, sehä o tiäretty iät ja ajat. Se raja o ny täyrellisest hukas. Mikä niit vanhemppi oikke vaiva. Eiks ne enä tiär mikä o oikke ja mikä vääri; mikä hyvä ja mikä paha; mikä o sopiva ja mikä ei ol?

Mun tekke huanot. Kui tämmösse o voitu hurahta? Kaik penskojehyväkskäyttäjät tiätyst kualaava ja pervertikoil o katipäivät, mut simmossi o senttäs kovi vähä. Tavalise ihmise ei luulis sekkova.

Mitä oikke fundera tämmäste alakoululaiste mukuloitte vanhemmat? Onks ne kovinki ylppijöit ko tytär koitta ol joku Pritnispiörs, mut näyttä enemä Jodie Fosterilt ja perofilimaknetilt?

Filon entraust täl pual jokke

Pyäräst paukahti vaihre. Kui hauskast sit kävekä ko vein korjattavaks.

Mää ole filoheepo. Se tarkotta, et kaik kesät ja talvet kaahata ympärisse pyärän kans. Pakkane vaa piristä ja piän hank ei ol ko hiraste. Filo on vaivane retkipyärä, ei iha nyyhetti mut aikas toimiva. Mut ans ol, par viikkoo sit rupes ronklama. Viiko välei meni kummakki jarrut ja vähä aja pääst paukaht vaihre.

Hiukka huano hommas o se et mää ole aikka lail peukkalo keskel käret. Tavalisest mää viänki sem pyärän entrattavaks toho Martimäkke, siksvarte ko se o kaikkest lähel eikä iha mahrottoma tyyriskä.

No eiko Martimäkke. Mut voi! tyät ol heil jo iha tarppeks, ainaski viikko tarttis orotel. Emmä voi nii kauva ol ilma. Tule kysytty kummiski et mitä mahtas simmone korjamine maksa. »Takavaihrin siin o hajal. Ei tiär vaik tarttis kokonas vaihetta tai sit vaa toi ratas. Joo… nätti 30–40 euro se taitas tehrä
Mää kauhistu hintta vaik mittä sanokka. Luppan palat asja.

Kaupantekko turkkulaisel kirpparil

Nykyjäs olla ankarast euruuppalaissi ja niinko kaikel taval kanssainvälissi. Vissi vaa iha kaik ei o viäl kuullu simmosest mittä. Tarskos ny alkka vähä naureskelema vai hiukka porama?

Kirpparil tiski. Kassan viäres nivaska vinylilevyi loodas. Toisel pualel patsastele myyjä-ämmä, toisel pualel heilu kohnaamas mää [Jary]. Ja tämmättis meni suunniles dialooki:

Jary: Tota joo, tämmässi tuli kateltu… aikas naarmussi kyl ja… mut et jos niinko näist kauppaa…
Myyjä: Joo, montakos‚ [laskee], tässä on… seitsemän.
J: Nii, sitä hintta mää niinko funterasi, et mitä noi sit mahtais maksaa? Et niinko vaik, jos ottais kaikki.
M: Siellä on hinta, se on kaksi euroa kappale.
J: NIII… nii onki, mut, jos niinko ottais nämä kaikki.
M: Se on se hinta siellä, kaksi euroa.
J: ??? … Siis, tarkotak sää etei teil tinkat olleska!
M: Se on se hinta.
J: Ei o totta! Siis, vaik mää ottaisin kaik nämä. Ei mittä paljousalenust?
M: Ei me voida alentaa mitään hintoja.
J: Ehh… katos ny… ko mää keräile näit ja esimerkiks tual Linnankarul, mist mää ussestki ostan, ni siälki saa viirel eurol kolme.
M: No se on eri jos jollakin yksityisellä on varaa tehdä tuollaista.
J: Nii mut… [järkyttyny]… ja kato ny näit levyi… vaik tätä… [Cat Stevensin älppy; kansi täysin RIEKALEINA, ja itse levykin naarmuuntunut kelvottomaksi.]
… Nääk sää… tämänki mää ajattelin niinko kaupan pääl. Eihä ny kukka tämmösest kaht euroo maksa!
M: Kyllä ne meillä aina on kaupaksi menneet.
J: Ohhoh… no jo on… [lannistuu, valkkaa kolme]… No jos nyt noi sit… kummiski… [pakkaa, ihmeissään, virnistää, yrittää huumoria]…
— Mut KUKA teil oikke o sanonu, etei KIRPPARIL saa tinkimä ruvet?!
M: Eikös ne johtajat yleensä päätä tällaisista asioista.
J: *huokaus* *käpyttele poijes*